Veikko Ennala

Lohja, Nummi-Pusula

Katkelma novellista Vihellys. Se on julkaistu kokoelmassa Linna meren rannalla:

Audrey Hepburn seisoi pesusoikon vierellä Kahvila-Ruokala Mannalan keittiössä ja tiskasi. Sepä olikin tiskausta: likaisia lautasia oli kolmessa pinossa ja kaikissa hyytynyttä kastiketta, maksalaatikon rippeitä, puolukkahilloa ja perunankuoria. Ja lisää tulla kolisi yhtenään ruokalan puolelta. Kuuma vesi oli jo ajat sitten tehnyt hänen kätensä melkein tunnottomiksi; kaikki tyynni oli hirveätä ja Audreysta tuntui, että hän kohtsillään muuttuisi maksalaatikoksi ja perunankuoriksi itsekin.
Mutta mikä kauheinta, soikosta nouseva höyry saattoi tärvellä otsakiharat, joita hän eilisiltana oli hellakoukulla painellut alun kolmatta tuntia.
Oli aamiaisaika ja niin kiire, että tuskin ehti hengittää. Ruokalasta kuului herkeämätön veitsien ja haarukoiden kilinä, naurua, puhetta ja automaatti soitti Amerikkalaista patrullia. Anniskeluluukkuun ilmaantui vähän väliä tiskitarjoilijan pää kuin mikäkin vieteriukko ja huusi hernekeittoa, suutarinlohta, lammaskaalia, makaronilaatikkoa ja kaurapuuroa rusinasopalla.
Katonrajassa, sekä keittiössä että ruokalassa, surisivat sähkötuulettajat leikellen paistinkäryä viipaleiksi ja kassakone kilahteli. Rouva itse istui kassassa ja näppäili ja pyöritti kampea; kauempaa katsellen näytti siltä kuin hän olisi soittanut pianoa ja vääntänyt posetiivia samalla kertaa. Kello 11:n jälkeen oli aina sellainen ruuhka, kun rakennustyömiehet tulivat ruokatunnille. Sitä paitsi siellä oli koko joukko autonkuljettajia ja huoltoaseman hoitaja sekä viisi suojapukuista naista, jotka kantoivat laastia muurareille.
Mutta Audrey tiskasi, vaikka päätä kivistikin. Luultavasti hän ei olisi ollenkaan jaksanut, ellei Marlon Brando olisi hymyillyt hänelle rohkaisevasti, Marlon oli kiinnitetty kahdella nastalla seinään tiskipöydän kohdalle, niin että Audrey voi nähdä hänet höyryn läpi.
Vieressä oli kuva Gregory Peckistä, jolla oli päässään cowboy-hattu. Mutta hän oli Selman heiniä. Selma oli annostelija ja ollut Gregoryn kanssa kirjeenvaihdossa melkein kolme vuotta. Mutta ei ollut hänen syynsä, ettei Gregory vielä ollut vastannut. Luultavasti hän pisti Selman kirjeet sivuun ja oli päättänyt vastata niihin kaikkiin hiukan myöhemmin.
Selma kirjoitti ihania kirjeitä: ”Rakkahin Gregory, sydänlämmin tervehdys saapukoon luoksesi täältä kylmästä pohjolasta, kalleimpani.” Joskus hän sepitti kuusikin arkkia yhteen kuoreen, niin että Gregoryllä kyllä riitti lukemista iltaisin töiden jälkeen.