Veijo BaltzarKarkkila
- s. 9.6.1942 Suonenjoella
- kirjailija
- asui Karkkilassa 1980-luvun lopussa
- asuu nykyisin Helsingissä
Elämästä
Suonenjoella syntynyt ja Rautalammilla lapsuutensa viettänyt Veijo Baltzar on kertonut kauniisti äitinsä merkityksestä uravalinnalleen. ”Savon köyhin nainen, äitini, ja rikkain, Liisa Peura sekä Yrjö Kaijärvi järjestivät yhdessä kirjallisia iltoja”, hän kertoi marraskuussa 2003 Turun Sanomille antamassaan haastattelussa. Perhe kuului kulkijamustalaisiin, isä Kalle Kusti oli hevosmies ja äiti Hilma Johanna Matilda käsityöläinen. ”Me kuljimme koko perhe mukana, kesällä kieseissä, talvella reessä. Kaikilla perheillä oli omat reviirit, me kiersimme Savoa.”
Koulun käynti ei paljon maistunut, ”karkasin sieltä usein”, mutta keskikoulu tuli käydyksi. Päästyään töihin Suomen Silkkikutomoon Veijo Baltzar alkoi ruokatunneilla kirjoittaa muistiin omia kokemuksiaan. ”Ei sitä ollut romaaniksi tarkoitettu. Halusin vain kirjoittaa ylös vanhoja asioita, kun huomasin, kuinka maailma muuttuu.” Romaani siitä kuitenkin syntyi, vuonna 1968 Tammen julkaisema Polttava tie.
Karkkilassa Veijo Baltzar ehti asua nelisen vuotta. Aika on jäänyt mieleen positiivisessa hengessä. ”Luova pitäjä ja optimistista henkeä. Nuorekas ja uudistuva paikka, jossa on hyviä ihmisiä ja yrityshenkeä. Vaikka tuli talousongelmia, haluttiin nähdä eteenpäin”, hän kertoi elokuussa 2007. Karkkilasta hän muutti lapsuutensa kotimaisemiin Rautalammille, josta hänen lääkäriksi valmistuneelle vaimolleen löytyi työtä ja ”halusin nähdä kotiseudun tilanteen.” Myönteiset mielikuvat Karkkilasta ovat saaneet hänet välillä ajattelemaan jopa paluuta takaisin.
Veijo Baltzar on ehtinyt elämässään moneen. Hän perusti vuonna 1982 Dromin, joka on Suomen mustalaisteatteri, ja johti sitä vuoteen 1987. Joulukuussa 2007 Drom esiintyy jälleen pienen tauon jälkeen. Mukana on Veijo Baltzarin poika Kasimir, joka opiskelee Teatterikorkeakoulussa. KirjoittamisestaEnsimmäinen kirja avasi tien ammattiin. Baltzar on tehnyt romaaneja, näytelmiä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Kaiken aikaa kirjoittamisen taustalla on ollut halu kertoa romanien elämästä, ilmaista asiat niin kuin itse on ne kokenut. Eräänä päätyönään hän pitää Orli-oopperaa, joka sai ensi-iltansa Imatralla vuonna 1995.
Veijo Baltzar on Suomen ensimmäinen mustalaiskirjailija. Ylipäätään mustalaiskirjallisuutta on Suomessa vähän, ja valtaosan siitä ovat kirjoittaneet valtaväestöön kuuluvat, esimerkiksi Tuula Saarto ja Marko Putkonen. Veijo Baltzarin jälkeen on kirjailijan uralle lähtenyt Kiba Lundberg, joka tunnetaan myös kuvataiteilijana. ”Kirjallisuus on meille mustalaisille vielä uusi asia”, Veijo Baltzar totesikin Turun Sanomien haastattelussa.
Työn alla Veijo Baltzarilla on parhaillaan monenlaista. Hän kirjoittaa romaania, jonka työnimenä on Unohdettu kansanmurha. Se kertoo mustalaisten kohtalosta toisen maailmansodan vainojen aikaan. ”Mustalaiset on unohdettu ja annetut tiedot ovat vääriä.” Samasta aiheesta on tulossa myös näytelmä. Runoja on valmiina paljon ja uusia syntyy. Lisäksi Baltzar tekee kuvataidetta. ”Tällä hetkellä kuuluu hyvää”, Veijo Baltzar totesi elokuussa 2007. ”Tässä iän karttuessa ihan nuortuu”, hän naurahti iloisesti.
