Veijo BaltzarKarkkila
Ensimmäinen kirja avasi tien ammattiin. Baltzar on tehnyt romaaneja, näytelmiä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Kaiken aikaa kirjoittamisen taustalla on ollut halu kertoa romanien elämästä, ilmaista asiat niin kuin itse on ne kokenut. Eräänä päätyönään hän pitää Orli-oopperaa, joka sai ensi-iltansa Imatralla vuonna 1995.
Veijo Baltzar on Suomen ensimmäinen mustalaiskirjailija. Ylipäätään mustalaiskirjallisuutta on Suomessa vähän, ja valtaosan siitä ovat kirjoittaneet valtaväestöön kuuluvat, esimerkiksi Tuula Saarto ja Marko Putkonen. Veijo Baltzarin jälkeen on kirjailijan uralle lähtenyt Kiba Lundberg, joka tunnetaan myös kuvataiteilijana. ”Kirjallisuus on meille mustalaisille vielä uusi asia”, Veijo Baltzar totesikin Turun Sanomien haastattelussa.
Työn alla Veijo Baltzarilla on parhaillaan monenlaista. Hän kirjoittaa romaania, jonka työnimenä on Unohdettu kansanmurha. Se kertoo mustalaisten kohtalosta toisen maailmansodan vainojen aikaan. ”Mustalaiset on unohdettu ja annetut tiedot ovat vääriä.” Samasta aiheesta on tulossa myös näytelmä. Runoja on valmiina paljon ja uusia syntyy. Lisäksi Baltzar tekee kuvataidetta. ”Tällä hetkellä kuuluu hyvää”, Veijo Baltzar totesi elokuussa 2007. ”Tässä iän karttuessa ihan nuortuu”, hän naurahti iloisesti.
|