Maailma ulkona

Minä itse: ikkuna

Kalevankatu

 

Punaharmaata, kivettynyttä laavaa

edessä, takana, sivuilla ja sisällä

 

Taivas viiltävän kuilun yllä turkoosia emalia.

Ei yhtään lintua, puuta, ei oksaa.

 

Heijastuksissa pimeät,

 

Ruuhkainen katu täynnä

haisevaa, kiiltävää, ruostuvaa peltiä.

Ihmisten silmät peltiä,

katseet terästä, mustaa jäätä.

 

Kännykkäänsä puhuva poika katsoo minua

kuin lapsen kuolinilmoitus.

 

Tumma nainen juhlavaatteissaan huutaa: