Veikko EnnalaLohja, Nummi-Pusula
10.9.1922-29.8.1991
toimittaja-kirjailija
naimisissa Marja-Leenana tunnetun Maria von Roden kanssa, kaksi lasta
Elämästä
Veikko Ennala on ollut näkyvimpiä suomalaistoimittajia. Hänellä oli omalaatuinen kyky löytää aiheita, jotka kiinnostavat lukijoita. Hänellä oli myös persoonallinen tyyli ja tapa käsitellä asioita.
Veikko Ennala oli itsekin monitahoinen persoona, joka ehti elää särmikkään ja monipuolisen elämän. Pusulalainen hänestä tuli 3-vuotiaana, kun Atte ja Aune Ennala muuttivat lapsineen Suomusjärveltä paikkakunnalle, jossa Atte Ennalasta tuli Hyönölän koulun opettaja. Veikko Ennalalla oli kiire elää, koulu ei maistunut ylioppilaaksi asti, mutta hän suoritti tutkintoja kirjeopiston kautta. Kirjoittamisen hän aloitti varhain, ensimmäiset juttunsa hän kirjoitti Nyyrikkiin jo 11-vuotiaana. ”Ne oli kovia juttuja, niitä luettiin tarkkaan”, muisteli Veikon sisar Else Laine kesällä 2006. Veikko Ennala oli myös maailman nuorin sotakirjeenvaihtaja, sillä hän meni vapaaehtoisena sotaan. Tällöin hän tutustui myös mm. Olavi Paavolaiseen. Ennalan jutut sodasta olivat niin kovia, että niihin lyötiin leima ”salainen”. Juttuja säilytetään yhä Sota-arkistossa Helsingissä.
KirjoittamisestaLehtiura alkoi sodan jälkeen Valkeakosken Sanomissa, minkä jälkeen hän ehti olla Turunmaassa ja Jämsän Lehdessä sekä freelancerina, kunnes hänet palkattiin Apuun toisen legendaarisen toimittajan, Matti Jämsän, työpariksi. Avun aikaa seurasivat vielä työrupeamat Karhula-lehdessä sekä Elämä-lehdessä, kunnes Urpo Lahtinen pyysi Veikko Ennalaa toimittajaksi Hymyyn, lehden levikki oli jo selvässä laskusuunnassa. Ennalan tehtävänä oli kirjoittamalla nostaa lehti uuteen nousuun, minkä hän myös teki.
Veikko Ennalassa oli selkeästi kaksi erilaista puolta. Moni muistaa hänet lähinnä katkeroituneena ja kovasanaisenakin kirjoittajana etenkin Hymy-lehdestä. Elämä ei ollut kohdellut häntä silkkihansikkain, monestakin lehdestä hän oli joutunut lähtemään oltuaan liian suorapuheinen tai päästettyään julkisuuteen tekstejä, jotka eivät menestyneet ahdasmielisessä kulttuurissa. Myös novellikokoelman Linna meren rannalla ilmestyminen sai aikaan sen, että Ennala joutui lähtemään lehtityöstä.
Toinen puoli Ennalasta on vähemmän tunnettu, mutta sisarelle hyvinkin läheinen: ”Oikeasti Veikko oli hyväsydäminen, kiltti ja antelias.” Lapsena Else vietti monta hauskaa hetkeä Veikon kanssa kun tämä teki taikatemppuja ja haastoi pikkusisaren painimatsiin.
Veikko Ennalan kohtaloksi koitui alkoholi, johon hän tutustui jo sodassa upseerien kanssa ja etenkin Hymyn vuosinaan. Viimeisinä vuosinaan hän erakoitui, innostuksen hiipuminen näkyi myös lehtijutuissa.
Kirjailijana Veikko Ennala paljastuu tarkkailijaksi, jolle mm. Hyönölän asukkaat antoivat aiheita kirjoittaa. Kirjoissaan Veikko Ennala suhtautuu kuvattaviinsa lämmöllä ja huumorilla.
