Raimo Laaksonen
Raimo JuhaniKarkkila
s. 28.6.1945 Ul. Pyhäjärvellä
merkonomi
työskennellyt toimittajana, tiedottajana ja tiedotuspäällikkönä
eronnut, tyttäret Milla ja Hanna
Elämästä
Raimo Laaksonen on syntyisin Alimmaisilta, paria poikkeusta lukuun ottamatta hän on aina asunut Karkkilassa tai siihen liitetyssä emopitäjässä, Ul. Pyhäjärvellä.
Käytyään keskikoulun hän ei tiennyt, mihin suuntaisi, mutta äiti Toini hoiti asian poikansa puolesta ja täytti hakemukset. Niin poika muutti syksyllä Lohjalle, jossa kävi kauppaopiston ja valmistui merkonomiksi vuonna 1964.
Syksyllä 1964 Raimo Laaksonen aloitti työt Luoteis-Uusimaan toimituksessa, missä hän oli vuoden 1968 loppuun asti. Yleisradion kurssien ja Vihdin kunnantoimistossa työskentelyn jälkeen hän meni Karkkilan Tienoon toimitukseen viideksi vuodeksi. Karkkilan kaupungintoimistossa Raimo Laaksonen työskenteli 13 vuotta, mutta siirtyi sitten verohallinnon palvelukseen. Hän työskenteli Verohallituksessa tiedotussihteerinä, tiedottajana ja tiedotuspäällikkönä vuoteen 1997 asti, jolloin jäi eläkkeelle.
KirjoittamisestaRaimo Laaksonen on kirjoittanut ja toimittanut lapsesta asti. Jo suunnilleen 10-vuotiaana hän teki kotonaan Sorkin Sanomia. Muutamaa vuotta myöhemmin hän kirjoitti Joka Poika –lehteen kaksikin tekstiä ja ”sai niistä vähän rahaakin.” Toinen oli salapoliisitarina, toisessa oltiin leirillä.
Lehtityön jälkeen Raimo Laaksonen oli pitkään Karkkilan kaupungin palveluksessa. Tällöinkin hänen työnsä oli suurelta osin kirjoittamista. Kunnalliskertomusten lisäksi syntyi tuona aikana Rustholli, jota voi luonnehtia erilaiseksi vuosikertomukseksi. Se sisältää kyllä teknisen viraston toimintakertomuksen, mutta mukana on muisteluksia ja tarinoita paikoista, ihmisistä ja tapahtumista. Suunnitteilla oli myös kaupungin kunnalliskertomuksen ”kansanpainos”, mutta se jäi vain suunnitelmaksi.
Kaupungin palveluksessa ollessaan Raimo Laaksonen kirjoitti myös ohjelmaa Koskikisoihin kolmena vuonna 1970-luvun lopulla. Ensimmäisellä kerralla esitettiin Kokkilautan lautturit, seuraavana Tapahtui pyykkirannassa ja kolmantena Pukki joella. Sen toteutuksessa oli mukana myös Karkkilan Työväen Näyttämön väkeä. Yhteistyö sujui niin hyvin, että Raimo Laaksonen päätti kirjoittaa näytelmän.
Näytelmä Hyppyrimäki sai ensi-iltansa syksyllä 1981. Sen ohjasi Matti Poskiparta, joka innostui näytelmästä niin paljon, että vei sen mukanaan Jyväskylän kaupunginteatteriin, johon hänet oli valittu ohjaajaksi. Näytelmässä tutkailtiin kunnallista päätöksentekoa ja oltiin varsin kriittisiä. Karkkilassa näytelmä meni hyvin, yleisö oli innolla mukana ja ”vieläkin jotkut tulevat kadulla kiittämään”, Raimo Laaksonen kertoo.
Jyväskylässä asiat luistivat toisin. Näyttelijät pitivät tekstiä vielä keskeneräisenä, kun Poskiparta puolestaan piti juuri siitä, että se jätti tilaa muokkaamiselle. Keskisuomalaisen toimittaja Anja Penttinen pettyi näytelmään, ja hänen vanavedessään myös muut teilasivat sen. Myöhemmin Raimo Laaksonen sai Yleisradiosta kasetin ohjelmasta, jossa käsiteltiin teatterin alennustilaa. Ohjelmassa oli haastateltu myös Saarijärven kunnan edustajia, jotka olivat käyneet katsomassa Hyppyrimäen. He olivat pitäneet siitä, kunnanjohtaja olisi toivonut rankempaakin kritiikkiä.
