Martti Sirola

Vihti

Sarjakuvapiirtäjä Sirolasta tuli Ateneumissa tehdyn lopputyön kautta, joka käsitteli sarjakuvaa. ”Lopputyö aiheutti sen, että sormia alkoi syyhyttää oman sarjakuvan piirtäminen”, Sirola on sanonut. Aluksi hän teki villin lännen tarinan, joka ei ollut tavanomainen sarjakuvatarina. Kustantaja piti sitä vähän liian erikoisena.

Kustantaja kehotti Sirolaa pohtimaan aiheita omasta lähielämänpiiristä. Sirola muisteli lapsuusaikojaan Jyväskylässä kesämökillä, jossa oli puuhailtu kaikenlaista. Siitä hän sai idean poikajoukosta, joka lähtee kaupungista ja löytää saaren, jonne he perustuvat leikkiyhteisön. Näin syntyi Sirolan ensimmäinen, vuonna 1974 julkaistu sarjakuva-albumi Apassit.

Apassit oli aikanaan ensimmäisiä kotimaisia sarjakuva-albumeja, ja Sirolaa voi pitää yhtenä suomalaisen sarjakuvan uranuurtajista. Sirolan ohella samaan pioneerien joukkoon kuuluvat Mauri Kunnas ja Tarmo Koivisto. Kaikki kolme opiskelivat samaan aikaan Ateneumissa ja ovat tavallaan samaa koulukuntaa. Hyvän alun jälkeen Sirola ei ole hellittänyt tahtia, julkaistuja kirjoja on koossa jo useita kymmeniä.

Sirola piirsi kaikkiaan kolme albumia Apassit -sarjaa, jonka jälkeen hän ryhtyi piirtämään sarjakuvaa hölmöläistarinoista. Niitä hän teki kaikkiaan viisi kappaletta. Sitten vuorossa oli Jäpänperä –albumit, joita on ilmestynyt kolme kappaletta.

Hölmölässä on puolestaan kuvakirja, joka on jatkoa hölmöläistarinoista tehdyille sarjakuville. Kirjan tarinat perustuvat Eero Salolan keräämiin hölmöläistarinoihin. Toimitustyön on tehnyt Martti Sirola, hän on muuttanut ja lisäillyt tekstiä, valinnut tarinat ja tehnyt niistä yhtenäisen kokonaisuuden.

Vuonna 1997 Sirola julkaisi Kippo, Nappo ja Kuuppa -teoksen, joka kertoo ystävyyden merkityksestä, kun kaksi poikaa ja koira oppivat tuntemaan toisensa. Kirja on sarjakuvan ja kuvakirjan välimuoto, jota ei ole rajattu ruuduilla. Kirja sopii eri-ikäisten lasten seurattavaksi, sillä siinä riittää piirrosten yksityiskohtia katseltavaksi ja värikästä kieltä luettavaksi, sitä voi hyvällä syyllä kutsua koko perheen kirjaksi. Piirrostyyli on Sirolalle ominaista yksityiskohtia korostavaa, kieli on puolestaan slangin värittämää. Vuonna 2012 Sirola julkaisi uuden albumin kaverusten seikkailuista:  "Rottalan kummitus".

Kirjoissaan Sirola on tuonut esille muun muassa lasten leikkipaikkojen puutteen, erätaitojen tärkeyden luonnossa liikkujille ja supersankarien syntyyn vaikuttavat voimat. Nuorisokirjailijoiden kannustuspalkinnon hän sai kirjastaan, joka kertoi autistisen lapsen elämästä.

Tyylistään taiteilija tunnistetaan

Martti Sirola ei tee lyhyitä sarjakuvastrippejä, hän keskittyy tekemään pelkästään pitkiä sarjakuva-albumeja. Tyyli on tuntunut hänestä luontevimmalta ja toimivimmalta. Valintaansa Sirola on perustellut seuraavasti: ”Mä en itse tykkää tehdä lyhyitä strippejä, vaan haluan tehdä pitkän tarinan, jonka sisällä on sitten useita strippejä. Haluan miettiä hahmot ja tyypit niin, että ne pysyvät hengissä vähän pitempään”.

