Maj-Britt Wikström-Nikander

Vihti

Elämä

Lapsuus ja koulunkäynti

Maj-Britt Wikström kuuluu sukutaustaltaan tavalliseen suomenruotsalaiseen työväenluokkaan. Isä oli ammatiltaan ratsupoliisi, äiti oli kotona lasten kanssa. Maj-Britilla on kaksi sisarusta: vanhempi veli ja nuorempi sisko. Perhe asui Helsingissä, mutta osoite vaihtui usein: Topeliuksenkatu, Yrjönkatu, Meilahti, Etelä-Haaga ja Ruskeasuo tulivat tutuiksi.

Asuinpaikka vaihtui taajaan, koska vanhemmat tekivät sivutoimenaan talonmiehen töitä ja muuttivat työn perässä. Maj-Britt piti eniten Ruskeasuosta, koska isän työpaikalle, ratsutalleille, ei ollut pitkä matka kotoa. Siellä tyttö vietti käytännössä kaiken vapaa-aikansa.

Maj-Brittin lapsuudessa sukulaiset pitivät vielä paljon yhteyttä toisiinsa. Erityisesti äidin puolen suku ja äidin seitsemän sisarusta ovat olleet tärkeitä Maj-Brittille. Suomenruotsalaisen perheen ja suvun keskinäiset yhteydet olivat tiiviitä, suku ei ollut suomenkielisten kanssa juurikaan tekemisissä.

Wikström-Nikander puolestaan tutustui suomenkielisiin ja suomenkieleen leikkiessään pihoilla muiden lapsien kanssa. Hän on sanonut samaistuneesta suomenkielisiin, toisaalta suomenruotsalaisten työläisten yhteisön yhteenkuuluvuutta hän verrannut ahdistukseen.

Maj-Brittin lapsuus oli tavallista, mutta ankaraa: vanhemmat eivät lyöneet lapsiaan, mutta henkinen kuri oli kova. Jälkikäteen ajatellen Maj-Brittistä on tuntunut siltä, että siten vanhemmat halusivat suojella lapsiaan, valmistaa heitä maailman kovaan kouluun. Ehkä vanhemmilla oli pelko, että jos lapsia ei opeta ihmisiksi, heidän käy huonosti elämässä. Vanhemmille ei sanottu koskaan vastaan. Tällä kaikella on ollut merkittävä vaikutus Maj-Brittin kirjoituksiin.

Kouluvuosilta Wikströn-Nikanderilla ei ole juuri hyviä vaikutelmia. Hän ei pitänyt koulusta, vaikka koulumenestys oli hyvä: kansakoulun päästötodistuksen keskiarvo oli 8,7. Ainoastaan matematiikka tuotti vaikeuksia, hän ei oppinut laskemaan kunnolla koko koulun aikana. Tukiopetus oli siihen aikaan sellaista, että isä huusi kotona, opettaja koulussa. ”Ilmapiiri ei ollut kannustava”, sanoo Maj-Britt.

Mieluisin kouluaineista oli ruotsin kieli. Maj-Brittin arvosanat oikeinkirjoituksesta olivat poikkeuksetta erinomaisia. Kouluajasta tuli myös positiivisia vaikutteita. Viimeisellä luokalla äidinkielenopettaja oli rohkaissut Maj-Brittiä ja todennut, että tyttö kirjoittaa vielä julkaistakseen. Sama opettaja innosti Maj-Brittiä lukemaan koulutyön ulkopuolella.

Työelämään

Wikström-Nikander lopetti koulunkäynnin ollessaan kuudentoista. Hän kävi kansakoulun jälkeen vielä vuoden kauppakoulua, mutta heikko matematiikan taito esti menestymisen. Isä oli todennut, että on parempi jättää koulunkäynti kesken, kun se ei luonnistu ja mennä töihin.

Koulun jälkeen Maj-Britt meni töihin toimistoapulaiseksi, mutta se ei ollut pitkäaikainen työ. Myöhemmin hän oli töissä tätinsä ravintolassa Svenska Klubbenilla. 1990-luvulla hän teki töitä vanhusten parissa, kunnes joutui vuosikymmenen lopulla työkyvyttömyyseläkkeelle.

Maj-Britt Wikström-Nikander muutti perheineen Vihdin Haapakylään vuonna 1982. Nykyisin hän asuu miehensä kanssa Nummelassa.

Kirjoittamisen lisäksi Wikström-Nikander harrastaa piirtämistä, hän on esimerkiksi kuvittanut  teoksensa Anni kansikuvan. Maj-Britt piirtää mustavalkotöitä vieläkin päivittäin. Vihdin pääkirjastossa on ollut hänen piirroksiaan näytteillä.

