Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Kirjoittamisesta   Palkinnot   Tekstinäytteet   Lähteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Väinö Kirstinä

Karkkila


  • s. 29.1.1936 Tyrnävällä
  • k. 23.9.2007 Helsingissä
  • filosofian kandidaatti, kirjailija
  • asui Karkkilassa (Ul. Pyhäjärvellä) kesällä 1962

 

Elämästä
 
Väinö Kirstinä kuuluu niihin kirjailijoihin, jonka Karkkilan maisemiin toi Ilmari Huitin Aleksis Kiven Seuralle testamenttaama kirjailijakoti. Kirstinä vietti Vaskijärvellä, tuolloin vielä Ul. Pyhäjärven kunnassa, kesän 1962. Paikkaan hänet perehdytti Veijo Meri, joka oli ollut kirjailijakodissa edellisenä kesänä. Meri ja Kirstinä olivat vanhoja tuttuja, he olivat opiskeluaikaan kämppäkavereita Fabianinkadulla. Kirstinä vasta aloitteli opintoja historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa, Merellä oli menossa jo yhdeksäs vuosi. Meri työskenteli tuohon aikaan Otavalla kustannustoimittajana ja hänen novellikokoelmansa Ettei maa viheriöisi oli jo ilmestynyt. Meri perehdytti Kirstinää kirjailijan työhön ja kirjallisuuteen.
 
Teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 2 Kirstinä on lyhyesti muistellut myös Vaskijärvellä vietettyä kesää. Kirstinät muuttivat Vaskijärvelle 1962 toukokuun puolivälissä Huitin huvilaan. Kirstinä oli edellisenä keväänä saanut humanististen tieteiden kandidaatin todistuksen, samana keväänä oli ilmestynyt myös hänen esikoisteoksensa Lakeus. Vaskijärven kesänä gradu oli yhä kesken. Sen sijaan, että olisi viimeistellyt graduaan, Kirstinä suomenteli ruotsalaista lyriikkaa, mutta suomennostöihin syventymisen sijasta aika kului soudellen ja kalastellen. Suomennosvalikoima ei kesän aikana valmistunut.
 
Elokuun alussa perhe muutti Jollakseen ja kuun puolivälissä syntyi Kati-tytär.
 
Väinö Kirstinä on työskennellyt UPI:n uutistoimittajana vuosina 1959-60, suomen kielen lehtorin sijaisena 1963-64, Yleisradion dramaturgina 1965-67 ja Hämeen läänintaiteilijana 1977-82. Vapaa kirjailija hän on ollut vuodesta 1982. Toisaalta teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 2 Kirstinä kertoo, että leipä on tullut hankituksi myös monissa vähemmän kirjallisissa töissä, kuten kanalanomistajan renkinä, selluloosatehtaan paalarina, hotellin portieerina, postiauton rahastajana ja kotiseutumuseon hoitajana.
 

Kirjoittamisesta

Väinö Kirstinä on opettanut kirjoittamista läänintaiteilijana, mutta samaa aihetta hän on pohtinut myös lukuisissa esseissään ja tietokirjoissaan, kuten teoksissa Runo ja lukija (1971), Kirjarovioiden valot (1977) ja Kirjailijan tiet (2005). Hän on laatinut muun muassa sanataiteen opetusmonisteen Kansanvalistusseuran Kirjeopistolle vuonna 1972. Sanataiteen kurssin 4., uudistettu painos on vuodelta 1997. Kirstinän kokoama on myös kansalais- ja työväenopistojen liiton sanataiteen kurssin opetusohjelma. Hän on toimittanut myös teoksen Kirjoittajan työt (1968).
 
Kirstinä tunnetaan etenkin lyyrikkona ja suomentajana, mutta hän on kirjoittanut myös kuunnelmia ja näytelmän, tehnyt kuunnelmadramatisointeja sekä lyhytfilmien käsikirjoituksia.
 

Palkinnot

  • Kalevi Jäntin palkinto 1962
  • Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinto 1963
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1994
  • Parnasson esseepalkinto 1965
  • Hämeen läänin taidetoimikunnan palkinto 1974
  • Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1977
  • Kansanvalistusseuran palkinto 1981
  • Suuren Suomalaisen Kirjakerhon palkinto 1979
  • Eino Leinon seuran palkinto 1981
  • Väinö Linnan rahaston palkinto 1987
  • Eeva-Liisa Mannerin palkinto 2005

Kunniamerkkejä

 

  • Hengenpelastusmitali 1951
  • Pro Finlandia 1992

Tekstinäytteet

Kokoelmasta Hitaat auringot (1963, WSOY):
 
Tuuli ottaa syliin
keinuu tuulen keinuhevonen
 
kun mennään
 
sirkka vierellä kiitää pitkin hypyin
kokonaan vihreänä
 
aurinko on
minulla on varjo
 
 
Intiimisti (kokoelmasta Puhetta, 1963, Tammi):
 
                      1
minun kauniit kitiinisiipeni
välähtelevät valossa
ja tuntosarvet kohotan tuuleen
ja kuljen ryypyllä kukasta kukkaan
kuolemattomuuteni aavistaen
ilmetty jumalan kuva
 
                      2
tähti syttyy
                      sivistykset kukkivat
                           hius harmaantuu
näin kuluu aika
 
                      3
minulle pieni verkko
pyydän kärpäsiä
ne ovat alkeellisia
jälkimaku jää
rakennan huoneistoja
yksiöt ovat tuottoisia
 
                      4
kaatopaikan yllä kiertelevät lokit terävin siivin
                      liskolinnut
                      kuristetun lapsen yllä
onko tämä liian inhimillistä tahi intiimiä
                      (tapa neiti itsesi olet)
                      lihavalla Margot’lla hameentaskuissaan
muumioidut rakastajien sydämet

Lähteet

  • Sähköpostitse tehty haastattelu elokuussa 2007
  • Miten kirjani ovat syntyneet 2, toim. Ritva Haavikko (WSOY, 1980)
  • Väinö Kirstinän kotisivut: www.kirstina.net
  • Runot 1958-1977 (Tammi, 1979)