Väinö Kirstinä kuuluu niihin kirjailijoihin, jonka Karkkilan maisemiin toi Ilmari Huitin Aleksis Kiven Seuralle testamenttaama kirjailijakoti. Kirstinä vietti Vaskijärvellä, tuolloin vielä Ul. Pyhäjärven kunnassa, kesän 1962. Paikkaan hänet perehdytti Veijo Meri, joka oli ollut kirjailijakodissa edellisenä kesänä. Meri ja Kirstinä olivat vanhoja tuttuja, he olivat opiskeluaikaan kämppäkavereita Fabianinkadulla. Kirstinä vasta aloitteli opintoja historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa, Merellä oli menossa jo yhdeksäs vuosi. Meri työskenteli tuohon aikaan Otavalla kustannustoimittajana ja hänen novellikokoelmansa Ettei maa viheriöisi oli jo ilmestynyt. Meri perehdytti Kirstinää kirjailijan työhön ja kirjallisuuteen.

 

Teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 2 Kirstinä on lyhyesti muistellut myös Vaskijärvellä vietettyä kesää. Kirstinät muuttivat Vaskijärvelle 1962 toukokuun puolivälissä Huitin huvilaan. Kirstinä oli edellisenä keväänä saanut humanististen tieteiden kandidaatin todistuksen, samana keväänä oli ilmestynyt myös hänen esikoisteoksensa Lakeus. Vaskijärven kesänä gradu oli yhä kesken. Sen sijaan, että olisi viimeistellyt graduaan, Kirstinä suomenteli ruotsalaista lyriikkaa, mutta suomennostöihin syventymisen sijasta aika kului soudellen ja kalastellen. Suomennosvalikoima ei kesän aikana valmistunut.

 

Elokuun alussa perhe muutti Jollakseen ja kuun puolivälissä syntyi Kati-tytär.

 

Väinö Kirstinä on työskennellyt UPI:n uutistoimittajana vuosina 1959-60, suomen kielen lehtorin sijaisena 1963-64, Yleisradion dramaturgina 1965-67 ja Hämeen läänintaiteilijana 1977-82. Vapaa kirjailija hän on ollut vuodesta 1982. Toisaalta teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet 2 Kirstinä kertoo, että leipä on tullut hankituksi myös monissa vähemmän kirjallisissa töissä, kuten kanalanomistajan renkinä, selluloosatehtaan paalarina, hotellin portieerina, postiauton rahastajana ja kotiseutumuseon hoitajana.