Tuotanto

Lapsuudessa kirjoitettujen runojen jälkeen ensimmäinen varsinainen julkaistu teksti oli Hufvudstadsbladetissa julkaistu runo, kun Maj-Britt oli vähän alle 20-vuotias. Runon julkaiseminen oli yllätys, koska hänellä ei ollut mitään tekemistä lehden kanssa.

Kaikkein tärkein teos Maj-Brittille on edelleen vuonna 1988 julkaistu esikoisteos Georgsgatan 23. Teos on yleisilmeeltään surullinen, mutta mukaan on mahtunut myös arkielämän tragikoomisia piirteitä. Kirjailija kirjoittaa lapsuusvuosiensa kokemuksista Helsingin Yrjönkadulla.

Romaani Smärtans barn ilmestyi vuonna 1991. Kertomuksen päähenkilö on nainen, joka uhkaa kaikkea ja kaikkia epäsovinnaisella elämäntyylillä. Naisen lapset joutuvat maksamaan hinnan äitinsä poikkeavasta elämäntyylistä.

Novellikokoelma Stadin friidu vuodelta 1992 oli merkittävä Wikström-Nikanderin tuotannossa, koska se oli hänen ensimmäinen suomeksi julkaisemansa teos.

Kirjan kaikissa novelleissa kuvataan naisten elämää siten, että perinteinen naisen rooli saa kolauksen. Erilaisuutta ei suvaita, mutta Maj-Brittin teksteissä selviytyjiä ovatkin ne, jotka uskaltavat kyseenalaistaa yhteisön perinteet ja lopulta hylätä ne. Novellien näkökulmat vaihtelevat ja niissä käsitellään rajuja aiheita: itsetunnon tappamista, fyysistä väkivaltaa, kaksinaismoralismia ja insestiä. Novellien tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Helsinkiin, kirjailijan omiin lapsuusmaisemiin ja osittain omiin kokemuksiin. 

Vuonna 1997 Wikström-Nikanderilta ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen runokokoelma, Elämän polkuja.

Myös kolme viimeisintä teosta ovat runokirjoja: Varför har jag ingen dag (2000), Ingen väg tillbaka (2002), Livets kraft (2003). Wikström-Nikander on jatkanut entisten aiheiden käsittelyä, lisäksi hän on kirjoittanut sairauskokemuksistaan. Siten hän on saanut käsiteltyä sairauteensa liittyviä tunteitaan.

Wikström-Nikanderin kaksi ensimmäistä kirjaa julkaisi vihtiläinen kustantamo Sahlgren. Kolmannesta kirjasta eteenpäin julkaisijana on toiminut Maj-Brittin, hänen siskonsa ja erään kolmannen henkilön perustama kustantamo. Omakustanteiden julkaiseminen olisi tullut liian kalliiksi. Maj-Brittin kirjoja on myyty kohtuullisen hyvin, esimerkiksi Ruotsin kirjastot ovat ostaneet niitä.

Teostensa kirjoittamiseen ja julkaisemiseen Wikström-Nikanderille on myönnetty apurahoja kiitettävästi. Hän on saanut apurahoja muiden muassa Kansansivistysrahastolta, Oscar Öhlundin säätiöltä ja Kulturfondenilta. Myös Vihdin kunta on tukenut aika-ajoin Maj-Brittiä. Wikström-Nikander ymmärtää, että kaikki kirjailijat eivät voi elää kirjoittamalla. Saamillaan apurahoilla hän on pystynyt uusimaan tietokoneitaan aika-ajoin.

Tulevaisuudessa Wikström-Nikander aikoo kirjoittaa vielä ainakin yhden runokirjan, ja käsitellä niissä samoja aiheita kuin aiemmin. Ruotsin Kirjastopalvelulta on tullut kehuja viimeisestä kolmesta teoksesta, ja se on kannustanut Maj-Brittiä kirjoittamaan lisää. Ruotsista tulleessa palautteessa on kehuttu teoksista välittyvää elämänläheisyyttä ja sairauskuvauksen tyyliä. Maj-Brittin mukaan Ruotsista saatu palaute on ollut viime vuosina parempaa kuin Suomesta saatu.

Vuonna 2008 Wikström-Nikander voitti Lapsen pelko-teoksellaan valtakunnallisen sarjakuvakilpailun, kilpailun järjestivät keväällä 2008 Taideseura Lakeus ja Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys. Kilpailun teeman oli pelko. Kilpailuun osallistuneista töistä julkaistaan koostekirja.

