Maj-Britt Wikström-Nikander

Vihti

Maj-Britt Wikström-Nikander ryhtyi kirjoittamaan runoja ja tarinoita hyvin pienenä. Maj-Britt ei voinut koskaan näyttää sukulaisilleen kirjoituksiaan, sillä isä vastusti kirjoittamista: hänestä se oli työläistaustaiselle täysin turha harrastus. Jos joku yllätti Maj-Brittin lukemasta tai kirjoittamasta, se estettiin heti. Kirjastokortin hankkiminen ei liioin ollut helppoa, sillä isä ei olisi halunnut, että korttia hankitaan. Muutkaan sukulaiset eivät pitäneet Maj-Brittin kirjallisista harrastuksista: on saatettu katsoa, että hän on oman luokan petturi. Jokaisen pitäisi pysyä ruodussa, omalla paikallaan

Kirjailija on kirjoittanut elämänkokemuksistaan, aina suoraan, ilman silottelua. Hän on kuvannut lapsuuttaan ja kokemuksiaan työelämästä. Kaikissa kirjoissa, joissa puhutaan pikku-Majsta, kirjailija kirjoittaa itsestään. Ne ketkä tuntevat Wikström-Nikanderin, ovat tunnistaneet kirjailijan henkilöhahmojen joukosta. Sukulaisistaan hän ei ole kuitenkaan kirjoittanut nimellä, mutta monessa henkilössä on piirteitä heistä.

Kirjoittaminen on ollut Wikström-Nikanderille tapa purkaa tuntojaan. Hän oli 1990-luvun alussa työttömänä, jolloin kirjoittaminen toimi henkireikänä ja pelasti hänet apatialta, joka uhkaa työttömäksi jääneitä.

Wikström-Nikanderin kirjoitustyyli on pelkistettyä puhekieltä, kirjakielen ilmauksia hän ei käytä. Hän toteaa kirjoittavansa pitkästi, eikä hän ole joutunut miettimään kirjoittamistaan. Päinvastoin hän kuvaa tuotantoaan vuolaaksi. Hän ei ole tuntenut tyhjän paperin kammoa, aina on ollut jotain sanottavaa. Esimerkiksi runot ovat oivalluksia, jotka syntyvät ryöpsähtäen, arkiaskareiden lomassa, ja ne on pitänyt kirjoittaa välittömästi paperille.

Maj-Britt toteaa, että hänen kirjoituksensa ovat mielikuvituksen ja todellisuuden sekoitteita. Kokemukset ja teosten ajankuva ovat dokumentaarisia, samoin runoissaan Maj-Britt kertoo suoraan arkipäivän kokemuksistaan. Edellä mainituista syistä johtuen Maj-Britt ei ole koskaan katsonut tarpeelliseksi tehdä valmistelevia esitöitä kirjoituksiaan varten.

Teoksen muodon valintaa hän sanoo suoraviivaiseksi. Jos hän on päättänyt kirjoittaa runon, silloin se on runo, eivätkä muut muodot käy mielessä. Proosateksti on puolestaan muovautunut työn lomassa, hän on nähnyt mitä tekstistä on ollut tulossa ja sen mukaan hän on muokannut aikaansaannostaan. Kirjailijan mielestä ihmiskuvauksessa keskeisintä ja mielenkiintoisinta on luonteenkuvaus.

Kirjailijan työhön Maj-Britt sanoo oppineensa keittiön pöydän ääressä. Hän on kirjoittanut kaiken tuotantonsa kotona, uransa alkuvaiheessa vielä kolmen lapsen hyörinän keskellä. Lasten touhuilu ei kuitenkaan koskaan häirinnyt häntä, lapsetkin osasivat antaa äidilleen kirjoitusrauhan. Yöllä hän ei ole koskaan kirjoittanut, parhaimmalta on tuntunut päiväaika, jolloin arkirutiinit ovat määränneet kirjoittamisen tahdin.

Mielikirjailijoikseen Wikström-Nikander mainitsee ruotsalaiset Moa Martinsonin ja Ivar Lo-Johanssonin. Kirjallisuudessa Maj-Brittiin vetoavat eniten ihmiskohtalot. Hän toteaa, ettei ole ottanut muilta kirjailijoilta tietoisesti vaikutteita, mutta alitajunnasta on kenties kummunnut jotain. 

Kontaktit muihin kirjailijoihin ovat jääneet viime aikoina vähiin, mutta aiemmin hän piti ahkerammin yhteyttä Uudenmaan kirjoittajiin. Hän pitää yhdistystä edelleen henkisenä kotinaan. Lisäksi hän on ollut muutaman vuoden ajan Kiilan jäsen. Kirjailijalla on ollut yhteyksiä myös ruotsalaiseen työläiskirjailijoiden järjestöön Föreningen Arbetsskrivareen, jonka jäsen hän oli aiemmin. Nykyisin Maj-Britt seuraa kirjallisuutta lähinnä internetin välityksellä.

Maj-Britt ei ole antanut koskaan kielteisen kritiikin vaikuttaa millään tavalla tekemisiinsä. Hän on aina kirjoittanut kritiikistä huolimatta esille tuntonsa niistä aiheista, jotka on kokenut tärkeiksi.

Suomenruotsalaisen työväen ja vähäosaisten elämän kuvaaja

Wikström-Nikander on kirjoittanut suomenruotsalaisen työväenluokan arkipäivästä. Yleensä hän kuvannut teoksissaan epätavallisten naisten taistelua yhteisöä ja sovinnaisuutta vastaan. Hän on pyrkinyt tuomaan esille työelämän epäoikeudenmukaisuutta ja ajamaan yhteiskunnan heikompiosaisten asiaa. Hän on sanonut olleensa jo lapsena lahjomaton heikompien puolustaja. Kertomuksissaan Wikström-Nikander on keskittynyt kuvaamaan yksilön tuntoja, ne eivät ole taustastaan huolimatta pelkkiä luokkaeroja osoittavia julistuksia.

Työelämä on vaikuttanut Wikström-Nikanderin kirjoituksiin voimakkaasti. Maj-Britt sanoo, että on kohdannut työelämässä törkeää epäoikeudenmukaisuutta, joka on suututtanut. Näitä asioita hän on halunnut käsitellä teoksissaan. Hänen mukaansa yksilön asema yhteiskunnassa määräytyy pitkälti ympäristön ja sattuman sanelemana. Yksilö ei pysty vaikuttamaan kaikkeen itse, sen Maj-Britt sanoo huomanneensa elämänsä aikana.

Maj-Brittistä nyky-yhteiskunnassa vallitsee vahvemman oikeus. Hänellä on vakaa tunne siitä, ettei ihmisellä ole enää mitään merkitystä. Hänen mielestään poliittisella ja taloudellisella järjestelmällä on liian voimakas vaikutus ihmisten olosuhteisiin. Hän on aiemmin pyrkinyt vaikuttamaan asioihin osallistumalla kunnallispolitiikkaan, kun hän oli vasemmistoliiton varavaltuutettuna Vihdissä.

Pääasiallisena lukijakuntanaan Wikström-Nikander pitää suomenruotsalaisia työläisnaisia. Heiltä kirjailija on saanut eniten palautetta, jossa on kehuttu kirjoituksia ja kehotettu jatkamaan samalla linjalla. Naiset ovat lähettäneet hänelle kirjeitä, lippuja ja lappuja, jotka Maj-Britt on tallentanut tarkasti. Palautteen lähettäjät ovat olleet pääasiassa vanhempia naisia.