Sarjakuviensa aiheet Sirola ottaa sieltä täältä. Hänellä on koko ajan mielessään paljon eri aiheita, jotka jalostuvat kuviksi erilaisten mielleyhtymien ja alitajunnan työskentelyn seurauksena. ”Koko ajan on oltava jotain työn alla ja aiheita mielessä, muuten voi joutua työttömäksi”, taiteilija sanoo.

Sirola on laskenut, että yhden albumin tekeminen alusta loppuun vie täysinä työpäivinä laskettuna useita kuukausia. Piirtämistä Sirola luonnehtii helpoimmaksi vaiheeksi, vaikeinta on saada aikaan käsikirjoitus, miettiä tarina kuviksi ja saada siitä aikaan elokuvamainen kokonaisuus.

Vaikka jokaiselle piirtäjällä on oma tyylinsä, voi Martti Sirolan hallitsemaa skaalaa sanoa harvinaisen laajaksi. Hän on tehnyt kuvia oppikirjoihin, sarjakuviin ja kuvakirjoihin, ja tyyli on vaihdellut dokumentaarisesta mustavalkoiseen minimalismiin tai maalaukselliseen värimaisemaan. Sirola on sanonut pyrkivänsä pikkutarkkaan ja selkeään piirrosjälkeen, aivan kuten hänen arvostamat vanhat suomalaiset maalarit, jotka tekivät realistisia ja yksityiskohdiltaan tarkkoja kuvia.

Monien sarjakuvien tarinoiden keskeisinä tekijöinä ovat huumori ja jokin opetus. Sirola on joskus verrannut sarjakuvien tekemistä elokuvan käsikirjoituksen kirjoittamiseen. Hänen mukaansa kuva ja teksti eivät saa kertoa samaa asiaa, kummankin tehtävänä on viedä kertomusta eteenpäin.

Tehdessään sarjakuvaa Sirola ei keskity vain tarinan mahdollisen opetuksen etsimiseen, ennen kaikkea hän keskittyy tekemään tarinalle kaaren. Onnellinen loppu ja oikeudenmukaisuuden voitto tarinoihin tietenkin tulee. ”Opettavaiset elementit tulevat kuin itsestään, sen huomaa selvästi vasta valmiista kirjasta”, Sirola on sanonut.

Huumori on keskeisessä asemassa kuvitetuissa lastenkirjoissa, ei niinkään sarjakuvissa. Lastenkirjat on tarkoitettu sarjakuvaikää nuoremmille lapsille. Tarinoiden pitää olla riittävän jännittäviä, toisaalta taas tarpeeksi turvallisen tuntuisia, niin että niitä voi lapsille lukea.

Vihti Martti Sirolan tuotannossa

Kaskukirja Vihristyy ku kirkon katto – jutui Vihrist on vihtiläisen huumorin kokoelmakirja, johon Martti Sirola on tehnyt kuvituksen. Kansatiedettä koko ikänsä harrastanut Sirola on sanonut, että kirjaan koottiin nimenomaan Vihdissä syntyneitä kaskuja, ei kaikkialla Suomessa tunnettuja tarinoita murreversioina.

Sirolan vihtiläistä tuotantoa edustaa suosittu Vihti-peli, jonka hän teki 90-luvun alussa. Lisäksi hän on suunnitellut Vihdin kunnan pr-huivin ja tehnyt kuvituksen ja taiton Haimoon koulun ja kylän historiikkiin.

500-vuotta Vihdin historiaa – tietysti sarjakuvana

Vuonna 2007 juhlitaan Vihdin 500-vuotista historiaa. Martti Sirola toi oman panoksensa juhlintaan piirtämällä Vihdin 500-vuotisesta historiasta sarjakuva-albumin, joka sai nimen Hiiden heimo.