Kirjoittamisesta

Maj-Britt Wikström-Nikander ryhtyi kirjoittamaan runoja ja tarinoita hyvin pienenä. Maj-Britt ei voinut koskaan näyttää sukulaisilleen kirjoituksiaan, sillä isä vastusti kirjoittamista: hänestä se oli työläistaustaiselle täysin turha harrastus. Jos joku yllätti Maj-Brittin lukemasta tai kirjoittamasta, se estettiin heti. Kirjastokortin hankkiminen ei liioin ollut helppoa, sillä isä ei olisi halunnut, että korttia hankitaan. Muutkaan sukulaiset eivät pitäneet Maj-Brittin kirjallisista harrastuksista: on saatettu katsoa, että hän on oman luokan petturi. Jokaisen pitäisi pysyä ruodussa, omalla paikallaan

Kirjailija on kirjoittanut elämänkokemuksistaan, aina suoraan, ilman silottelua. Hän on kuvannut lapsuuttaan ja kokemuksiaan työelämästä. Kaikissa kirjoissa, joissa puhutaan pikku-Majsta, kirjailija kirjoittaa itsestään. Ne ketkä tuntevat Wikström-Nikanderin, ovat tunnistaneet kirjailijan henkilöhahmojen joukosta. Sukulaisistaan hän ei ole kuitenkaan kirjoittanut nimellä, mutta monessa henkilössä on piirteitä heistä.

Kirjoittaminen on ollut Wikström-Nikanderille tapa purkaa tuntojaan. Hän oli 1990-luvun alussa työttömänä, jolloin kirjoittaminen toimi henkireikänä ja pelasti hänet apatialta, joka uhkaa työttömäksi jääneitä.

Wikström-Nikanderin kirjoitustyyli on pelkistettyä puhekieltä, kirjakielen ilmauksia hän ei käytä. Hän toteaa kirjoittavansa pitkästi, eikä hän ole joutunut miettimään kirjoittamistaan. Päinvastoin hän kuvaa tuotantoaan vuolaaksi. Hän ei ole tuntenut tyhjän paperin kammoa, aina on ollut jotain sanottavaa. Esimerkiksi runot ovat oivalluksia, jotka syntyvät ryöpsähtäen, arkiaskareiden lomassa, ja ne on pitänyt kirjoittaa välittömästi paperille.

Maj-Britt toteaa, että hänen kirjoituksensa ovat mielikuvituksen ja todellisuuden sekoitteita. Kokemukset ja teosten ajankuva ovat dokumentaarisia, samoin runoissaan Maj-Britt kertoo suoraan arkipäivän kokemuksistaan. Edellä mainituista syistä johtuen Maj-Britt ei ole koskaan katsonut tarpeelliseksi tehdä valmistelevia esitöitä kirjoituksiaan varten.

Teoksen muodon valintaa hän sanoo suoraviivaiseksi. Jos hän on päättänyt kirjoittaa runon, silloin se on runo, eivätkä muut muodot käy mielessä. Proosateksti on puolestaan muovautunut työn lomassa, hän on nähnyt mitä tekstistä on ollut tulossa ja sen mukaan hän on muokannut aikaansaannostaan. Kirjailijan mielestä ihmiskuvauksessa keskeisintä ja mielenkiintoisinta on luonteenkuvaus.

Kirjailijan työhön Maj-Britt sanoo oppineensa keittiön pöydän ääressä. Hän on kirjoittanut kaiken tuotantonsa kotona, uransa alkuvaiheessa vielä kolmen lapsen hyörinän keskellä. Lasten touhuilu ei kuitenkaan koskaan häirinnyt häntä, lapsetkin osasivat antaa äidilleen kirjoitusrauhan. Yöllä hän ei ole koskaan kirjoittanut, parhaimmalta on tuntunut päiväaika, jolloin arkirutiinit ovat määränneet kirjoittamisen tahdin.

Mielikirjailijoikseen Wikström-Nikander mainitsee ruotsalaiset Moa Martinsonin ja Ivar Lo-Johanssonin. Kirjallisuudessa Maj-Brittiin vetoavat eniten ihmiskohtalot. Hän toteaa, ettei ole ottanut muilta kirjailijoilta tietoisesti vaikutteita, mutta alitajunnasta on kenties kummunnut jotain. 

Kontaktit muihin kirjailijoihin ovat jääneet viime aikoina vähiin, mutta aiemmin hän piti ahkerammin yhteyttä Uudenmaan kirjoittajiin. Hän pitää yhdistystä edelleen henkisenä kotinaan. Lisäksi hän on ollut muutaman vuoden ajan Kiilan jäsen. Kirjailijalla on ollut yhteyksiä myös ruotsalaiseen työläiskirjailijoiden järjestöön Föreningen Arbetsskrivareen, jonka jäsen hän oli aiemmin. Nykyisin Maj-Britt seuraa kirjallisuutta lähinnä internetin välityksellä.

