Uuno Poikonen

Vihti

Elämä

Uuno Poikonen koki nuoruudessaan uskonnollisen herätyksen, jonka seurauksena hän meni opiskelemaan Karkun evankeliseen kansanopistoon ja myöhemmin Helsingin evankeliseen kansankorkeakouluun. Jälkimmäisen koulun kurssitoverista Oili Pennasesta tuli aikanaan hänen puolisonsa.

Uuno Poikonen työskenteli lyhyitä jaksoja useassa Suomen seurakunnassa, kunnes vuonna 1962 Poikoset muuttivat Vihtiin. Poikonen oli aluksi Vihdin seurakunnan nuoriso-ohjaajana, sitten seurakuntatalon isäntänä. Eläkkeelle Uuno Poikonen jäi vuonna 1990, jonka jälkeen hän muutti Raisioon.

Taiteilijana Uuno Poikonen oli ennen kaikkea kuvanveistäjä, mutta myös aforistiikka kiinnosti häntä. Poikonen veisti työnsä aina puusta, ja oli kiinnostunut erilaisten puiden veisto-ominaisuuksista. Ensimmäinen julkinen työ oli ristiinnaulitun kuva Karstulan kirkkoherranvirastoon.

Myöhemmissäkin Poikosen töissä Kristus ja krusifiksi pysyivät keskeisinä aiheina. Veistäjän uralle Poikonen sai tukea Kuopion piispalta Eino Sormuselta, lisäksi hänelle myönnettiin muutamia apurahoja. Taiteilijan uskonnollisaiheisia veistostöitä on Suomen kirkoissa ja seurakuntataloissa yli 70 kappaletta.

Myös Vihdissä on lukuisia Uuno Poikosen veistämiä taideteoksia. Esimerkiksi Nummelan kirkon alttarin osana on Poikosen veistämän reliefi Tulkaa minun tyköni kaikki, jonka taiteilija sai valmiiksi vuonna 1979. Reliefissä taiteilija on sijoittanut Kristuksen suomalaiseen ympäristöön. Vuonna 1984 Poikonen teki Nummelan Säästöpankin uuteen rakennukseen isokokoisen puuveistostyön Rahavirta.  

Uuno Poikonen kuoli tapaturmaisesti vuoden 2002 juhannuksena.

Tuotanto

Vuonna 1967 Poikonen julkaisi salanimellä Panu Oikotie aforismikokoelman Oikosulkuja. Poikoselle kirjoittaminen pysyi aina taustalla, kuvataide oli hänelle tärkein ilmaisukeino.

Kirjallisuudentutkija Markku Envall on luonnehtinut Poikosta veistäjänä kirkon kiltiksi pojaksi, joka kokee muodonmuutoksen aforistikkona: hänestä paljastuu kriitikko, joka taitaa ironian. Envallin mielestä kriittinen ja epäilevä kirjoitustyyli sai seurakunnan virassa toimineen Poikosen käyttämään salanimeä. Oikosulkuja sai ilmestyessään myönteistä huomiota, mutta sen konservatiiviset asenteet moderniin taiteeseen ja elämänmenoon unohtuivat pian 1960-luvun hengelle vieraina ja hautasivat alleen kirpeätkin uskonnollis-filosofiset sivallukset.

Poikosen toinen tuleminen Oikotienä tapahtui kaksi vuosikymmentä myöhemmin vuonna 1987, kun Markku Envall arvioi Oikosulkuja -kokoelman myönteisesti väitöskirjassaan Suomalainen aforismi. Oikotie julkaisi toisen kokoelmansa Koeporauksia kiittävän kritiikin saattelemana. Envall pitää Oikotietä tyynenä elämäntarkkailijana, joka katselee ilmiöitä mihinkään tahoon sitoutumatta. 1990-luvulla Oikotie työsti pitkään kolmatta kokoelmaansa, mutta kustantaja ei enää ollut kiinnostunut siitä.

Envallin arvion mukaan Oikotie on parhaimmillaan uskonnollisten aiheiden ironisena pohdiskelijana ja kirkollisen elämän satiirisena tarkkailijana. Oikotie pohtii myös valtaa ja sotaa, ihmisluontoa ja elämänmenoa. Hänen parhaat aforisminsa ovat rauhallisia, oppineita ja kiistattomia tavalla, joka saa ne heti tarttumaan muistiin. Oikotie hallitsee aforismilta vaadittavan tiiviyden, kärjekkyyden ja hioutuneisuuden.