”Hyppyrimäen jälkeen Jyväskylän kaupunginteatterissa tehtiin perusteellinen selvitys teatterin tilasta, että oli siitä näytelmästä jotain hyötyäkin”, Raimo Laaksonen sanoo itseironiaa äänessään.
Raimo Laaksonen kirjoitti vielä toisen pitkän näytelmän, se oli Punkkeri, jonka Karkkilan Työväen Näyttämö esitti keväällä 1985, ohjaajana oli Hannu Lehtinen. ”Vaikka tekstissä uusmaalainen jässikkä oli piirretty mäntiksi ja karjalaispoika järkeväksi, jotkut karjalaiset lakkasivat tervehtimästä. Kävi niin kuin Amerikassa, jossa Punkkerin esikuva Archie Bunker tuli tutkimusten mukaan lujittaneeksi ennakkoluuloja, vaikka tarkoitus oli päinvastainen”, Raimo Laaksonen pohtii.
Punkkerin jälkeen oli vielä työn alla koko perheen näytelmä, mutta jotenkin se jumahti kesken. Ehkä syynä olivat muut kiireet ja toisaalta se, ettei ohjaaja Matti Poskiparta oikein innostunut hankkeesta. Näyttämön esitys Särkyneitä toiveita perustui lähinnä Aapelin pakinoihin teoksessa Meidän Herramme muurahaisia. Vesa Mäkelä ohjasi esityksen, jossa oli mukana myös yksi Raimo Laaksosen tekemä laulu ja runo. Samaa runoa esitettiin myös Näyttämön 80-vuotisjuhlassa.
Jo vuonna 1978 ilmestyi Raimo Laaksosen kirjoittama ja Otavan kustantama Pysäkille asti kaikki on selvää. Kyseessä on eräänlainen selviytymistarina, jonka Raimo Laaksonen teki nimimerkillä Raimo Juhani. Romaanin muotoon puettu tarina kertoo, miten alkoholismista voi toipua. Jälkisanat kirjaan on kirjoittanut lääkäri Sakari Erko, joka myös innosti Raimo Laaksosta kirjan kirjoittamiseen. Erkon kautta löytyi myös toinen innostaja, Arto Kytöhonka. ”Hän oli tärkeä tuki, luki tekstiä, antoi ohjeita ja esitti näkökulmia. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, miten pitää olla, ei hän säästellyt, vaan opasti. Kun kerroin hänelle, että aloittaminen ja lopettaminen on vaikeaa, hän neuvoi, että kirjoita alkuun ja loppuun ihan mitä tykkäät ja heitä sen jälkeen 20 ensimmäistä ja 20 viimeistä sivua helvettiin. Huomaat, että teksti paranee melkoisesti.”
Erkon ehdotuksesta Raimo Laaksonen lähetti kirjan myös presidentti Urho Kekkoselle, joka lähetti kirjoittajalle henkilökohtaisen vastauskirjeen. Siinä hän totesi, miten oli pitänyt alkoholismia parantumattomana sairautena. ”Kyllä oli juhlavaa, kun presidentiltä tuli kirje kaupungin vuokrataloon Rinnekadulle, jossa siihen aikaan asuttiin.”
Omien tekstien kirjoittamisen lisäksi Raimo Laaksonen on ollut mukana toimittamassa historiikkeja ja muita töitä. Hän oli johtamassa työtä, kun Eila Saarinen kokosi vuonna 1979 osuusliike Tuen historiikin Pystyssä on ja pysyy. Hän kirjoitti myös Olli Tuohiniemen käsikirjoituksen pohjalta Högfors-Karkkilan sairauskassan historiikin 90-vuotias edelläkävijä vuonna 1981. Lisäksi hän toimi esilukijana ja asioiden junailijana Sielupensselissä, joka on Pentti Mäensyrjän kirjoittama ja Karkkilan Kulttuuriyhdistys Lyytin kustantama, romaaninomainen dokumentti taiteilija Ilmari Huitista. Sielupensseli ilmestyi vuonna 1984.
Unohtaa ei sovi myöskään teosta Karkkila – kotikaupunki Suomessa vuodelta 1982. Se on Matti Koivumäen valokuvateos, johon Raimo Laaksonen kirjoitti muhevan esipuheen.