Maj-Britt ei ole antanut koskaan kielteisen kritiikin vaikuttaa millään tavalla tekemisiinsä. Hän on aina kirjoittanut kritiikistä huolimatta esille tuntonsa niistä aiheista, jotka on kokenut tärkeiksi.

Suomenruotsalaisen työväen ja vähäosaisten elämän kuvaaja

Wikström-Nikander on kirjoittanut suomenruotsalaisen työväenluokan arkipäivästä. Yleensä hän kuvannut teoksissaan epätavallisten naisten taistelua yhteisöä ja sovinnaisuutta vastaan. Hän on pyrkinyt tuomaan esille työelämän epäoikeudenmukaisuutta ja ajamaan yhteiskunnan heikompiosaisten asiaa. Hän on sanonut olleensa jo lapsena lahjomaton heikompien puolustaja. Kertomuksissaan Wikström-Nikander on keskittynyt kuvaamaan yksilön tuntoja, ne eivät ole taustastaan huolimatta pelkkiä luokkaeroja osoittavia julistuksia.

Työelämä on vaikuttanut Wikström-Nikanderin kirjoituksiin voimakkaasti. Maj-Britt sanoo, että on kohdannut työelämässä törkeää epäoikeudenmukaisuutta, joka on suututtanut. Näitä asioita hän on halunnut käsitellä teoksissaan. Hänen mukaansa yksilön asema yhteiskunnassa määräytyy pitkälti ympäristön ja sattuman sanelemana. Yksilö ei pysty vaikuttamaan kaikkeen itse, sen Maj-Britt sanoo huomanneensa elämänsä aikana.

Maj-Brittistä nyky-yhteiskunnassa vallitsee vahvemman oikeus. Hänellä on vakaa tunne siitä, ettei ihmisellä ole enää mitään merkitystä. Hänen mielestään poliittisella ja taloudellisella järjestelmällä on liian voimakas vaikutus ihmisten olosuhteisiin. Hän on aiemmin pyrkinyt vaikuttamaan asioihin osallistumalla kunnallispolitiikkaan, kun hän oli vasemmistoliiton varavaltuutettuna Vihdissä.

Pääasiallisena lukijakuntanaan Wikström-Nikander pitää suomenruotsalaisia työläisnaisia. Heiltä kirjailija on saanut eniten palautetta, jossa on kehuttu kirjoituksia ja kehotettu jatkamaan samalla linjalla. Naiset ovat lähettäneet hänelle kirjeitä, lippuja ja lappuja, jotka Maj-Britt on tallentanut tarkasti. Palautteen lähettäjät ovat olleet pääasiassa vanhempia naisia.

Teokset

• Georgsgatan 23 1988
• Olga  1990
• Alla dina offer  1991
• Smärtans barn 1991 
• Ingen lycklig tilldragelse 1992 
• Finska brudar  1993 
• Stadin friidu  1993 
• Anni  1994 
• Elämän polkuja 1997 
• Varför har jag ingen dag 2000 
• Ingen väg tillbaka 2002
• Livets kraft  2003 

Mukana seuraavissa antologioissa:

• Einstein i Fruängen 1993, Föreningen arbetarskrivare, Ruotsi
• Tuskaa ja unelmia 2005, Kiila

Palkinnot

• Vihdin kunnan kulttuuristipendi arvokkaasta työstä työläisperheen kuvaajana 1991
• SAK:n kulttuuristipendi 1991
• Taideseura Lakeuksen ja Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen valtakunnallisen sarjakuvakilpailun voitto 2008 teoksella Lapsen pelko.

Lähteet

Lehtiartikkelit:

• Luoteis-Uusimaa 12.-13.12.1983, ”Maj-Britt Nikander sai runopalkinnon”.
• Luoteis-Uusimaa 11.9.1992, ”Maj-Britt kirjoitti suomeksi yksitoista novelliaan naisista”, Pekka Riekkinen.
• Vihdin Uutiset 16.9.1992, ”Stadin friidun alku oli Nummelan yössä: Maj-Britt Wikström-Nikanderilta ensimmäinen suomenkielinen teos”, Anne Toivonen.
• Luoteis-Uusimaa 25.2.1997, ”Maj-Britt Wikström-Nikanderilta ilmestyy keväällä runokokoelma”.
• Vihdin Uutiset 18.9.2008, "Järisyttävä ja koskettava kuvaus toi voiton".

Haastattelut:

• Maj-Britt Wikström-Nikanderin haastattelu 12.10.2006. Haastattelija Jani Karell.