Raimo Laaksonen on kirjoittanut ja toimittanut lapsesta asti. Jo suunnilleen 10-vuotiaana hän teki kotonaan Sorkin Sanomia. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kirjoitti Joka Poika –lehteen kaksikin tekstiä ja ”sai niistä vähän rahaakin.” Toinen oli salapoliisitarina, toisessa oltiin leirillä.

 

Lehtityön jälkeen Raimo Laaksonen oli pitkään Karkkilan kaupungin palveluksessa. Tällöinkin hänen työnsä oli suurelta osin kirjoittamista. Kunnalliskertomusten lisäksi syntyi tuona aikana Rustholli, jota voi luonnehtia erilaiseksi vuosikertomukseksi. Se sisältää kyllä teknisen viraston toimintakertomuksen, mutta mukana on muisteluksia ja tarinoita paikoista, ihmisistä ja tapahtumista. Suunnitteilla oli myös kaupungin kunnalliskertomuksen ”kansanpainos”, mutta se jäi vain suunnitelmaksi.

 

Kaupungin palveluksessa ollessaan Raimo Laaksonen kirjoitti myös ohjelmaa Koskikisoihin kolmena vuonna 1970-luvun lopulla. Ensimmäisellä kerralla esitettiin Kokkilautan lautturit, seuraavana Tapahtui pyykkirannassa ja kolmantena Pukki joella. Sen toteutuksessa oli mukana myös Karkkilan Työväen Näyttämön väkeä. Yhteistyö sujui niin hyvin, että Raimo Laaksonen päätti kirjoittaa näytelmän.

 

Näytelmä Hyppyrimäki sai ensi-iltansa syksyllä 1981. Sen ohjasi Matti Poskiparta, joka innostui näytelmästä niin paljon, että vei sen mukanaan Jyväskylän kaupunginteatteriin, johon hänet oli valittu ohjaajaksi. Näytelmässä tutkailtiin kunnallista päätöksentekoa ja oltiin varsin kriittisiä. Karkkilassa näytelmä meni hyvin, yleisö oli innolla mukana ja ”vieläkin jotkut tulevat kadulla kiittämään”, Raimo Laaksonen kertoo.

 

Jyväskylässä asiat luistivat toisin. Näyttelijät pitivät tekstiä vielä keskeneräisenä, kun Poskiparta puolestaan piti juuri siitä, että se jätti tilaa muokkaamiselle. Keskisuomalaisen toimittaja Anja Penttinen pettyi näytelmään, ja hänen vanavedessään myös muut teilasivat sen. Myöhemmin Raimo Laaksonen sai Yleisradiosta kasetin ohjelmasta, jossa käsiteltiin teatterin alennustilaa. Ohjelmassa oli haastateltu myös Saarijärven kunnan edustajia, jotka olivat käyneet katsomassa Hyppyrimäen. He olivat pitäneet siitä, kunnanjohtaja olisi toivonut rankempaakin kritiikkiä.

 

”Hyppyrimäen jälkeen Jyväskylän kaupunginteatterissa tehtiin perusteellinen selvitys teatterin tilasta, että oli siitä näytelmästä jotain hyötyäkin”, Raimo Laaksonen sanoo itseironiaa äänessään.

 

Raimo Laaksonen kirjoitti vielä toisen pitkän näytelmän, se oli Punkkeri, jonka Karkkilan Työväen Näyttämö esitti keväällä 1985, ohjaajana oli Hannu Lehtinen. ”Vaikka tekstissä uusmaalainen jässikkä oli piirretty mäntiksi ja karjalaispoika järkeväksi, jotkut karjalaiset lakkasivat tervehtimästä. Kävi niin kuin Amerikassa, jossa Punkkerin esikuva Archie Bunker tuli tutkimusten mukaan lujittaneeksi ennakkoluuloja, vaikka tarkoitus oli päinvastainen”, Raimo Laaksonen pohtii.

