Marja Holli
Möhkö, Marja Leena LaaksonenKarkkila
Marja Leena Holli (ent. Laaksonen, o.s. Möhkö)
s. 1.9.1950 Ruokolahdella
asunut Karkkilassa vuodesta 1972
humanististen tieteiden kandidaatti, audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto
toimittaja, viestintäalan yrittäjä
1. avioliitosta Raimo Laaksosen kanssa tyttäret Milla ja Hanna, 2. avioliitossa Juhani Holli kanssa vuodesta 1999
Elämästä
Kirjailijat ja toimittajat ovat yleensä jo pikkulapsina olleet innokkaita lukijoita ja kirjoittajia sekä toimittaneet jo lapsena lehteä. Tämä ei pidä paikkaansa Marja Hollin kohdalla. Kansakouluun mennessään hän ei tuntenut kuin pari kirjainta, ylioppilaaksi päästessäänkään hän ei tiennyt, mitä elämässään tekisi. Hän hakeutui Tampereen yliopistoon, koska kukaan omasta koulusta ei ollut lähdössä Tampereen suuntaan ja koska pääsykoekirjojakaan ei tarvinnut lukea. Pääaineeksi valikoitui suomen kieli, sillä ainoa opettaja, joka oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, oli suomen kieltä opettanut Helena Kiljunen, jota oppilaat varsin kirjallisen sivistyneinä kutsuivat Plätäksi. ”Plättä antoi meidän usein kuunnella tunneilla äänilevyltä Stadin Arskaa eli Arvo Turtiaisen slangirunoja. Ne olivat mukavaa ajankulua, valitettavasti yliopistossa olisi pitänyt osata enemmän kielioppia kuin stadin slangia”, Marja Holli arvioi uravalintaansa.
Oikeastaan uravalinta tapahtuikin vasta seuraavana kesänä, jolloin Marja Holli pääsi kesätoimittajaksi imatralaiseen Ylä-Vuokseen, joka oli viisi kertaa viikossa ilmestynyt sanomalehti. ”Äkkiä tajusin, että elämää on myös suomen kielen minimiparien ulkopuolella – ja etenkin siellä.”
Pääaineen rinnalle tulivat sivuaineiksi lehdistö- ja tiedotusoppi sekä sosiaalipsykologia. Kolmantena vuonna opinnot kuitenkin katkesivat kesken, kun Marja Holli lähti kahdeksi kuukaudeksi töihin Karkkilaan. ”Olen usein vitsaillut, että tulin ostaneeksi vain menolipun, sillä olen yhä samalla reissulla. Hukin paperit sain sentään suoritettua siinä vaiheessa, kun Milla oli jo syntynyt.”
Marja Holli on toiminut lukuisissa eri ammateissa. Hän on ollut pariinkin otteeseen kirjastossa eri tehtävissä, opettanut peruskoulussa, lukiossa ja työväenopistossa, ollut kuluttajavalituslautakunnassa, eri lehdissä, kustannustoimittajana, koulutusneuvojana, toimistoapulaisena. Oma yritys, Viestintä Sananjalka, on syntynyt vuonna 2005.Kirjoittamisesta”Kirjoitin ensimmäisen lehtijuttuni suunnilleen 14-vuotiaana. Se oli kannanotto, joka julkaistiin eräässä valtakunnallisessa sanomalehdessä. Tuomitsin kirjoituksessani jyrkästi nuorison holtittoman elämäntyylin, olin erittäin puhdas moralisti. Seuraava kirjoitukseni syntyikin vasta kesällä 1970, kun oli Ylä-Vuoksessa kesätoimittajana. Se oli kova koulu, jossa oli hyvät opettajat. Vakituiset toimittajat jaksoivat neuvoa ja kannustaa”, Marja Holli muistelee alkuvaiheita. ”Olin selkeästi toimittaja ja kunnioitin aivan valtavasti oikein kirjailijoita. Muistan, miten tapasin keväällä 1972 Erkki Ahosen ja olin kunnioituksesta lähes mykkä. En luultavasti saanut edes kysyttyä mitään.”
