Juha Valste

Lohja, Nummi-Pusula

Katkelma teoksesta Saharasta etelään:

Leijonat olivat nuoria, samanlaisesta koosta päätellen sisaruksia. Ne olivat kuitenkin jo melko suuria, silmämäärällä arvioiden tuollaisia 60-70-kiloisia jässiköitä. Toinen oli uros, sillä sille oli jo alkanut kasvaa harjaa. Koostaan huolimatta eläimet keikkuivat ja liikkuivat makkarapuussa täysin varmasti ja huolettomasti. Ne kiipesivät ylös latvukseen hyvinkin kymmenen metrin korkeuteen ja palasivat takaisin alas vain muutaman metrin päähän maasta. Ne ryömivät hännän kärki jännityksestä nytkähdellen vaakasuorien oksien kärkeä kohti niin, että oksat taipuivat. Välillä jalopeurat kohtasivat toisensa vankalla oksalla tai puunhaarassa, jolloin toinen tyynen rauhallisesti kipusi toisen yli.
Nuoria leijonia on yleensäkin mukavampi seurata kuin vanhoja, sillä ne ovat toimeliaampia kuin aikuiset. Nämä yritteliäät hallitsijantaimet koettivat siepata heiluvia makkarapuun hedelmiä, tuijottivat välillä toisiaan äristen ja tulivat aina silloin tällöin katselemaan meitä mietteliäästi otsa rypyssä. Minulla ei ollut kamerassa pitkää teleobjektiivia, joten ottaessani meitä tuijottavasta jellonasta muotokuvaa minulla oli ikävä tunne. Eläin oli vain parin metrin päässä avoimesta autonikkunasta ja esitti kaikkia perinteisiä hyökkäävän leijonan elkeitä. Kun lähdimme takaisin leiriin, nuoret leijonat jäivät vähän hölmistyneinä puuhun katselemaan. Suuttuivatko nämä merkilliset leikkitoverit pienestä pilasta, koska lähtivät yllättäen pois?