Pekka Vihma

Lohja, Nummi-Pusula

Pekka Vihman kirjallinen ura alkoi ensimmäisen vaimon vaikean sairauden aikana ja etenkin hänen kuolemansa jälkeen, jolloin Pekka Vihma alkoi kirjoittaa surutyönä. Kimmokkeen tähän antoi aikaisempi toiminta aikakauslehtien (MonaLisa, Eeva, Anna) monivuotisena palstanpitäjänä sekä työ Helsingin SOS-Palvelu/Itsemurhien ehkäisykeskuksessa vuosina 1969-72 sekä Kaliforniassa Los Angelesin Suizide Prevention Centressä vuonna 1974.

”Haluan olla keskusteleva kirjoittaja, asettua lähimmäisen rinnalle kuuntelemaan ja yhteisiä kuormia kantamaan”, Pekka Vihma määrittelee tapaansa kirjoittaa.

Vuonna 1978 ilmestyi teos Hyvinä ja pahoina päivinä. Se on kuvaus Pia Vihman sairaudesta ja kuolemasta, lisäksi mukana on kokemuksia elämään väsyneiden hyväksi toimimisesta. Pekka Vihman teos sai hyvä vastaanoton, tuntemattomatkin ihmiset lähettivät osanoton ja myötätunnon viestejä, mikä sai Vihman toteamaan: ”Koin voimakkaana se, että me olemme saman tien kulkijoita, että elämä on matka, jonka vaikeista osuuksista kärsimme yhdessä ja jonka iloisista elämyksistä riemuitsemme toinen toistemme kanssa”, kuten hän toteaa vuonna 1979 ilmestyneen teoksen Elämä on matka takakannen tekstissä. Kyseinen teos on päiväkirja yksinäisiltä päiviltä ja surutyön vaiheista.

Vuonna 1980 ilmestynyt Kaiken keskellä ihminen sisältää kertomuksia merimiespappivuosilta sekä matkoista maailmalla. Samana vuonna hän sai Kordelinin säätiön apurahan kirjalliseen työskentelyyn. Vuonna 1981 ilmestynyt Hyvän paimenen sunnuntai on kokoelma puheita ja saarnoja kirkkovuoden alkupuoliskolta. Jo aikaisemmin on ilmestynyt Maunu Sinnemäen kanssa yhdessä koottu kirkollinen kaskukirja Körö, körö kirkkoon.