Elias-kirjailijat kirjailijat
Karjalohjan, Karkkilan, Lohjan, Nummi-Pusulan, Sammatin ja Vihdin
KOTISEUTUKIRJAILIJATIETOKANTA
Suurenna / Pienennä kirjasinkokoaPienennä kirjasinkokoaSuurenna kirjasinkokoa
 Etusivu  |  Hakuohje  |  Palaute  | Rekisteriselosteet  
Etsi kirjailija
 
 
 
Voit valita useamman vaihtoehdon valikosta pitämällä CTRL-näppäimen alhaalla.
 
 Yleistä   Kirjoittamisesta   Teokset   Palkinnot   Tekstinäytteet   Lähteet   Näytä kaikki tiedot   Tulosta 
 
 
‹‹ Takaisin hakutulokseen

Veijo Baltzar

Karkkila


Katkelma esikoisteoksesta Polttava tie

Yritimme vielä toiseen virastoon, mutta siellä oli odotussali, jossa istui kolme ennen meitä. Odotimme ja ovesta tuli koko ajan lisää ihmisiä. Se joka haki asiakkaat odotussalista, otti aina toiset, vaikka olisi ollut meidän vuoro. Viimein, kun kaikki ihmiset oli käyty loppuun, meille sanottiin: – Valitettavasti toimisto on jo suljettu.

Ei siinä mikään muu auttanut, täytyi vain lähteä mukisematta pois. Kävelimme kahvilan pihaan, mistä meidät oli kerran ajettu pois Jannen viedessä hevosta syömään. Janne muisti että siinä olisi sopiva paikka ansaita hieman rahaa. Pihaan oli jätetty suuri kuorma-auton lava. Tässä Janne ja Rosita päättivät tanssia. Heidän aloittaessaan ihmisiä kerääntyi joka puolelta. Minä otin hatun käteen ja rupesin keräämään kolehtia. Aina sinne joku lantti tipahti. Monet maksoivat saadakseen pitää hauskaa meidän kustannuksella ja pilkata meitä. Mutta se oli kyllä pakko kestää, jos halusi pysyä hengissä.

Näin jatkoimme päivästä toiseen, kerjäsimme ja Rosita povasi. Jannen ja Rositan tanssi se näytti tuottavan eniten. Mutta se ei ollut helppoa, poliisi hätyytteli joka paikasta pois. Olimme oppineet, ettei kannattanut tanssia kaupungin keskustassa, poliisi ajais heti pois ja antais vielä sakkoja. Laitoimme kaupungin laidalle itsellemme paikan, missä kävimme esiintymässä. Rakensimme lavan laudoista, sijoitimme ne rikkinäisten bensapönttöjen päälle. Niitä olimme saaneet bensa-asemilta, kun niihin oli tullut reikiä.

Yhtenä päivänä olimme esiintymässä tässä paikassa tapamme mukaan. Rosita ja Janne olivat juuri aloittaneet tanssin ja olivat parhaassa vauhdissa, kun äkkiä isokokoinen mies lähestyi lavaa. Mies oli kasvoiltaan teurastaja, jykevät hartiat, joissa suuri pää lepäsi, oikeastaan hänen päänsä muistutti melonia. Kun hän oli päässyt lavan viereen, potkaisi hän jalat Rositan alta. Samalla mies yritti vetäistä hametta Rositan päältä pois nauraen hyvin raa’asti. Tämä oli minulle jo liikaa. Suutuin aivan silmittömästi ja olin aikeissa hyökätä miehen päälle. Samalla ihmiset piirittivät meidät ja huusivat innoissaan: – Näytä sille mustalaiselle kuka on kuka!