- Martti Henrikki Haavio syntyi 22.1.1899 Temmeksellä rovasti Kaarlo Haavion perheen esikoiseksi. Seuraavana vuonna isä valittiin Tottijärven kappalaiseksi ja kun Martti Haavio oli seitsenvuotias, perhe muutti Yläneelle. Hänen lapsuudenkotinsa oli Yläneen pappila.
- Akateemikko, runoilija, kansanrunoudentutkija, professori Martti Haavio kuoli Helsingissä 4.2.1973.
- Ylioppilas Turun suomalaisesta klassillisesta lyseosta 1918
- Filosofian kandidaatin tutkinto 1921
- Filosofian tohtori pääaineenaan kansanrunoudentutkimus 1929
- Helsingin yliopiston dosenttina 1932-1949
- Suomalaisen ja vertailevan kansanrunoudentutkimuksen vt. professori 1947-1949, professori 1949-1956
- Suomen Akatemian jäsen 1956-1969
- Suomalaisen Suomen päätoimittaja 1933-1945
- WSOY:n kirjallinen johtaja 1946-1951
Martti Haavio perheineen hankki kesäpaikan Sammatista Kirmusjärven rannalta 1936 ja Lehtiniemen huvilassa perhe vietti kesiänsä vuodesta 1938 lähtien.
Jo Turun klassisessa lyseossa Martti Haavio oli kiinnostunut kansanrunoudesta ja hänen ensimmäiset lyyriset kirjoituksensa ovat peräisin tuolta ajalta. Opettajat ja Nuori Voima -lehti antoivat pysyvän herätteen.
Martti Haavion runoilijaesikuvina olivat ennen kaikkea Aaro Hellaakoski ja V.A.Koskenniemi. Myös Juhani Siljo, Uuno Kailas ja Einari Vuorela merkitsivät paljon. Ulkomaalaisia esikuvia olivat aluksi Heinrich Heine sekä myöhemmin virolainen Siuru-ryhmä, johon kuuluivat mm. Marie Under ja Henrik Visnapuu.
P. Mustapää
Martti Haavio toimitti WSOY:n silloisen toimitusjohtaja Jalmari Jäntin kehotuksesta antologian "Nuoret runoilijat" vuonna 1924. Hän sai sen helposti kokoon ja oikovedosvaiheessa liitti mukaan myös 8 omaa runoaan. Koska hän ei ollut lainkaan varma omien runojensa ansioista, hän päätti käyttää nimimerkkiä. Aivan sattumoisin hän keksi P. Mustapään. Ensimmäisellä Viron matkallaan hän oli Toompean mäellä nähnyt ns. Mustapäitten talon, joka oli arkkitehtonisesti kaunis, eräänlainen keskiaikainen kauppiaitten kilta. Nimimerkkiin ei liittynyt mitään tunnesiteitä. Se säilyi kauan salaisuutena, kunnes Olavi Paavolainen paljasti sen.
