Yrjö Koivukari

Karkkila

• Yrjö Valdemar Koivukari, vuoteen 1931 Mononen
• s. 1901 Oulujoella
• k. 1979 Karkkilassa
• työskenteli toimittajana ja opettajana
• asui Karkkilassa 1970-luvulla

Elämästä

Koivukari pääsi ylioppilaaksi Oulun maanviljelys- ja teollisuusjaostoisesta lyseosta vuonna 1923. Hän opiskeli Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisessä tiedekunnassa, mutta keskeytti opintonsa ennen valmistumista ja meni sotaväkeen, missä hän sai keuhkovian, jonka johdosta hänet vapautettiin armeijasta.

Yrjö Koivukari kuunteli varsinaisten opintojensa ohella luentoja kirjallisuudesta, filosofiasta ja kansantaloudesta. Hän osoittautui jo varhain omaperäiseksi ja itsenäiseksi ajattelijaksi, joka pyrki aina etsimään totuutta. Hän on kertonut vierastaneensa aina rahaa ja titteleitä.

Koivukari toimi päätoimittajana useammassakin aikakauslehdessä. 1930-luvulle ajoittuvat päätoimittajakaudet Pohjatuulessa ja Ahjossa, 1950-luvulla hän oli kolmen vuoden ajan Lapin Loimun päätoimittaja. Pohjatuuli oli helsinkiläinen kirjallisuuspoliittinen aikakauslehti, Ahjo oululainen lehti ja Lapin Loimu kulttuurialan julkaisu. Hänen tiedetään kirjoittaneen eri lehtiin monilla nimimerkeillä, käytössä olivat ainakin Väkä, Tara, Luotinuora, Osmo Uuras, O. U., Koukku, Tutka ja Syväluotaaja.

Kirjallisuuden ja kirjoittamisen lisäksi Koivukari oli kiinnostunut teatterista. Hän on kuulunut muun muassa Jyväskylän Taiteilijaseuran ja Jyväskylän Kirjallisen kerhon johtokuntiin.

Vuosina 1948-1960 hän toimi kansakoulunopettajana useilla paikkakunnilla, etenkin Oulun ja Lapin lääneissä. Tällöin hän oppi tuntemaan perusteellisesti pohjoisen ihmisen elämää ja ajattelua. Viimeiset vuotensa hän asui Karkkilassa, Haukkamäen koulun kellarikerroksessa, ja tuli tunnetuksi terävänä keskustelijana. Tuohon aikaan hän myös julkaisi teoksiaan omakustanteina.

Kirjoittamisesta

Kotimaisista kirjailijoista Koivukaria kiinnostivat V. A. Koskenniemi, Eino Leino, Ilmari Kianto, Frans Emil Sillanpää ja Joel Lehtonen. Kaikkein läheisimmäksi kirjailijaksi muodostui kuitenkin Katri Vala.

Koivukarin kirjallinen luomiskausi keskittyi vuosille 1925-40. Vaikka osa teoksista ilmestyi vasta 1970-luvulla, Koivukari oli kirjoittanut ne jo tuolloin.

Koivukarin esikoisromaani Kukaan ei tiedä mitään on ilmestynyt vuonna 1931. Se herätti suurta huomiota. Olavi Paavolainen ja Rafael Koskimies totesivat, että Koivukarin teos oli ensimmäinen ns. tajunnanvirtatekniikalla kirjoitettu teos Suomessa.

Koivukari kuvaa kirjoittamistapahtumaa teoksen Kylmän kehän vangit saatesanoissa: ”Minulla on eläviä malleja. Minä vain rupean kirjoittamaan. Ja ne elävät mallit hiukan auttavat. Minä en ollenkaan tiedä mitä minä panen niitä puhumaan tai tekemään, vaan ne ovat vaikutusyhteydessä keskenään. Ja minä elän jännityksen. Minä elän heidän tunteensa ja tajunnan virtansa. Ja se pitäisi tulla paperille.”

