Tapio LindstedtKarkkila, Lohja, Nummi-Pusula
Pyhäjärvelle omistettu runo teoksesta Ei ihminen siihen yllä
Pyhäjärven rantavettä
vanha koivu varjostaa,
veden pinta lehväin alla
vehmautta heijastaa.
Polku luota rauduksein
alkaa, vaan ei näy.
Sitä pitkin sydämein
vuoskymmenet jo käy.
Kuin suvituuli ikuinen
yllä leppävyön
sama poika elää sen,
sama sykkii syön.
Niinkö kajo lumpeiden
ja ruuhilautain tuoksu
pysähdytti ihmisen,
vai pikkupuron juoksu,
joka uumenista lehdon
yhä kaukaisena soi;
niinkö äänet tuulikehdon,
tuomieni, kuulla voi?
Edessäni näen selän
Pyhäjärven, minä elän,
sineen palaan vesien
lapsuuteni kesien. |