1980-luvun alkupuolella Marja Holli sai tiedonjulkistamisen apurahan kirjoittaakseen kirjan vasenkätisyydestä. Kustannus-Mäkelän kustantama teos Vasenkätiset julkaistiin vuonna 1985. ”Se oli todella vasenkätinen kirja, sillä kirjoittajan lisäksi kuvittaja Reino Niiniranta sekä teoksen latoja ja kustantaja olivat kaikki vasenkätisiä”, kertoo Marja Holli, joka teoksen julkaisemiseen aikaan käytti vielä nimeä Marja Leena Laaksonen.
Kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1987, tapahtui uusi aluevaltaus, kun Suomusjärven koululaitoksen 100-vuotishistoriikki ilmestyi nimellä Avattiin koulu. ”Mieheni veli, Jaakko Laaksonen, oli tuohon aikaan opettajana Kettulan koulussa. Sain työn hänen kauttaan ja hän myös istui pitkät tovit kunnan arkistossa tietoja kaivamassa.” Suomusjärven kouluhistoriikki avasi tavallaan uuden uran, sillä myöhemmin Marja Holli on toimittanut ja kirjoittanut Vuotinaisten (2001), Alimmaisten (2004) ja Järvenpään (2007) kyläkirjat. Samaan sarjaan kuuluu myös Karjaan JHL:n 50-vuotishistoriikki (2006) sekä Karkkilan 350-vuotisjuhlien kirjoituskilpailun teksteistä toimitettu Minun Karkkilani (2007).
Soile Tapola oli yhteistyökumppanina, kun Marja Holli 1990-luvun loppupuolella toimitti Gummerukselle runo- ja mietelmäkirjasarjaa. Sarjassa oli kaikkiaan 12 kirjaa, joista 11 kumppanukset kokosivat yhdessä. Kirjoilla oli selkeä formaatti, niiden sivumääräkin oli määritelty ennakolta. Ensimmäisenä ilmestyi Kirja Ystävälle vuonna 1997. Loput kirjat tulivat vajaan kahden vuoden sisällä. ”Oli se hurjaa tahtia. Kun saatiin kirja valmiiksi, vietettiin vartin pituinen juhlahetki ja alettiin tahkota uutta. Samaan aikaan oltiin vielä kiinni muissa töissä”, Marja Holli muistelee, ”mutta kivaa se oli, tulee ihan haikea olo muistellessa.”
Marja Holli on kokeillut myös ohjelman ja näytelmän tekemistä. Vuonna 2006 esitettiin Karkkilan metalliammattiosaston 100-vuotisjuhlassa hänen kirjoittamansa näytelmä Elokuu 1906. Se kertoi niistä tunnoista, jotka vallitsivat ammattiosaston perustamisen aikaan. Marja Holli oli tehnyt myös ammattiosaston 95-vuotisjuhlan ohjelman sekä pienoisnäytelmän 90-vuotisjuhlaan. Se syntyi yhteistyössä Pekka Pääkkösen kanssa.
Marja Holli on kääntänyt myös lastenkirjoja. Käännöksiä on viitisentoista.
