Mika Lätti

Karkkila

Mika Lätti miettii, kannattaisiko hänestä ottaa valokuva puuliiterissä. Syitä löytyy monta. Hän tykkää hakata halkoja. Jean Gionon kirja Mies joka istutti puita on hänelle tärkeä. ”Minä olen metsurin poika, puhun isän kanssa aina moottorisahojen viilaamisesta. Kirjoittaminen ja halonhakkuu ovat samanlaista hommaa, niitä tehdään samanlaisella raivolla, rinnalla on hiljaisuus. Koivut ovat viisaita, mahla virtaa oksista, kun ne katkaistaan. Ymmärrän puiden istuttajia, mutta puut on myös kaadettava, että saataisiin talo lämpimäksi”, hän heittäytyy runolliseksi.

Mikään runopoika Mika Lätti ei kouluaikaan ollut, vaikka kirjoittikin pitkiä aineita. Sen sijaan hän on aina lukenut paljon. ”Luen yhä paljon ja luen lapsilleni.” Mielikirjaakin on vaikea nimetä, sitten mieleen nousee Hannu Mäkelän kirjoittama Samuli Parosen elämäkerta ja Pentti Haanpään tuotanto, niissä on jotain erityistä. Samoin von Grimmelshausenin Seikkailukkaassa Simplicissimuksessa ja Laurence Sternen Tristram Shandyssä.

Joskus vaellusvuosien aikaan Mika muistaa alkaneensa hokea, että rupeaa kirjailijaksi. Keski-Suomen opiston ajoilta oli tuttu Wallu Valpio, joka teki Moon-televisioon omaa ohjelmaa. Mika alkoi kirjoittaa siihen viiden minuutin mittaisia Viktorius Kissan tarinoita. ”Helismaatyyliin neljä tarinaa kuukaudessa”, Mika muistelee ja kertoo, miten Viktorius Kissa vuonna 2001 oli seitsemänneksi arvostetuin tv-persona, todellinen kulttihahmo.

Ystävyys Wallu Valpion kanssa poiki myös Mikan ensimmäisen romaanin Wallun elämää. Se kertoo romaanihenkilöstä Wallu, jolla on paljon todellisen Wallun piirteitä, mutta mukana on myös keksittyä ja jopa Mikan omia kokemuksia. Ennen kirjoittamista Mika haastatteli Wallua ja tämän lähipiiriä, sitten oli vuorossa intensiivinen kirjoitusjakso. ”Kirjoitin sen useampaan kertaan”, Mika muistelee työn etenemistä. Romaani ilmestyi vuonna 2001 Liken kustantamana ja sai hyvän vastaanoton.

Vuonna 2003 ilmestyi Liken kustantama Viktorius Kissan tarinat, johon on muokattu aiemmin televisiossa esitettyjä juttuja. Näissä järjettömyyden tieteen teorian professorin lyhyissä tarinoissa seikkailevat rokkarit, puhuvat koirat, merenneidot ja muut allegoriset hörhöt. Teoksen on kuvittanut naapurissa asuva renessanssi-ihminen Jukka Salmi.

Kesällä 2007 on jotain jälleen työn alla. Työ ja perhe vievät aikaa niin, ettei kirjoittamiseen tarvittavaa rauhaa paljon löydy. Tässä elämäntilanteessa Mika tekeekin enemmän suunnitelmia ja kerää materiaalia. Kun mahdollisuus sitten on, suunnitelmat muuttuvat tekstiksi.

Kirjoittamisessa pitävät kiinni myös pakinat, joita julkaistaan säännöllisesti paikallislehti Karkkilalaisessa.

Eritysopettajana työskennellessään Mika rohkaisee myös nuoria lukemaan. Samalla hän muistuttaa, ettei elämä siihen kaadu, vaikka välillä kaikki ei menisikään hyvin. ”Korostan enemmänkin ihmisarvoa, tärkeintä on itsetunto”, hän toteaa.