Veikko Vainikainen

Karkkila

Veikko Vainikainen oli monipuolinen kirjoittaja, mutta myös monien eri nimien ja nimimerkkien käyttäjä. 1930-luvulla hän kirjoitti lukuisia näytelmiä käyttäen nimeä Veikko Rajakoski. Samaa nimeä hän käytti, kun hän novellein ja teatteriohjelmallisin kirjoituksin esiintyi Tulenkantajien avustajana.

Vainikainen kirjoitti myös kuunnelmia ja julkaisi kaksi romaania. Kansan Arkistossa on tallessa käsikirjoitus Kirjeitä tuntemattomalle toverille. Sen Vainikainen on tehnyt nimellä Tuomas Torppa. Arkistosta löytyy myös Vainikaisen käsikirjoitus Teatteritaide kapitalisminvastaisessa maailmankatsomuksessa.

Veikko Vainikainen on käsitellyt monissa näytelmissään yhteiskunnallisia ongelmia, tällaisia ovat: Hätähuuto, Pelastus, Rautakoura ja Vedenpaisumus. Sodanvastaisuus tulee esiin pienoisnäytelmissä Kielletty totuus ja Rajalla ammutaan. Vainikainen kirjoitti myös huvinäytelmiä, jotka olivat lähinnä satiireja. Näihin kuuluvat näytelmät Diktaattori ja Kunniaporvari. Näytelmä Liekki kuvastaa puolestaan suurkaupungin kiihkeää ja paheellista elämää.

Yhteiskunnalliset ongelmat nousevat esiin myös Vainikaisen romaaneissa, joihin kuuluvat Pojanpoika uskoo Leniniin (Kansankulttuuri, 1945) ja Uskottomuus (Lahden Työväen Kirjapaino, 1951).

 Vainikainen on toiminut myös suomentajana. Hän on suomentanut Tryggve Hansenin 1-näytöksisen näytelmän Gestapon kynsissä vuonna 1946. Hänen omista näytelmistään Partisaanityttö sekä Voitonlippu on punainen on käännetty ruotsiksi.

Nimimerkillä Nappi Vainikainen kirjoitti vuonna 1946 Vasaran pakinoita. Vainikaisen tiedetään käyttäneen myös nimimerkkiä Vasara. Kansallisbibliografiassa on lueteltu kolme Vasaran teosta, mutta E. J. Ellilän salanimiluettelon mukaan näistä kaksi olisikin kirjoittanut Juho Poutanen. Kiistatta Vasaran teksteistä Vainikaisen tekemä on näytelmä Ilman tahtia Uraliin.

Vuonna 1946 Vainikainen teki Kalevalan Kullervo-runosta uuden sovituksen Valistuskeskuksen käyttöön.

Aktiivisuus

Veikko Vainikainen osallistui kirjalliseen keskusteluun. Kiilan albumissa 44 on hänen kirjoituksensa Sammuneet näyttämötulet, jossa Vainikainen käsittelee teatterin tilaa ja tehtäviä.

Vainikainen oli sotien jälkeen myös valtion näyttämötaidelautakunnan jäsen.