Tuomas KyröLohja, Sammatti
Tuomas Kyrö
synt .4.6.1974 Helsingissä
asui perheineen Sammatissa Eeva Joenpellon kirjailijakodin ensimmäisenä stipendiaattina 2005- 2009
MAHDOLLISIA LAPSUUSKOKEMUKSIA
Luin kahdeksanvuotiaana Futarista Mukkulan kirjailijakokouksen jalkapallo-ottelusta tehdyn jutun. Luulin Claes Anderssonia maalivahdiksi. Kaksi vuotta myöhemmin kävin isovanhempieni kanssa Uuden Valamon luostarin hautausmaalla, jossa yhdellä haudalla oli muita enemmän kukkia. Luulin Pentti Saarikoskea yhteisön suuresti arvostamaksi munkiksi.KirjoittamisestaMITEN RYHDYIN KIRJAILIJAKSI
En sopeutunut työelämään, vielä kehnommin opiskelijaelämään. Yritin työttömyyttä, mutta se johti yövalvomisiin, jotka johtivat tietokoneen kirjoitusohjelman äärelle. Sinne ilmaantui paljon odottamatonta väkeä, aiheita, tapahtumia, juonta, loppuratkaisuja. Ensin novelleihin jotka eivät läpäisseet kustannuskynnystä, sitten romaanikäsikirjoitukseen jolle kävi paremmin.
OHJEITA NUORILLE KIRJOITTAJILLE
Pelle Miljoona sanoo sen pateettisesti: "Elä, kun olet nuori vielä!" Tämän ikäisenä kun jaksaa enää elellä. Ei kaikkia klassikoita pidä lukea kahteenkymmeneen ikävuoteen mennessä, eikä runousoppeja (paitsi Aristoteleen, siinä on kaikki) eikä kotimaista nykykirjallisuutta. Katsokaa ympärillenne, kuunnelkaa, hölmöilkää, oppikaa virheistänne, hankkikaa laajempi näkökulma. Kirjoittakaa, näyttäkää kirjoittamanne, kuunnelkaa kritiikki ja kirjoittakaa uudelleen. Ja uudelleen. Teokset
- Nahkatakki. Romaani, 2001
- Tilkka. Romaani, 2003
- Liitto. Romaani, 2005
- Benjamin Kivi. Romaani, 2007
- Taide ja tolkku, 2008
- Pipo silmillä, lastennäytelmä 2008
- 700 grammaa, 2009
|