Työn alla ja suunnitelmissa on nytkin kaikenlaista. Vuosien varrelta on kertynyt monenlaisia pieniä lappusia, joille on koottu tärkeitä ajatuksia, huomiota ja tunnelmia. Osa lapuista koskee raskasta aikaa äidin kuoleman ajoilta. ”Niistä ei ole helppo kirjoittaa – eikä lapuistakaan saa edes selvää”, Raimo Laaksonen toteaa. Osa lappusista on muistiinpanoja värikkäistä henkilöistä, joista tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin. Teokset
- Rustholli (kertomus teknisen viraston toiminnasta vuonna 1976, moniste, 1977)
- Kokkilautan lautturit (pienoisnäytelmä, 1977)
- Pyykkirannassa tapahtuu (pienoisnäytelmä, 1978)
- Pysäkille asti kaikki on selvää (selviytymistarina, nimimerkillä Raimo Juhani, Otava, 1978)
- Pukki joella (pienoisnäytelmä, 1979)
- 90-vuotias edelläkävijä (sairauskassan historiikki, Olli Tuohiniemen tekstin pohjalta, 1981)
- Hyppyrimäki (näytelmä, 1981)
- Karkkila – kotikaupunki Suomessa (valokuvateoksen esipuhe, 1982)
- Punkkeri (näytelmä, 1985)
- Mukana Karkkila albumeissa II ja III
- Lemmon paulat pirulliset (2010)
TekstinäytteetKarkkilalainev vitsi, julkaistu Karkkila albumi II:ssa:
Oleks sää kuullus sitä juttuu kun Tenluntivainaa meni kerrar Rautaruukin alikertaa. Oli se merkillinem mijääs, pirulaut. Juu, totanoinaasnääs, se meni alikertaa. Se oli joskus kolmekkymment yhreksän tai neljäkymment. Ei mar, se taisi ollaj jo kolmekkymment kahreksan. Vai olskos se ollus sittenkin kolmekkymment yhreksän? Ols vait. Jaa juu nii. Kyl talvisota oli silloj jo alkannu. Sit se oli kolmekkymment yhreksä. Vai oliks se vast jatkosoran aika. Teenlunti oli silloj juur lomal sorast. Jonsei se olluk kolmekkymment yhreksän, se vojei olla neljnäkymmentluvul. Juu ja se meni alikertaa. Se oli totanin tapellu taas sen muijas kans. Se oli simmonen pirur rätkyttäjä se ämmä. Se oli niit Kohkoi-Revanterin tyttärii kun oli tullu Alihärmäst tai jostaim muualt siält Savon pualest. Siälthän tuli sillon koko sakki. Nee oli rikkai nee vanhukset ja nee haluivatten tännen ihmisten ilmoil. Ja toivatten kakarat fölisäs. Se oli simmoner rippikouluikänen tää Teenluntim muija. Ei se viäl simmonen helakkunan kiljuuja olluk kun sit myähemmi. Helevetti, kun se joskus huusi niiet mäjet ja kalijok kaikai. Vaihka ei se viäl äitilles vertoi vetänny. Siin sit vast oikeeh hirmu ihmiseks oli. Ai jumalaut, samallaist se oli koko sakki. Se veti joskus Teenluntiikin ympäri korvii vesikousun kans. Ai jumalaut, samallaist se oli koko sakki. Se Teenlunti najei sef flikan lapualaisvuasina. Oli tellännym mällim mekkooj ja reeras oli. Hähähä. Sai paham muijaj ja viäl kurjemman anopi. Niijuu, eiköhän se olluj juur lapualaisvuasina. Juu ja totanoinaasnääs, se muija oli taas rupennuh huutaan Teenluntil vaihka äijä oli ensimmäist iltaa lomal sorast. Vai oliks se jo toista? Piru kun toi muisti likkaa. Emmää enään niin tarkkaam muista. Lauantakiehtoo se oli kummiski. Kyl se sit täytyi ollaj jo ensimmäisenä ehtona. Mää muistaisin et se Teenlunti meni meirän ohitten sillon kum mää olin saunaa lämmittämäs. Sillom meinaan kun se lomal tuli. Sillom mää olij jo saunas olluk kun se sinnen alikertaan meni. Ja tais muijakin kerkii käimää. Penskat vissiv viäl kylpöivätten sillon kun se meni meirän ohi alikertaan päin. Ja se meni lujaa, voi