Marja Holli Möhkö, Marja Leena LaaksonenKarkkila
”Kirjoitin ensimmäisen lehtijuttuni suunnilleen 14-vuotiaana. Se oli kannanotto, joka julkaistiin eräässä valtakunnallisessa sanomalehdessä. Tuomitsin kirjoituksessani jyrkästi nuorison holtittoman elämäntyylin, olin erittäin puhdas moralisti. Seuraava kirjoitukseni syntyikin vasta kesällä 1970, kun oli Ylä-Vuoksessa kesätoimittajana. Se oli kova koulu, jossa oli hyvät opettajat. Vakituiset toimittajat jaksoivat neuvoa ja kannustaa”, Marja Holli muistelee alkuvaiheita. ”Olin selkeästi toimittaja ja kunnioitin aivan valtavasti oikein kirjailijoita. Muistan, miten tapasin keväällä 1972 Erkki Ahosen ja olin kunnioituksesta lähes mykkä. En luultavasti saanut edes kysyttyä mitään.”
1980-luvun alkupuolella Marja Holli sai tiedonjulkistamisen apurahan kirjoittaakseen kirjan vasenkätisyydestä. Kustannus-Mäkelän kustantama teos Vasenkätiset julkaistiin vuonna 1985. ”Se oli todella vasenkätinen kirja, sillä kirjoittajan lisäksi kuvittaja Reino Niiniranta sekä teoksen latoja ja kustantaja olivat kaikki vasenkätisiä”, kertoo Marja Holli, joka teoksen julkaisemiseen aikaan käytti vielä nimeä Marja Leena Laaksonen.
Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1987, tapahtui uusi aluevaltaus, kun Suomusjärven koululaitoksen 100-vuotishistoriikki ilmestyi nimellä Avattiin koulu. ”Mieheni veli, Jaakko Laaksonen, oli tuohon aikaan opettajana Kettulan koulussa. Sain työn hänen kauttaan ja hän myös istui pitkät tovit kunnan arkistossa tietoja kaivamassa.” Suomusjärven kouluhistoriikki avasi tavallaan uuden uran, sillä myöhemmin Marja Holli on toimittanut ja kirjoittanut Vuotinaisten (2001), Alimmaisten (2004) ja Järvenpään (2007) kyläkirjat. Samaan sarjaan kuuluu myös Karjaan JHL:n 50-vuotishistoriikki (2006) sekä Karkkilan 350-vuotisjuhlien kirjoituskilpailun teksteistä toimitettu Minun Karkkilani (2007).
Soile Tapola oli yhteistyökumppanina, kun Marja Holli 1990-luvun loppupuolella toimitti Gummerukselle runo- ja mietelmäkirjasarjaa. Sarjassa oli kaikkiaan 12 kirjaa, joista 11 kumppanukset kokosivat yhdessä. Kirjoilla oli selkeä formaatti, niiden sivumääräkin oli määritelty ennakolta. Ensimmäisenä ilmestyi Kirja Ystävälle vuonna 1997. Loput kirjat tulivat vajaan kahden vuoden sisällä. ”Oli se hurjaa tahtia. Kun saatiin kirja valmiiksi, vietettiin vartin pituinen juhlahetki ja alettiin tahkota uutta. Samaan aikaan oltiin vielä kiinni muissa töissä”, Marja Holli muistelee, ”mutta kivaa se oli, tulee ihan haikea olo muistellessa.”
Marja Holli on kokeillut myös ohjelman ja näytelmän tekemistä. Vuonna 2006 esitettiin Karkkilan metalliammattiosaston 100-vuotisjuhlassa hänen kirjoittamansa näytelmä Elokuu 1906. Se kertoi niistä tunnoista, jotka vallitsivat ammattiosaston perustamisen aikaan. Marja Holli oli tehnyt myös ammattiosaston 95-vuotisjuhlan ohjelman sekä pienoisnäytelmän 90-vuotisjuhlaan. Se syntyi yhteistyössä Pekka Pääkkösen kanssa.
Marja Holli on kääntänyt myös lastenkirjoja. Käännöksiä on viitisentoista.
Sähköpostitse käyty kirjeenvaihto ja hassuttelu johti dekkariin Aika jättää, joka julkaistiin keväällä 2006 Myllylahden kustantamana. Kirjan toisena kirjoittajana on Kaija Olin-Arvola. ”Pidettiin vain hauskaa ja pyrittiin pitämään talven pimeys loitolla. Homma oli jo aika pitkällä, ennen kuin alkoi näyttää, että se tosiaan johtaisi kirjaksi asti. Siihen asti oli vain tärkeää kirjoittaa jatkoa niin, että toisen olisi mahdollisimman vaikea jatkaa”, kuvaa Marja Holli dekkarin syntyä. ”Olin jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kirjoittanut ystävälleni Helena Puustiselle piristykseksi pientä jännitystarinaa. Silloin kirjoitin itseni pussiin, mutta opin samalla, miten juonen eri lankoja pidetään hyppysissä. Muuta koulutusta tällaiseen kirjoittamiseen en ole saanut, sen sijaan muistan vielä, että hyvässä lehtijutussa pitää olla viisi ämmää ja koo eli vastaus kysymyksiin mitä, missä, milloin, miksi, miten ja kuka. Että on tässä joku oppi päähän tarttunut.”
Marja Holli on yhä toimittaja. Hän on huolehtinut muun muassa Karkkilassa olleen Toivike-projektin julkaisujen toimittamisesta. Hän on myös Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen jäsenlehden päätoimittaja.
|