Aale Tynni-Haavio

Lohja, Sammatti

Tynni julkaisi kuitenkin esikoisrunokokoelmansa Kynttilänsydän vasta yliopisto-opintojensa jälkeen vuonn 1938, jolloin hänen lahjakas ikätoverinsa Saima Harmaja oli jo kuollut. Tynni sai ensikokoelmastaan loistavat arvostelut, hänet nähtiin oman linjansa luojaksi. Yhdessä seuraavien kokoelmien Vesilintu (1940) ja Lähde ja matkamies (1943)  kanssa teokset muodostivat yhtenäisen sikermän: runoja sävytti klassinen kirkkaus ja yksinkertainen eleettömyys. Elämän luomisen  ja elämän tuhoutumisen teemat lomittuivat, kuitenkin niin että luomisen laulut soivat vahvana kuoleman laulujen rinnalla. Tynni koki lapsen syntymän elämykselliseksi ja rinnasti runoissaan luomisen tuskan synnyttämisen tuskaan. Vuoroin onnea säteilevät, vuoroin levottomuutta tulkitsevat lapsirunot ovat Tynnille tyypillistä kutsumuslyriikkaa.

Mutta kuten Pirkko Alhoniemi toteaa: "Lyyristä kevättä seuraa runon kukkiva kesä: teossikermät Lehtimaja (1946), Soiva metsä (1947) ja Ylitse vuoren lasisen (1949) merkitsivät Tynnin kasvamista täyteen mittaansa." Soiva metsä oli oikeastaan viimeinen äitiyden runouden kokoelma. Tynnin romanttinen kausi jatkui kuitenkin vielä kokoelmassa Ylitse vuoren lasisen. Ilmaisultaan se oli kuitenkin toisenlainen, Tynni käytti paljon satuballadeja. Tämän kokoelman runoa ´Kaarisilta´ voi pitää Tynnin ihmisyysajatuksen ja kutsumustietoisuuden julistuksena  ja se on kenties Tynnin tunnetuin ja useimmin esitetty runo.

Tuntemattomassa puussa (1952) leikkinaamiaiset olivat ohi ja runo on järkyttynyt ja kipeä. Luonteenomaisinta tälle kokoelmalle ei ole idylli vaan tragedia. Sana ´musta´ toistui runoissa tiheään.  Eräänlainen realismi tuli näkyviin myös seuraavassa kokoelmassa Torni virrassa (1954). Aiheissa oli ennakkoluulotonta etsintää. Se aloitti myös Tynnin vapaamittaisen runon. Runo loi itse oman mittansa, sen ainoa vaatimus oli että rytmin tuli puhua. Ilmaisu tuli toimeen vähemmällä sanomisella. 

Tarinain lähde (1974) on Aale Tynnin intiimein kokoelma,  jossa runoilija kertoo kaipuustaan ja menetyksestään sekä omasta yksinäisyydestään.

Tynnin viimeiseksi kokoelmaksi jäi Vuodenajat (1987), jossa hänen pitkä elämänsä ja tietämyksensä heijastuvat. Hän liikkuu historiassa ja painetun tekstin alkulähteillä, mutta toisaalta hän suree elämän lyhyyttä ja ystävien katoamista.

Aale Tynnin ansiona varsinkin 50- ja 60-luvuilla ovat myös hänen käännöksensä,  joilla hän toi uudempaa  runoutta suomalaisille  kirjallisuuden ystäville. Hänen käännöksiään ovat ennen kaikkea kattava kokoelma maailmanlyriikkaa Tuhat laulujen vuotta (1957), valikoima modernia ranskalaista runoutta kokoelmassa Tulisen järjen aika ( 1962) sekä pohjoismaisen muinaiskirjallisuuden huiput Eddan sankarirunot (1980) ja Eddan jumalrunot (1982). Hän on myös toimittanut valikoiman Kaksikymmentäyksi Nobel-runoilijaa (1976) sekä kääntänyt William Shakespearen Sonetit (1965) ja julkaissut erillisinä kokoelmina William Wordsworthin (1949) ja William Butler Yeatsin (1966) lyriikan käännöksiä