jumalaut. Kyl pitää olla aikamoinen ämmä, kun saa äijän niin pirust juaksemaa. Meitil juaksee muijat sillon kuj juastaa. Juu, ja sit se Teenlunti meni sinnen alikertaa. Se oli piruv vihanej ja kun se juaksi niin kauuuuhiast niin se henkästyi. Ja tuli iham punaseks. Niin et portsarikim meinai et se oli juavuksii. Se oli se Punttei se portsari, se entinen poliisi. Mikä kapinakevääl niin pirust punaisii tapoi. Punttei ei meinannu laskee sitä Teenluntii ensten sisäl ollenkan, mut sit kun Teenlunti sanoi huuko, se uskoi. Hääähhhähh-haijai. Voi jumalaut, kyl pitää kaikkii olemanki. Ja sit se meni tiskil ja tilai kaljaa. Ja saihan se sitä kaljaas ja jojei viäl sillonkin kummää tulin sisää. Mää join itte Kampiinaa. Vai olskohan se olluv Vinettoo, mahroiks Kampiinaa viäl sillon saarakkan. Kyl se tais ollav Vinettoo, päähän se kumminkin meni niin perkeleest. Kum mää sitä siin aikaink klamein niin meinai mennäj jalakkin alta. Se perkeleenp Punttei paiskai mut ovest ulos. Eikä saatana aukannu ovee ollenkan. Ja mää kaaruin klasil läpitte. Voi helevetti, mut se oli kurja mijääs. Kuali soraj jäläkee syrähhalavaukseen ennen kuj joku olis kerkinny tappaa sen. Ei se ollu eres soras olluj ja ei simmonem perkeleel luukasa mihkään sotaan olis kelpannukka. Juu, ja sit kun se Teenlunti oli kolme kaljaa ottannu, niin se kassa sanoi et nyp piräis syäräj jotaki. Häähhhäähh. Et mitäs sais niinkun olla? Se oli niit Alimäjef flikkoi tualt Pusulam pualest se kassa. Niit kenen isä sitä pontikkaa keitti ja jourui lopult linnaanki. Vaihka kyl se kerkei myymään tuhansii litroi. Ja vaav viis kuukaut linnaa sai. Mut oli se vaanp piruh hyvää rojuu se mitä se teki. Siit otettiin sentäs monet kännit. Ja halpaa. Ja sai mihkä vuarokauren aikaah hyvääs. Mut sekin oj jo kuallu. Ja se likka kysyi et mitä ruakaa sais olla. Ja Teenlunti sanoi, et hernessoppaa. Häähhhhäähhääääähhhaijaihohhoh. Voi jumalaut, kun naurattaa. Se oli simmoneh huumorimijääs koko Teenlunti. Ja kassa, nääs se Alimäjef flikka, kysyi et tuliks muuta. Hähhhäähk. Se kysyi simmottiv virallisest niinkun nee ihmiset siäl tiskin takar ruukai. Mää muistan sen niin hyviin, kum mää olin sillon ihan sen tiskiv viäreises pöyräs ennein kun mää ulos jourui. Vai olinkohan määkij jonos? Ei kyl mää istuvallain olin. Ehäm mää olis seisomas pysynnyk kum mää nauroin niinp perkeleest. Ja Teenlunti sanoi et: ”Luska ja!” Hääähhhhäähhkkkkkkkk-häähhh! Voi jumalaut, et se osai. Kyl piti olla. Nääs kun kassa kysyi et tuliks muuta. Haahhäähhhhhhhääääääähhhh. Niin Tenlunti sanoi et luska ja! Haijaihähähä. Voi helevetti. Kun toinen kysyi et tuliks muuta. Se tiättyst tarkoitti et tuleeks niinkul leipää ja voita. Heehähhäääh. Ja Teenlunti sanoi, et luska ja! Kyl se sillon soran alkuvuasina oli mut ei si varmastkan olluv viäl kolmekkymment yhreksä. Mää muistelin sitä vuatta varmaan sen takii et sillov varastettii Ylimäjeh hevone. Ja oli jätetty risa polkupyärä. Huksvarna. Vai olskos se ollum Monarkki. Ooja. Eimar sentää, Huksvarna se oli. Mut kyl se Teenluntij juttu oli varmast neljäkymmenk kolme kevääl. Kur Ruuki tais valmistuu vast neljäkymmentluvul. Tai emmää ihav varma o. Lusikka ja… Hahhahhaaaah. Voi helevetti sentää… Lähteet
- Raimo Laaksosen haastattelu elokuussa 2007
- Karkkila albumi II (1979)
|
