Mari Velin

Karkkila

Elämästä

”Lapsuusajan puuskittaiset vuodet, useat muutot ja boheemielämä ovat hektisyydessään lopulta voiman lähde kirjoittajalle. Tie, sen suunta on nyt vähemmän fyysinen”, sanoo Mari Velin, joka on löytänyt elämänsä tyvenen paikan Haavistossa sijaitsevalta maatilalta. Samalla on selvinnyt, mikä elämässä on tärkeää: ”Tämä hetki, onnellisuuskin ehkä. On myös tärkeää voida kiittää siitä, mitä on ollut sekä suhtautua tulevaan rohkealla mielellä.”

Hyvä Karkkila! –lehden numerossa 5 vuodelta 1996 on Lasse Talvitien kirjoittama juttu Mari Velinistä. Juttu alkaa Marin omalla, Karkkilalle omistetulla runolla:
Kävelen kirkkoaidan viertä torille päin, sataa räntää.
Karkkila, minun kaupunkini. Oletko sinä?
Sinua ei voi tuntea tuntematta historiaasi, jonka läpi
rauta hohtaa sulana, loppumattomat aamun koit
oraalle haltioituneen maan yllä.
Sinä uutteruuden synnyttämä, sinuakin tämä aika kurittaa,
syksy kortteleittesi pihoja.
Helsingintien lehmukset, Fagerkullan omenapuut,
Karjaanjoen rantapolku, kylien sinnikkäät tuvat, valoa tuikkivat:
sinun kuvasi, jokaisen omakseen muodostama.
Katusi kuin ihmisen kasvot, liikkeelle alttiit,
odotan aikaa Myllykosken riistäytyä taas, heretä äänekkääksi.
Tuoksua pellonreunustuomissa, hennossa kaurassa, Tervasillalla.
Aikaa, joka tekee levottomaksi, kiskaisee kiristävän vanteen
ohimoilta. Valo on nyt himmeää, mutta ihminen sama;
katsoo marraskuista taivasta, tietää, toivoo.

Hyvä Karkkila! –lehden jutussa Mari sanoi: ”Karkkila on minulle asuinpaikka, jossa viihdyn ja haluan elää. Mutta kotipaikkani on synnyinseuduillani, Kiuruvedellä Ylä-Savossa.”Nyt, yksitoista vuotta myöhemmin, Mari Velin voi jo sanoa: ”Olen nykyisin aika karkkilalainen, murrekin on rapistunut. Omat lapset ovat kasvaneet ja lähteneet kotoa, kaikki se vahvistaa, että kuulun tänne. Jano juurille on vähentynyt, mutta yhä löydän itsestäni tiettyä yläsavolaista perusvakavuuden valoa.”

Kirjoittamisesta

Mari Velin muistaa kirjoittaneensa aina, se on osa hänen elämäänsä. ”Ei ole vastausta siihen, miksi kirjoitan. Runot uusintuvat, vaihtavat väriä ja muotoa moneen kertaan. Karsin ja pelkistän. Aiheet tulevat itsestään esille prosessissa, joka on enemmän kielen kuin teeman tähden. En etsi aiheita. Kirjoittaminen vain on tärkeää.”

Mari Veliltä on julkaistu kaksi runokokoelmaa, kumpikin Otavan kustantamana. Esikoisteos Hämärä kuin kuuntelisi ilmestyi vuonna 1996 ja Valon reuna vuonna 1998. Kumpikin sai hyvän vastaanoton: ”Valon reuna paremman, sillä se on valmiimpi, esikoisteokset saavat yleensä aina hyvän vastaanoton”, Mari Velin pohtii. ”Olin hyvin onnellinen palautteesta, se oli kannustavaa.” Erityisesti mieleen on jäänyt, miten Helsingin Sanomien kriitikko kirjoitti Valon reunasta, että jotkut sen runoista viilsivät.  Vuonna 2008 julkaistiin unkariksi suomalaisten naisrunoiljoiden kokoelma Mikor felébredtem, nyár volt (r) , jossa mukana myös Mari Velin.

Mari Velin, joka kuvailee olevansa itse kouluttautunut kirjoittaja, toteaa, että tulevaisuus on aina salattu. ”Mikä on takana, on takana, sitten vain uutta. Aina pitää löytää uutta”, hän sanoo ja muistuttaa, että epävarmuuskin kuuluu tekstin luomiseen.

Osa runoilijan työstä ovat runoillat. Mari Velin tutustui 1990-luvulla runoyhdistys Nihil interitin perustajiin. Yhdistys oli ja on yhä aktiivisesti viemässä runoutta eteenpäin järjestäen kiertueita ja runoiltoja. Yhteistyössä kulttuuriyhdistys Lyytin kanssa on Marikin ollut järjestämässä Karkkilassa runotapahtumia. Pääosassa tapahtumissa ovat runot, runojen taustat, ihmisen sisin.

Teokset

• Hämärä kuin kuuntelisi 1996, Otava
• Valon reuna 1998, Otava 
• Mikor felébredtem, nyár volt (r) 2008, antologia suomalaisten naisrunoilijoiden tuotantoa
  Kääntäjä Ildiko Puzstai Varga. Kustantaja Napkút Kiadó Budapest, Unkari

Tekstinäytteet

Runoja kokoelmasta Valon reuna:

Maisemaa ei asuta,
se meissä,
haavat,
kun maaliskuun valo

*

Uni kaikuu,
kansakoulu.
Lapsuus, älä katoa,
älä pakene
harteitten raskautta.

*

Muistan äänesi
ikävän pohjan.
Etäisyys
vavahtaa säkeiksi.

Lähteet

• Mari Velinin haastattelu heinäkuussa 2007
• Hyvä Karkkila! 5/1996
• Valon reuna (Otava 1998)
• Kuva: Virpi Velin
• Sähköposti Mari Velin 20.10.2010