Anne Petäinen

Lohja, Nummi-Pusula

Elämästä

Vuosi 1995 merkitsi Anne Petäisen elämässä muutosten aikaa. Kirkkonummella asunut aviopari muutti tuolloin Nummi-Pusulaan, Oinolaan. – Ensin menimme ympäröivään luontoon, joka ihastutti. Kun talokin oli ihan hyvä, päätimme muuttaa, Anne Petäinen naurahtaa. Samoihin aikoihin hän oli jäänyt pois kirjastotyöstä ja viimeistellyt ensimmäistä satukirjaansa.

Anne Petäinen opiskeli biologiaa. Opiskeluaika merkitsi kuitenkin eräänlaista ristiriitaa. Tutkijan täytyy pitää mielikuvituksensa aisoissa, kun taas sadunkertojan on päästettävä se valloilleen. Opiskelemaan Annen ajoi luonnonrakkaus, mutta kaivattuja sukulaissieluja ei yliopistosta löytynytkään. Hän valmistui luonnontieteiden kandidaatiksi vuonna 1986 ja filosofian maisteriksi 1988. Hän oli viisi vuotta töissä eläintieteen kirjastossa ja mietti omaa paikkaansa ja alaansa.

Anne Petäisen ja Juha Valsteen elämä jakautuu tavallaan kahtia. Aina kun on mahdollista, he lähtevät matkalle. He viettävät ainakin kuukauden vuodesta ulkomailla, etenkin Afrikassa, jota he sanovat biologin ja eläintieteilijän paratiisiksi. Matkat ovat irtiotto töistä – mutta vain tavallaan. Anne pitää matkoilla tarkkaa päiväkirjaa, Juha on kirjoittanut matkoista kirjan, jossa on myös Anne ottamia kuvia, sillä molemmat kuvaavat. Näin aviopari toimii yhdessä ja täydentää toistensa työtä. Annellakin on suunnitteilla matkakirjoja, sillä materiaalia riittää.

Tuotanto

Kerran aviomies Juha Valste kysyi, haluaisiko Anne kirjoittaa satukirjan. Niin sai alkunsa Annen ensimmäinen kirja Vanhan konnan majatalo, joka on ilmestynyt vuonna 1996. Kirjasta tuli Sanoma Oy:n kirjakerhon kirja, joka myytiin nopeasti loppuun. – Lapsilta ja hoitajilta on tullut kirjasta hyvää palautetta ja sitä kysellään yhä, Anne kertoo.

Anne Petäinen sanoo olevansa satutäti. Luontosatujen kirjoittamiseen hän löytää useita syitä:
– Minusta on tärkeää, että ihmisille annetaan oikeaa tietoa. Sadun keinoin voi antaa tietoa ja muokata asenteita.. Satujen kirjoittamiseen johti luultavasti se, että minulla on aina ollut voimakas mielikuvitus ja olen aina keksinyt tarinoita. Olin yksinäinen lapsi, jolle luonto merkitsi paljon.

Vanhan konnan majatalo, jonka on kuvittanut Jari Kostet, kertoo sadun muodossa erilaisista eläimistä, jotka vetäytyvät talveksi nukkumaan. Kirjan avulla tulevat tutuiksi kyyt, rantakäärmeet, vaskitsat, sisiliskot, sammakot ja rupikonnat. Monet niistä ovat eläimiä, joita inhotaan ja pelätään. Anne toivoo, että ihmiset oppisivat ajattelemaan pelkojaan ja tiedon lisääntyessä suhtautumaan oikein.

Anne Petäisen ristiretki sammakkoeläinten ja matelijoiden puolesta jatkuin kirjassa Konnankierros. Se ilmestyi vuonna 2003 Tammen kustantamana ja pääosassa on jälleen rupikonna.

Satutäti kirjoittaa myös asiatekstiä. Hänen ansiostaan tunnemme pussieläimiä, pääsemme tietoretkelle, saimme luonto-oppaan. Vuonna 1998 ilmestyi Lasten oma eläinkirja WSOY:n kustantamana. Anne Petäinen on sen kirjoittaja, kuvituksessa on yhdistetty valo- ja piirroskuvaa. Kirjan graafisesta suunnittelusta vastaa Kristina Segercrantz.

Vuonna 2002 ilmestyi koululaisen luonto-opas, jonka nimenä on Reppu selkään ja retkelle! Sen Anne on kirjoittanut yhdessä Markku Karpion kanssa. 10-12-vuotiaille suunnattu teos kertoo kahdesta serkuksesta, joista toinen asuu maalla ja toinen kaupungissa. He havainnoivat luontoa ja pitävät luontopäiväkirjaa. Satuja täydentävät faktalaatikot.

Maailman luonto – Eläimet ja Tietoretki ovat Weilin+Göösin kustantamia kirjasarjoja, joihin Anne Petäinen on kirjoittanut sammakkoeläimistä ja matelijoista, pussieläimistä ja eri maanosien luonnosta. Mieluiten Anne kirjoittaa kuitenkin satuja. Aikoinaan hän kirjoitti niitä Ressu- ja Eläinmaailma-lehteen. Vuoden 2007 uusi asia on, että hän on alkanut kirjoittaa lyhyitä eläinsatuja Suomen Luonto –lehteen. Hän vuorottelee Aura Koiviston kanssa.

Suuri osa leivästä tulee käännöksistä, joita Anne Petäisellä on työn alla tämänkin haastattelun aikaan. Hän tekee käännöksiä muun muassa erilaisiin videoihin ja dvd-romppuihin. Työ on aivan erilaista kuin muu kirjoittaminen. Kielen on oltava puhekieltä ja tekstin pituuden sellainen, että se mahtuu luettuna oikeaan kohtaan. Käännöksiä tehdään usein kovalla kiireellä, mikä voi johtaa virheisiin. Virheet raivostuttavat Annea, joka näkee oikean tiedon välittämisen tärkeimmäksi. Niinpä hän tarkistuttaa omia käännöksiään miehellään Juhalla, että tieto varmasti on kohdallaan. – Olen hyvin perusteellinen, en halua laskea käsistäni keskeneräistä työtä. Toisaalta esimerkiksi käännöksiä voisi parannella loputtomiin. Kun työstä yrittää saada leipänsä, se on pakko antaa suhteellisen nopeasti eteenpäin. Anne Petäinen on kääntänyt runsaasti myös kirjoja. Käännösten määräksi hän laskee yli neljäkymmentä.

Tekstinäytteet

Katkelma teoksesta Vanhan konnan majatalo:

Rouva Rupikonna huokaisi syvään retuuttaessaan räsymattoja takaisin vierashuoneisiin. Syksy lähestyi ja majatalossa piti tehdä vielä monta pientä askaretta ennen kuin huoneet olivat valmiit talvivieraille. Pian niitä alkaisi tulla yksin ja kaksittain viettämään talvensa majatalon mukavissa sängyissä. Vieraiksi tulisi kyitä, rantakäärmeitä, vaskitsoja, sisiliskoja, sammakoita ja rupikonnia. Näin oli tapahtunut jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, konnamuori muisteli. Ja sitä ennen oli rupikonnan äiti hoitanut majataloa, joten sillä oli pitkät perinteet. Niitä vaaliessa rouvan selkä tuppasi nykyään kipeytymään, eikä hengityskään tahtonut aina kulkea.