Sähköpostitse käyty kirjeenvaihto ja hassuttelu johti dekkariin Aika jättää, joka julkaistiin keväällä 2006 Myllylahden kustantamana. Kirjan toisena kirjoittajana on Kaija Olin-Arvola. ”Pidettiin vain hauskaa ja pyrittiin pitämään talven pimeys loitolla. Homma oli jo aika pitkällä, ennen kuin alkoi näyttää, että se tosiaan johtaisi kirjaksi asti. Siihen asti oli vain tärkeää kirjoittaa jatkoa niin, että toisen olisi mahdollisimman vaikea jatkaa”, kuvaa Marja Holli dekkarin syntyä. ”Olin jo muutamaa kuukautta aikaisemmin kirjoittanut ystävälleni Helena Puustiselle piristykseksi pientä jännitystarinaa. Silloin kirjoitin itseni pussiin, mutta opin samalla, miten juonen eri lankoja pidetään hyppysissä. Muuta koulutusta tällaiseen kirjoittamiseen en ole saanut, sen sijaan muistan vielä, että hyvässä lehtijutussa pitää olla viisi ämmää ja koo eli vastaus kysymyksiin mitä, missä, milloin, miksi, miten ja kuka. Että on tässä joku oppi päähän tarttunut.”
Marja Holli on yhä toimittaja. Hän on huolehtinut muun muassa Karkkilassa olleen Toivike-projektin julkaisujen toimittamisesta. Hän on myös Karkkilan Kotiseutuyhdistyksen jäsenlehden päätoimittaja.
TeoksetNimellä Marja Leena Laaksonen:
- Vasenkätiset (Kustannus-Mäkelä Oy, 1985)
- Avattiin koulu (Suomusjärven kunta, 1987)
- Kirja Ystävälle (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1997)
- Kirja Äidille (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1997)
- Kirja Ylioppilaalle (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1997)
- Kirja Isälle (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1997)
- Kirja Jouluiloksi (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1997)
- Kirja Nuorelleparille (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1997)
- Kirja Nuorelle (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1997)
- Kirja Lohdutukseksi (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1998)
- Kirja Miehelle (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1998)
- Kirja Naiselle (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1998)
- Kirja Pienokaiselle (toim. yhdessä Soile Tapolan kanssa, Gummerus, 1998)
- Mukana Karkkila albumi II:ssa, albumi on julkaistu vuonna 1979.
Nimellä Marja Holli:
- Vuotinainen erämaasta kyläksi (toim.; Vuotinaisten kylätoimikunta, 2001)
- Alimmainen Kuninkaanmaalta Mettämyllyyn (toim.; Karkkilan Kotiseutuyhdistys, 2004)
- 242 : 50 vuotta kunnallista edunvalvontaa (Karjaanseudun JHL, 2006)
- Aika jättää (dekkari yhdessä Kaija Olin-Arvolan kanssa, Myllylahti Oy, 2006)
- Minun Karkkilani (toim.; Karkkilan kaupunki, 2007)
- Järvenpää tuhansien tarinoiden kylä (Karkkilan Kotiseutuyhdistys, 2007)
TekstinäytteetJännitysromaanin Aika jättää alku:
– Onpa luonnollisen näköinen, tule katsomaan, Helena Puustinen huusi ystävälleen Siskolle. Sanat kaikuivat korkeassa tehdashallissa, joka vuosien saatossa oli saanut muuttua työpajasta näyttelytilaksi. Vasaroiden kalkkeen sijalla olivat nyt taulut ja veistokset, mutta yhä saattoi seinistä aistia. Menneiden vuosien hikisen työn.
– …maan, maan, maan, kaikui hallissa.
Helenaa hävetti. Nyt huomaisivat muut näyttelyvieraat, miten joku maallikko innostui näkemästään eikä ressukka edes ymmärtänyt, missä menee toden ja taiteen raja.
Mutta yksi taideteoksista oli niin tutunnäköinen. Jokaista yksityiskohtaa myöten. Nuo muut näyttivät sentään paperimassalta, mutta tämän pinta oli – miten se sanoisi – kuin ihmisen ihoa. Jopa päällä olevat vaatteet olivat oikeaa tyyliä. Juuri tuollaisia vihreitä samettihousuja ja ruudullista paitaa kurssikeskuksen johtajalla oli tapana käyttää. Helena muisti sen hyvin, olihan hän työskennellyt toimistossa tilapäisenä kurssisihteerinä, vai väliaikaisenako se oli. Lähteet |
