Kaija Olin-ArvolaKarkkila, Lohja, Sammatti
synt.16.11.1948 Sammatissa
opinnot: kansakoulu, oppikoulu, Sirola-opisto, Moskova yhteiskuntatieteiden instituutti, Oriveden opisto 1996-97 ja sanataiteen approbatur Jyväskylän yliopistossa 1997
naimisissa Kari Arvolan kanssa, poika Iiro, kolme lapsenlasta
asunut Karkkilassa Vaskijärvellä vuosina 1979-1994
asuu nykyisin Pohjan kunnassa
Elämästä
Elämä on kuljettanut Kaija Olin-Arvolaa. Hän on asunut ennen muuttoaan Karkkilaan muun muassa Moskovassa ja Berliinissä. Työtä hän ei ole vierastanut, vaan on ehtinyt toimia yli kahdessakymmenessä eri ammatissa paimenesta hatuntekijään. Useimmiten kirjoittaminen on kuitenkin ollut tärkeä osa työstä. Hän on toiminut Punos-lehden toimitussihteerinä vuosina 1973-76 ja kirjoittanut opintoaineistoja Kansan Sivistystyön Liitolle, Suomen Demokratian Pioneereille ja Kuluttajaliitolle vuosina 1973-83. Hänen pakinoitaan ja kolumnejaan on ollut luettavissa Rakentajasta, Karkkilan Seudusta, Karkkilalaisesta ja Hyväntuulen lehdestä vuosina 1980-1995.
Kaija Olin-Arvola on pohdiskelija ja tarkkailija. Hän lukee ja ajattelee paljon. ”Asiat eivät yleensä ole sitä miltä ne näyttävät”, on yksi hänen tunnuslauseistaan. Kaija Olin-Arvola ei jätä ajatuksiaan pimentoon – kiistakirjoitus mitä erilaisimmilla foorumeilla onkin tärkeä osa hänen elämäänsä, jonka keskipisteenä nykyisin ovat kuitenkin lapsenlapset.
”Elämäni teemoja ovat olleet totuus, aika ja syyllisyys”, Kaija sanoo. Samat teemat näkyvät myös hänen teksteissään. TuotantoVuonna 1994 ilmestyi Kulttuuriyhdistys Vastahangan kustantamana runoteos Kaikki kertautuu. Lähes kaikki sen runot ovat syntyneet kesällä 1992. Kaija Olin-Arvola kirjoittaa: ”Kun olin lapsi, kuulin usein puhuttavan/ kointähdestä ja minä ihmettelin mikä se/ sellainen koi on, jolla on oma tähti/ eikä sitä ole tapettu naftaliinilla,/ vaikka se on syönyt taivaankannen/ täyteen reikiä.”
Tuulessa lentää on Tuulentuvan kustantama runoteos vuodelta 2005. Teos sisältää 74 tankarunoa. ”Olen antanut/ leikata tukkani ja/ hiukseni ovat/ muuttuneet harmaiksi/ kuin/ sateisen päivän ilta.”
Keväällä 2006 ilmestyi Myllylahden kustantama dekkari Aika jättää, jonka Kaija Olin-Arvola on kirjoittanut yhdessä Marja Hollin kanssa. Kirja on syntynyt sähköpostitse yhteiseksi iloksi ja kaamoksen karkottamiseksi. Tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen kaupunkiin, joka sijaitsee jossain läntisellä Uudellamaalla. Tapahtumien kirjo on niin laaja, että se yllätti joka päivä kirjoittajansakin.
Kesällä 2017 ilmestynyt valikoima Mikään ei muutu sisältää 87 runoa teemoista aika, totuus ja rakkaus. Sen on kustantanut Mediapinta osana Suomi 100 runokirjaa -sarjaansa.
Kaija Olin-Arvolan runoja on myös useissa antologioissa, kuten Uudenmaan Kirjoittajien antologiassa Täältä minä tulen. Hänen tekstejään on myös Karkkila-albumissa sekä Gummeruksen runojen ja aforismien sarjassa, joka ilmestyi 2000-luvun alussa.
Kaija Olin-Arvolan internetantologia Kivi elää sekä arvausleikki Kuka kävi kirjastossa löytyvät osoitteesta www.olinarvola.netKirjoittamisesta”Kirjoitin ensimmäiset runoni viisivuotiaana ja siitä pitäen tiesin tulevani runoilijaksi. Kirjoittaminen on minulle sekä iloinen harrastus että tuskallinen pakko. Muutaman kerran olen elämässäni joutunut tilanteeseen, missä minun on ollut valittava joko kirjoittaminen tai elämä. Olen aina valinnut elämän”, Kaija Olin-Arvola toteaa elämänsä arvoista. Voi sanoa, että hän kirjoittanut koko tietoisen elämänsä, lukenut ja kirjoittanut. Vaikka hän on kirjoittanut mitä erilaisimpia tekstejä tiedotteesta dekkariin, on runomuoto yhä hänelle läheisin.
”Aiheista minulla ei ole koskaan ollut puutetta, mutta aloittaminen on vaikeaa. Joskus voin kirjoittaa kymmeniä liuskoja yhteen menoon, mutta kun euforia on ohi, kaikki päätyy roskikseen ja painuu unohduksen suohon. Olen enemmänkin tuurikirjoittaja. Monen monituiset kerrat olen päättänyt lopettaa kirjoittamisen, mutta jotenkin vain en ole päässyt pahasta tavasta eroon. Yleensä hion tekstejäni vaihtelevasti. Aikaisemmin olin tarkka teksteistäni, mutta nykyisin olen jo oppinut jopa tappamaan rakkaimpani.” Kaija uskaltaa tunnustaa, että hänellä on valmiina melkoinen pino julkaisemattomia käsikirjoituksia.
”Neuvoni nuorille kirjoittajille kuuluu lyhyesti: säilyttäkää etäisyys. Se tarkoittaa, että tekstin laatu paranee, kun oppii valehtelemaan ja kirjoittamaan itsestäkin kuin vieraasta siasta. Sydänverellä syntyy yleensä kelvotonta tekstiä. Täytyy säilyttää etäisyys sekä tekstiin että siinä esiintyviin mahdollisiin henkilöihin. Kriitikot kannattaa häätää mahdollisimman kauas. Hyvistä ohjeista voi ottaa oppia, mutta pitää silti muistaa, että sinun tekstisi on sinun. Varastamisessa ei ole mitään väärää, kunhan ei jää kiinni. Nykykirjallisuus on pitkälle sitaattia, jota kutsutaan intertekstuaalisuudeksi.” Tekstinäytteet
Maailma sisällä
Maailma ulkona
Minä itse: ikkuna
Maailman
katsoa
Maailmaa.
Kalevankatu
Punaharmaata, kivettynyttä laavaa
edessä, takana, sivuilla ja sisällä
jalkojen alla asvaltti.
Taivas viiltävän kuilun yllä turkoosia emalia.
Ei yhtään lintua, puuta, ei oksaa.
Heijastuksissa pimeät,
sameat ikkunat ohittavat toisensa.
Ruuhkainen katu täynnä
haisevaa, kiiltävää, ruostuvaa peltiä.
Ihmisten silmät peltiä,
katseet terästä, mustaa jäätä.
Kännykkäänsä puhuva poika katsoo minua
kuin lapsen kuolinilmoitus.
Tumma nainen juhlavaatteissaan huutaa:
─ Laila! Älä mene!
Lähteet
- Haastattelu kesäkuussa 2007
- Kuva: Kari Arvola
|