 

Punkkerin jälkeen oli vielä työn alla koko perheen näytelmä, mutta jotenkin se jumahti kesken. Ehkä syynä olivat muut kiireet ja toisaalta se, ettei ohjaaja Matti Poskiparta oikein innostunut hankkeesta. Näyttämön esitys Särkyneitä toiveita perustui lähinnä Aapelin pakinoihin teoksessa Meidän Herramme muurahaisia. Vesa Mäkelä ohjasi esityksen, jossa oli mukana myös yksi Raimo Laaksosen tekemä laulu ja runo. Samaa runoa esitettiin myös Näyttämön 80-vuotisjuhlassa.

 

Jo vuonna 1978 ilmestyi Raimo Laaksosen kirjoittama ja Otavan kustantama Pysäkille asti kaikki on selvää. Kyseessä on eräänlainen selviytymistarina, jonka Raimo Laaksonen teki nimimerkillä Raimo Juhani. Romaanin muotoon puettu tarina kertoo, miten alkoholismista voi toipua. Jälkisanat kirjaan on kirjoittanut lääkäri Sakari Erko, joka myös innosti Raimo Laaksosta kirjan kirjoittamiseen. Erkon kautta löytyi myös toinen innostaja, Arto Kytöhonka. ”Hän oli tärkeä tuki, luki tekstiä, antoi ohjeita ja esitti näkökulmia. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, miten pitää olla, ei hän säästellyt, vaan opasti. Kun kerroin hänelle, että aloittaminen ja lopettaminen on vaikeaa, hän neuvoi, että kirjoita alkuun ja loppuun ihan mitä tykkäät ja heitä sen jälkeen 20 ensimmäistä ja 20 viimeistä sivua helvettiin. Huomaat, että teksti paranee melkoisesti.”

 

Erkon ehdotuksesta Raimo Laaksonen lähetti kirjan myös presidentti Urho Kekkoselle, joka lähetti kirjoittajalle henkilökohtaisen vastauskirjeen. Siinä hän totesi, miten oli pitänyt alkoholismia parantumattomana sairautena. ”Kyllä oli juhlavaa, kun presidentiltä tuli kirje kaupungin vuokrataloon Rinnekadulle, jossa siihen aikaan asuttiin.”

 

Omien tekstien kirjoittamisen lisäksi Raimo Laaksonen on ollut mukana toimittamassa historiikkeja ja muita töitä. Hän oli johtamassa työtä, kun Eila Saarinen kokosi vuonna 1979 osuusliike Tuen historiikin Pystyssä on ja pysyy. Hän kirjoitti myös Olli Tuohiniemen käsikirjoituksen pohjalta Högfors-Karkkilan sairauskassan historiikin 90-vuotias edelläkävijä vuonna 1981. Lisäksi hän toimi esilukijana ja asioiden junailijana Sielupensselissä, joka on Pentti Mäensyrjän kirjoittama ja Karkkilan Kulttuuriyhdistys Lyytin kustantama, romaaninomainen dokumentti taiteilija Ilmari Huitista. Sielupensseli ilmestyi vuonna 1984.

 

Unohtaa ei sovi myöskään teosta Karkkila – kotikaupunki Suomessa vuodelta 1982. Se on Matti Koivumäen valokuvateos, johon Raimo Laaksonen kirjoitti muhevan esipuheen.

 

Työn alla ja suunnitelmissa on nytkin kaikenlaista. Vuosien varrelta on kertynyt monenlaisia pieniä lappusia, joille on koottu tärkeitä ajatuksia, huomiota ja tunnelmia. Osa lapuista koskee raskasta aikaa äidin kuoleman ajoilta. ”Niistä ei ole helppo kirjoittaa – eikä lapuistakaan saa edes selvää”, Raimo Laaksonen toteaa. Osa lappusista on muistiinpanoja värikkäistä henkilöistä, joista tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin.