Ville Suhosen tähän mennessä kirjoittamat kirjat ovat kaikki yhden saman lajityypin edustajia: nuorten seikkailuromaaneja, joissa päähenkilöinä ovat lapsi ja eläin. Hän on käyttänyt perinteistä draaman asetelmaa eli rakentanut tarinaan vahvan päähenkilön, keksinyt hänelle uskottavan päämäärän, asettanut häntä vastaan ns. vastavoiman eli vihollisen ja heittänyt nämä maailmaan, jossa yksilö taistelee olemassaolostaan yhteiskunnan armottomassa rattaassa. Ihmisten toiminta on Suhosen romaaneissa ratkaisevassa asemassa, se vie tarinaa eteenpäin.

 

Toinen yleinen piirre Suhosen tähänastisessa tuotannossa on luonnon kuvaaminen luontoa kunnioittavalla tavalla. Kirjojen päähenkilöt huomaavat luonnon säilyttämisen arvoiseksi ja ryhtyvät toimimaan sen edellyttämällä tavalla. Kirjailija tiivistää luontosuhteensa seuraavasti: ” Uskon, että jos ihminen ei kunnioita luontoa, hän on mennyttä ja saakin mennä”.

Suhosen kirjailijanuran esikoisteos oli vuonna 1999 julkaistu Poika ja ilves, joka perustuu hänen kirjoittamaansa, samannimisen menestyselokuvan käsikirjoitukseen. Suhonen kirjoitti tarinan ensisijassa elokuvaa varten. Hän on kirjoittanut romaanille itsenäisen jatko-osan. 

 

Poika ja ilves romaanin tarina etenee vauhdilla ja kohtaukset ovat lyhyitä. Kirjan päähenkilö on yläasteikäinen Tomi, jonka petotutkija isä saapuu pohjoiseen selvittämään eläinpuistossa eläneen Lassi-ilveksen mahdollisuuksia selvitä erämaassa omin neuvoin. Tomi tutustuu ilvekseen ja löytää edesmenneen äitinsä luontopäiväkirjan, jota hän lukee ennen nukkumaanmenoa.

Tomi vaeltelee äitinsä retkeilypaikoilla ja opettelee erätaitoja. Eräät kyläläiset suunnittelevat ilveksen myymistä turkkilaiseen eläintarhaan, joten Tomi yrittää laskea salaa ilveksen vapaaksi.

 

Antti Immonen kehuu Onnimanni –lehdessä romaania sujuvasti kirjoitetuksi. Immosen mukaan Suhosen käyttämä, suurta vivahteiden tajua vaativa puhekielinen ilmaisu toimii kirjassa, lukuun ottamatta pohjoisen miesten helsinkiläisaksenttia. Immonen kohdistaa kritiikkinsä kirjan juoneen, joka on hänen mielestään tehty ”lännenelokuvan kaavalla” yllätyksettömäksi.

 

Suhosen viimeisimmin romaanin Tuulensieppaajan tarina oli niin ikään suunniteltu alun perin elokuvaksi, mutta kun hanke ei toteutunut, hän kirjoitti siitä romaanin. Tarina oli siis valmiina, mutta se piti kirjoittaa uudelleen proosaksi. Suhonen muokkasi tekstiään valmiiksi vajaan vuoden.

Tuulensieppaajan asetelma on kuin toisinto Poika ja Ilves romaanista: nuori päähenkilö Tuuli tutustuu uhattuun eläimeen, naaliin, ja heistä tulee ystävykset. Tuuli ryhtyy puolustamaan naalia, kun ihmisten voitontavoittelu uhkaa sen henkeä. Suhonen on käyttänyt tarinassaan Lapin mystiikkaa, jossa naalilla on osuutensa. Tapahtumien kuvaus pysyy kirjoittajan hallinnassa, eikä se lipeä liian monivaiheiseksi.

Vuonna 2013 Suhonen julkaisi tietokirjan Metsän tarina, joka pohjautuu suosittuun dokumenttielokuvaan Metsän tarina. Kirjassa on luontokuvausten lisäksi suomalaisten metsiin ja eläimiin liittyviä uskomuksia ja kansanperinnettä.