Teokset
Romaanit:
- Polttava tie (romaani, Tammi, 1968)
- Verikihlat (romaani, Tammi, 1969)
- Mari (romaani, Tammi, 1970)
- Mustan Saaran kristallipallo (romaani, Tammi, 1978)
- Käärmeenkäräjäkivi (romaani, Tammi, 1988)
- Musta tango (romaani, Tammi, 1990)
- Phuro (romaani, Tammi, 2000)
Muu tuotanto:
- Mustalaisballadi (tv-näytelmä, TV-1, 1974)
- Mustan Saaran kristallipallo (kuunnelmakäsikirjoitus Ruotsin radiolle, 1978)
- Verikihlat (elokuvakäsikirjoitus Ilkka Vanteen kanssa, 1979)
- Punainen puutarha (tv-näytelmä, TV-1, 1979)
- Musta ruoska (näytelmä, teatteri Drom, 1982)
- Nälkäkurjet (näytelmä, teatteri Drom, 1982)
- Tie (näyttämörunoelma, teatteri Drom, 1982)
- Punainen hevonen (näyttämörunoelma, teatteri Drom, 1983)
- Taon kivestä hevosen (näytelmä, teatteri Drom, 1983)
- Rautayöt (näyttämörunoelma, teatteri Drom, 1984)
- Mustat kiharat (näytelmä, teatteri Drom, 1985)
- Rautaratsut (näytelmä, teatteri Drom, 1986)
- Djengiba (kuunnelmakäsikirjoitus, Yleisradio, 1988)
- Jumala on suuri (näytelmä, Rautalammin teatteri, 1991; Kolmen ristin kirkko Imatra, 1994)
- Töpärin jengi (elokuvakäsikirjoitus Armas Baltzarin ja Ilkka Vanteen kanssa, 1991)
- Jumalten paratiisi (näytelmä, Kuopion ylioppilasteatteri, 1993)
- Kaveria ei jätetä! (näytelmä, Pieksämäen kristillinen kansanopiston draamalinja, 1993)
- Orli (mytologinen ooppera, Imatran kulttuurikeskus, 1995)
- Naisten metsä (näytelmä, Helsingin kaupungin työväenopisto, 1996)
- Orli (kansanooppera, Finlandia-talo, Helsinki, 1997)
- Rakkauteni Maria (korkeaveisu ajassaan, Lappeen Marian kirkko, 1997)
Palkinnot
- Kansainvälisen romanikirjailijaliiton puheenjohtaja, liitto perustettu vuonna 2002
- Suomen kirjailijaliiton jäsen
- Suomen näytelmäkirjailijaliiton jäsen
- Jaettu ensimmäinen sija 1980 Dublinissa Kultainen harppu –kilpailussa tv-näytelmästä Punainen puutarha
- Vuoden Teatteriteko –palkinto vuonna 1981
- Kuopion läänin taidetoimikunnan palkinto 1992
- Rautalammin kunnan kulttuuripalkinto
TekstinäytteetKatkelma esikoisteoksesta Polttava tie
Yritimme vielä toiseen virastoon, mutta siellä oli odotussali, jossa istui kolme ennen meitä. Odotimme ja ovesta tuli koko ajan lisää ihmisiä. Se joka haki asiakkaat odotussalista, otti aina toiset, vaikka olisi ollut meidän vuoro. Viimein, kun kaikki ihmiset oli käyty loppuun, meille sanottiin: – Valitettavasti toimisto on jo suljettu.
Ei siinä mikään muu auttanut, täytyi vain lähteä mukisematta pois. Kävelimme kahvilan pihaan, mistä meidät oli kerran ajettu pois Jannen viedessä hevosta syömään. Janne muisti että siinä olisi sopiva paikka ansaita hieman rahaa. Pihaan oli jätetty suuri kuorma-auton lava. Tässä Janne ja Rosita päättivät tanssia. Heidän aloittaessaan ihmisiä kerääntyi joka puolelta. Minä otin hatun käteen ja rupesin keräämään kolehtia. Aina sinne joku lantti tipahti. Monet maksoivat saadakseen pitää hauskaa meidän kustannuksella ja pilkata meitä. Mutta se oli kyllä pakko kestää, jos halusi pysyä hengissä.
Näin jatkoimme päivästä toiseen, kerjäsimme ja Rosita povasi. Jannen ja Rositan tanssi se näytti tuottavan eniten. Mutta se ei ollut helppoa, poliisi hätyytteli joka paikasta pois. Olimme oppineet, ettei kannattanut tanssia kaupungin keskustassa, poliisi ajais heti pois ja antais vielä sakkoja. Laitoimme kaupungin laidalle itsellemme paikan, missä kävimme esiintymässä. Rakensimme lavan laudoista, sijoitimme ne rikkinäisten bensapönttöjen päälle. Niitä olimme saaneet bensa-asemilta, kun niihin oli tullut reikiä.
Yhtenä päivänä olimme esiintymässä tässä paikassa tapamme mukaan. Rosita ja Janne olivat juuri aloittaneet tanssin ja olivat parhaassa vauhdissa, kun äkkiä isokokoinen mies lähestyi lavaa. Mies oli kasvoiltaan teurastaja, jykevät hartiat, joissa suuri pää lepäsi, oikeastaan hänen päänsä muistutti melonia. Kun hän oli päässyt lavan viereen, potkaisi hän jalat Rositan alta. Samalla mies yritti vetäistä hametta Rositan päältä pois nauraen hyvin raa’asti. Tämä oli minulle jo liikaa. Suutuin aivan silmittömästi ja olin aikeissa hyökätä miehen päälle. Samalla ihmiset piirittivät meidät ja huusivat innoissaan: – Näytä sille mustalaiselle kuka on kuka! Lähteet
- Puhelinhaastattelu elokuussa 2007
- Suomalaisia kirjailijoita 1500-luvulta nykypäiviin, toim. Risto Rantala (Otava, 1994)
- Turun Sanomat 11.11.2003: Kimmo Liljan artikkeli Mustalaisten pitää kirjoittaa itse oma historiansa
- Polttava tie (Tammi, 1968)
- Internet: Kuopion ja Lappeenrannan kirjailijatietokannat
|