Esko Ervasti on todennut teoksesta Ihmisen aika, että Koivukarin lyriikka edustaa omaperäistä viestintäjärjestelmää, hän on niin omaperäinen, ettei häntä voi luokitella mihinkään kirjalliseen ryhmään. Matti Luoma puolestaan on sanonut teoksesta Viimeiset tulevat, ettei se ole tiedettä, ei runoutta, ei uskontoa eikä ideologista julistusta, vaikka se onkin sukua näille kaikille. Vilho Suomen mukaan Koivukarilla on nöyryyttä, mutta myös mahtipontisuutta kuin uskonjulistajalla. Hän taistelee rehellisesti ja on kohdaltaan ratkaissut hyvän ja pahan ongelman. Jopa Katri Valan tiedetään käyneen puhumassa Koivukarin ja hänen tuotantonsa puolesta WSOY:n johtajana toimineelle Yrjö Jäntille.

Yrjö Koivukari kuuluu niihin kirjailijoihin, joita ei laajasti tunneta ja jotka ovat painuneet unohduksiin. Jonkin verran häntä on kuitenkin tutkittu. Tämäkin esittely pohjaa Markku M. Yli-Mäyryn teologian kandidaatin tutkintoa varten tehtyyn systemaattisen teologian laudaturtyöhön. Vuonna 1976 valmistunut laudaturtyö Pässi Rooman torilla tarkastelee lähinnä kirjailija Yrjö Koivukarin uskonnollisen ajattelun peruspiirteitä. Yli-Mäyryn tutkimuksen lähteinä ovat Koivukarin teokset, lehtiartikkelit, Koivukarin haastattelu sekä tämän kirjoittama kirje. Lisänä ovat Koivukarin tuotannosta tehdyt arvostelut ja lausunnot.

Koivukari kirjoitti romaaneja, novelleja ja runoja, jopa yhden näytelmän. Teosta Viimeiset tulevat hän itse luonnehti alaotsikossa Säteilyanalyysin kokeeksi, jonka akseleina olivat Jeesus, Marx ja Lenin. Lähinnä teoksen voisi luokitella mietelmiin, joissa elämän ilmiöitä tarkastellaan eri puolilta. Pekka Tarkka on todennut, että teosta Viimeiset tulevat on luettava lähinnä visiona ja optimistisena profetiana, jota sävyttää tekijän onnellinen persoonallisuus. Timo I. Vasama kirjoitti teoksesta Viimeiset tulevat Karkkilan Tienoossa toukokuussa 1972. Vasaman mielestä Viimeiset tulevat oli Koivukarin siihenastisen tuotannon pääteos. ”Pidän Koivukaria parempana runoilijana kuin proosakirjailijana. Kuitenkin huolimatta siitä, että tämä teos on rakenteeltaan proosaa, se lyö väkevyydellään hänen runoteoksensa”, Vasama kirjoitti.

Teoksista yksi, Gummeruksen vuonna 1953 kustantama runoteos Timanttikammio, on käännetty ranskaksi.

Teokset

• Kukaan ei tiedä mitään (romaani, Kirja 1931)
• Alastomat kasvot (novellikokoelma, WSOY 1932)
• Taivas meren takana (runoja, WSOY, 1934)
• Multa polttaa (romaani, Ponsi 1953)
• Timanttikammio (runoja, Gummerus 1953)
• Ihmisen aika (runoja, Pohjoinen 1971, Mysteeni 1974)
• Viimeiset tulevat (mietelmiä, Pohjanponsi 1972)
• Kohti aurinkoa (runoja, Mysteeni 1973)
• Häkämyrkytys (romaani, Mysteeni 1974)
• Kylmän kehän vangit (romaani, Syndicate Press 1974)
• Tyttö kadulta (3-näytöksinen tragikomedia, Syndicate Press 1975)
• Rakkaus on auringosta (runoja, Syndicate Press 1976)
• Kootut runot (omakustanne 1979)

Tekstinäytteet

Lähteet

• Yli-Mäyry, Markku M: Pässi Rooman torilla (laudaturtyö, 1976)
• Karkkilan Tienoo 19.5.1972
• Rakkaus on auringosta (1976)