Jouko Sirola

Vihti

Kielestä,  kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta

Jouko Sirolalta voisi yhtä hyvin kysyä: "Milloin aloit syödä ja mistä syystä?" kuin: "Milloin aloit harrastaa kirjallisuutta?" Lapsuudesta hän muistaa erityisesti Tove Janssonin mystisen maailman, Jack Londonin seikkailukirjat sekä naapurin vintiltä löytyneet Pecos Bill -sarjakuvat. Ensimmäinen oma kirjallinen tuotos oli 8-vuotiaana syntynyt sarjakuva "Tontu ja peiko".

Lapsuudenympäristössä äidin ja mummon varsinaissuomalainen puhe törmäsi vihtiläiseen puhetapaan ja aiheutti hämmennystä. Ei ollut selvää mallia, miten kieltä kuului käyttää. Sirolasta tuli kielen epäilijä, mikä on vaikuttanut hänen kirjoittamistyyliinsä.

Yliopistossa Sirola koki sitaatteja viljelevän akateemisen puheen epäkieleksi ja alkoi  pelätä oman kielensä menettämistä. Opinnot päättyivät lyhyeen, koska kirjoittaminen tuntui ainoalta tavoittelemisen arvoiselta ammatilta. "Kirjoja voi aina lukea itsenäisesti", hän totesii.

Luetussa Sirolaa kiinnostaa eniten kieli, maailmankuvan eettisyys ja tekstin kyky herättää ajatuksia. Vaikutteita hän sanoo saaneensa Muumipeikon seikkailuista ja  Franz Kafkan teoksista, joiden maailmat hänestä muistuttavat toisiaan. Kirjallisia vaikuttajia ovat olleet myös William Faulkner, Pentti Saarikoski ja Mirkka Rekola.

Kirjoittajana Sirola on itseoppinut. Aloittelevana kirjoittajana hän ei kovan itsekritiikin vuoksi uskaltanut mennä kirjoittajakursseille. Vihdoin kurssille päädyttyään hän totesi olevansa jo liian vanha tekijä aloittelijoiden joukossa.

Paneutuva kirjallisuuskritiikki on Sirolan mielestä kirjailijalle arvokasta, koska se auttaa oman työn ymmärtämisessä. Juonireferaatit ovat valitettavasti lisääntyneet asiantuntevan kritiikin kustannuksella.

Sirola kirjoittaa tarinansa moneen kertaan. Hän tekee paljon muistiinpanoja valmistellessaan teoksiaan. Jos alkuperäisversion henki tuntuu toimivan, alkaa tekstin työstäminen.  Tekstin jännitteet muodostuvat kielellisistä jännitteistä. Assosiaatiot, ideoiden ja ajatusten ilmaisu on keskeistä.

Tyylillisesti Sirola on ihaillut mm. Mirkka Rekolaa, Markku Lahtelaa, Paavo Haavikkoa, Jyrki Pellistä, William S. Burroughsia sekä brasilialaista Clarice Lispectoria.

Inspiraation osuutta työhön Sirola  kuvaa sanomalla olevansa jatkuvasti inspiroitunut.  Tarvitaan vain aika, paikka ja tieto siitä ettei häiritä. Aikaisemmin hänellä oli tapana kirjoittaa öisin, nykyisin kirjoittaminen on säännöllistä päivätyötä. Sirola sanoo aina kirjoittaneensa erilaisissa komeroissa, tätä nykyä Porvoon talonsa vinttikomerossa.

Sirolan mielestä kaunokirjallisuuden avulla oppii ymmärtämään toisten ihmisten sisäistä kokemusmaailmaa,  ja hänen ihmiskuvauksensa keskittyykin ihmisen sisäisen maailman kuvaamiseen.  Henkilöillä ei ole suoria esikuvia todellisuudessa, mutta heissä sekoittuu kaikki mahdollinen.  Suhteensa  luontoon Sirola pelkistää toteamukseen "kaikki inhimillinen kulttuuri on luontoa".

Sirola on julkaissut kulttuurihistoriallisia matkaesseitä Hiidenkivi-lehdessä, pakinoita Parnassossa sekä lehtijuttuja, kolumneja ja kirja-arvioita.

Vuonna 2012 julkaistu Lumottu niitty on kiehtova yhdistelmä tieto- ja kaunokirjaa. Kirjassa liikutaan ajassa ja paikassa, pienellä tiellä Vihdin Kirkonkylän ja Nummelan välissä.

Palanneiden vuoksi ilmestyi vuonna 2016. Teos liikkuu Vanjärven maisemissa, päähenkilö Jaakko sukeltaa Ellin ja Eetun tarinoihin.