Taiteilija kertoi historiallisen sarjakuvan herättämistä mietteistään Helena Soiniolle keväällä 2006.

Sirolan urakka on vaativa,  500-vuotta piti tiivistää 32-sivuisen sarjakuvaan. Työn tilaaja on Vihdin kunta, joka on antanut tekijälle vapaat kädet toteuttaa suunnitelma. (Albumi on osa vuonna 2007 järjestettäviä Vihdin 500-vuotisjuhlallisuuksia, joiden pääjuhlallisuudet ovat elokuussa 2007). Projekti on omaperäinen, Sirola ei ole kuullut, että minkään muun kunnan historiaa olisi kerrottu sarjakuvan keinoin.

Sarjakuvan kohderyhmä ovat 12-vuotiaat, tarkoituksena on, että sarjakuvaa voidaan käyttää kouluopetuksessa. Sirolan mukaan sarjakuva ei ole pelkästään tarkoitettu opetusmateriaaliksi, opettajat saavat päättää, käyttääkö sarjakuvaa tunneilla vai ei. Sarjakuva sopii niin aikuisille kuin 7-vuotiallekin.

Vihdin 500-vuotisen historian kuvaaminen sarjakuvassa on osoittautunut laajaksi tehtäväksi. Sirola on tehnyt paljon taustatyötä lukemalla lukuisia kirjoja Vihdin historiasta. Tutuksi ovat tulleet niin Eino Ketolan kuin Kaarle Soikkelin teokset, samoin suuret määrät aineistoa juttukokoelmista muisteluihin ja perinnetietoon.

Martti Sirola on todennut, että sarjakuvasta tulee väkisin vain raapaisu historian virtaan. Hän poimii kiinnostavimmat asiat ja luo niiden pohjalta tarinalle punaisen langan. Vihdin historiasta löytyy valtava massa tapahtumia ja asioita, joten yhtenäisen tarinan luonti on aiheuttanut päänvaivaa tekijälle.

Sirola on jäsentänyt tapahtumia luomalla tarinalle keskushahmon, keskiaikaisen ritarin, joka matkaa Vihtijokea ajan virrassa. Näin tarkastellaan aikojen muuttumista ja vihtiläisten kokemia historian tapahtumia.

Aiheita Vihdin historiassa olisi vaikka millä mitalla, vaikka useampaa sarjakuva-albumia varten, toteaa Sirola. Jo yksin tavallisen kansan rasittavassa elämässä olisi paljon piirrettävää ja kerrottavaa. Vaikka Vihdin historiassa on paljon rankkojakin asioita, Sirola aikaa selvitä tehtävästään huumorin ja jännityksen avulla, ”mustaa huumoria voi tulla aika paljon”, Sirola sanoo. Sirola panostaa sarjakuvan kieleen tosissaan, hän hakee apua Vihdin murteen tutkijoilta.

Sirolaa kiinnostaa kuvata vihtiläistä perusluonnetta. Vihtiin muualta muuttanut Sirola sanoo, että vihtiläinen luonne on yhdenlaista hämäläisyyttä, jossa yhdistyvät omanlaisensa huumori, rehellisyys ja omapäisyys. Tämä ei tarkoita sitä, että tottelemaan ei olisi opittu.

Sarjakuvaan tulee yhteensä 1040 ruutua, ja niiden piirtäminen on työlästä ja työvaiheita on paljon. Sirola toteaa, että työ tehdään hitaasti, jotta lopputuloksen voisi lukea nopeasti. Piirtämisestä Sirola uskoi selviävänsä kolmessa kuukaudessa.

Keväällä ja kesällä 2012 Vihdin Kirkonkylän kirjastossa ja pääkirjastossa järjestettiin näyttelyt, joissa oli esillä Sirolan kuvitusta kirjaston lastensivuihin ja kirjastoautoon.

Tammikuussa 2018 Kansalliskirjastossa näyttely Sirolan Puupäähattu-palkinnon kunniaksi.