Veikko Ennalan teoksia löytyy yhä paikallisista kirjastoista, joskin osa on jo hankittava kaukolainaksi. Kaunokirjallisen tuotannon lisäksi vuonna 1984 ilmestyi kokoelma Ennalan lehtijuttuja nimellä Veikko Ennalan parhaat lukijoiden pyynnöstä. Osmo Lahdenperä on kirjoittanut Ennalasta kirjan Neron heikkoudet – Veikko Ennalan elämä.
Syyskuun alussa 2007 ilmestyi Tommi Liimatan toimittama teos Veikko Ennala: Lasteni isä on veljeni ja muita lehtikirjoituksia (WSOY).
Teokset
- Linna meren rannalla (1960)
- Veljeni herrassa (1965)
- Kyttyrä (1965)
- Vaimo jonka minulle annoit (1969)
- Kolme kummallista romaania (1986
TekstinäytteetKatkelma novellista Vihellys. Se on julkaistu kokoelmassa Linna meren rannalla:
Audrey Hepburn seisoi pesusoikon vierellä Kahvila-Ruokala Mannalan keittiössä ja tiskasi. Sepä olikin tiskausta: likaisia lautasia oli kolmessa pinossa ja kaikissa hyytynyttä kastiketta, maksalaatikon rippeitä, puolukkahilloa ja perunankuoria. Ja lisää tulla kolisi yhtenään ruokalan puolelta. Kuuma vesi oli jo ajat sitten tehnyt hänen kätensä melkein tunnottomiksi; kaikki tyynni oli hirveätä ja Audreysta tuntui, että hän kohtsillään muuttuisi maksalaatikoksi ja perunankuoriksi itsekin.
Mutta mikä kauheinta, soikosta nouseva höyry saattoi tärvellä otsakiharat, joita hän eilisiltana oli hellakoukulla painellut alun kolmatta tuntia.
Oli aamiaisaika ja niin kiire, että tuskin ehti hengittää. Ruokalasta kuului herkeämätön veitsien ja haarukoiden kilinä, naurua, puhetta ja automaatti soitti Amerikkalaista patrullia. Anniskeluluukkuun ilmaantui vähän väliä tiskitarjoilijan pää kuin mikäkin vieteriukko ja huusi hernekeittoa, suutarinlohta, lammaskaalia, makaronilaatikkoa ja kaurapuuroa rusinasopalla.
Katonrajassa, sekä keittiössä että ruokalassa, surisivat sähkötuulettajat leikellen paistinkäryä viipaleiksi ja kassakone kilahteli. Rouva itse istui kassassa ja näppäili ja pyöritti kampea; kauempaa katsellen näytti siltä kuin hän olisi soittanut pianoa ja vääntänyt posetiivia samalla kertaa. Kello 11:n jälkeen oli aina sellainen ruuhka, kun rakennustyömiehet tulivat ruokatunnille. Sitä paitsi siellä oli koko joukko autonkuljettajia ja huoltoaseman hoitaja sekä viisi suojapukuista naista, jotka kantoivat laastia muurareille.
Mutta Audrey tiskasi, vaikka päätä kivistikin. Luultavasti hän ei olisi ollenkaan jaksanut, ellei Marlon Brando olisi hymyillyt hänelle rohkaisevasti, Marlon oli kiinnitetty kahdella nastalla seinään tiskipöydän kohdalle, niin että Audrey voi nähdä hänet höyryn läpi.
Vieressä oli kuva Gregory Peckistä, jolla oli päässään cowboy-hattu. Mutta hän oli Selman heiniä. Selma oli annostelija ja ollut Gregoryn kanssa kirjeenvaihdossa melkein kolme vuotta. Mutta ei ollut hänen syynsä, ettei Gregory vielä ollut vastannut. Luultavasti hän pisti Selman kirjeet sivuun ja oli päättänyt vastata niihin kaikkiin hiukan myöhemmin.
Selma kirjoitti ihania kirjeitä: ”Rakkahin Gregory, sydänlämmin tervehdys saapukoon luoksesi täältä kylmästä pohjolasta, kalleimpani.” Joskus hän sepitti kuusikin arkkia yhteen kuoreen, niin että Gregoryllä kyllä riitti lukemista iltaisin töiden jälkeen. Teoksia kirjastossahttp://lukki.kirjas.to/tarkkahaku.asp?tekija=veikko+ennala |
