Tiina MartikainenLohja, Sammatti
Martikainen kertoo innostuneensa kirjoittamiseen tehdessään opintojensa lopputyötä. Jäätyään työkyvyttömyyseläkkeelle sairauden vuoksi hän oli jo parin vuoden ajan ehtinyt kypsytellä ajatusta kaunokirjallisen teoksen kirjoittamisesta. Luontevana aloituksena olikin sitten omaelämäkerrallinen Mikä äitiä vaivaa vuonna 2004. Muutenkin Martikainen kertoo saavansa kirjojensa aiheet elävästä elämästä, toisista ihmisistä ja kylillä tapahtuneista jutuista.
Esikoisteos, dokumenttiromaani Mikä äitiä vaivaa kertoo elämästä kroonisen autoimmuunisairauden kanssa. Kirjan jatko-osa, Miksi en osaa vain olla (2011) käsittelee masennusta ja henkistä jaksamista.
Esikoisteoksensa jälkeen Martikainen kirjoitti kaksi nuortenkirjaa. Näistä ensimmäinen, Virtuaaliansa (2006) kertoo nettipeliriippuvaisesta Mirosta. Miron vaikeudet ja ristiriidat ystävien ja vanhempien kanssa saavat hänet yhä enemmän vetäytymään pelien maailmaan. Kirjan itsenäinen jatko-osa, Petran harha-askel (2007), kuvaa nuorten seurustelua ja mitä tapahtuu, kun tyttöystävä tuleekin yllättäen raskaaksi.
Shamaanitonttujarmon rajat (2008) on Martikaisen toimittama elämäkerta- ja matkakertomuskirja liikenneonnettomuudessa loukkaantuneen Jarmo Aallon elämästä. Tämän kirjan Martikainen teki tilaustyönä ja tarkoitus oli saada kuuluviin nimen omaan Jarmo Aallon ääni.
Kaksisuuntainen mielialahäiriön hallintakurssi (2012) on tietopainotteinen kirja, jonka kohderyhmänä ovat psykiatrian poliklinikat ja kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava henkilöt ja heidän läheisensä. Martikainen on toimittanut kirjan, sisältö perustuu asiantuntijalääkäreistä koostuvan työryhmän aineistoon ja kommentteihin.
Vuonna 2015 Martikainen lähti kokeilemaan itselleen uutta kirjallisuudenlajia ja julkaisi ensimmäisen dekkarinsa, Kasvot pinnan alla. Se kertoo Lohjan poliisilaitoksella työskentelevästä rikosylikonstaapeli Hanna Vainiosta ja poliisikoira Riinasta. Kirjan yhtenä teemana on vuonna 2014 kriminalisoitu vaino. Tarina alkaa, kun Lohjalta kadonnut kahviotyöntekijä Sonja Lahtinen löytyy surmattuna Sammatin Kirmusjärveltä... Syksyllä 2016 ilmestyy toinen dekkari, Jäätyneet kasvot.
|