Useat Oikotien aforismeista ovat mielenkiintoisella tavalla monimerkityksisiä. Niissä on onnistuttu esittämään tutulta tuntuvia asioita oivaltavasti, uudelleen hahmottaen ja yllättävistä näkökulmista. Oikotie osasi muovata sanoja ja lauseita, muuttaa taitavasti niiden merkityksiä.

Aforismien lisäksi Poikonen kirjoitti silloin tällöin omalla nimellään sanoma- ja aikakauslehtiin riimitettyjä ja vapaamuotoisia runoja.

Teokset

• Oikosulkuja aforismeja, 1967 
• Koeporauksia aforismeja, 1987 

Tekstinäytteet

Jos maa on maailmankaikkeuden ainoa viljelty tilkku, tarkkaan on taivaan Isä peltonsa paketoinut.

Ote saarnasta: Jumala rakastaa syntistä, mutta vihaa syntiä. Sovellus: lääkäri parantaa suolen, mutta ei siedä sontaa.

Kun sanon ”suutari”, ei kukaan tiedä tarkoitanko kalaa, käsityöläistä vai räjähtämätöntä pommia. Demokratian käsite on yhtä moniselitteinen.

Kateus – aktiivisen vihan passiivinen velipuoli.

Ulkokullatun anatomia on kuin kilpikonnan: kilpi päällä, konna sisällä.

Savonarolan runo "Kirkon perikadosta" oli hyvä, ja hyvin siitä kirkko maksoikin. Ensin pannaan, sitten linnaan, sitten hirteen, sitten roviolle.

Stalin oli pappiskokelas, Hitler koristemaalari. Hyvyydellä ja kauneudella on tällä vuosisadalla todella näkyvät edustajat

Jumala on absoluuttinen hyvyys, joka silti sallii pahan tapahtua, selitti pappi. Onko Saatana tässäkin Jumalan vastakohta?

Runonäytteet

Riensin Aleksilla. Väsyin. Aina samaa:
Hauskaa Joulua! ja kiirettä ja kamaa…

Kesken kävelyni tunsin oudon halun:
marssin museoon luo vanhan kirkonkalun.

Kuvaa katsoissani muistin seimen, heinät,
siihen aatos loihti aasin, tallin seinät.

Äiti hymyili ja riemu saartoi lasta,
henki lämpöisenä huokui madonnasta.

Kuva kolhiintunut satain vuotten takaa
suuren synnyinviestin meille hiljaa jakaa.

Keväälle

On valta auringolla: heräs vuokkoin sini!
Mä niitä poimin kimpun kourihini,
ja tunsin huumaavana silmuin tuoksun,
soi Kevät solinassa puron juoksun.

Taas taivaan sineen kiuru kohoo, laulaa,
ja laine liplattaen rantaviivaa kaulaa..
Käy urvustoissa lauhat lounatuulet,
jo kohta korviis käen kukun kuulet.

Oot tervetullut jälleen kuulas kevät!
Pois roudan murtaa päivät säteilevät.
Sun lämpös, Kevät, loihtii vuokkoon sinen,
on luomisvoimas suuri, ihmeellinen!

Näytteitä Panu Oikotien aforismeista:

Oikotie etenee suoraan, pakotie piileksii. Kumpikin vieroksuu valtatietä.

Köyhät rukoilkoot jokapäiväistä leipäänsä, rikkaat terveyttä ylensyömiseen.

Lähteet

Kirjallisuus:

• Envall, Markku, Suomalainen aforismi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 450 (SKS: Helsinki 1987)

Lehtiartikkelit:

• Luoteis-Uusimaa:
  11.4.1974
  23.12.1974
  17.3.1977, ”Uuno Poikonen: Kirkollisen taiteen on oltava tajuttavaa”,
  19.12.1979 Joululiite, ”Nummelan kirkon reliefi puhuttelee: Tulkaa minun tyköni kaikki”
  6.11.1980, ”Poikoselle Kordelinin apuraha”.
  23.2.1983, ”Uuno Poikonen sai läänin taideapurahan”.
  23.12.1984, ”Uuno Poikosella työn alla suuri puuveistos”, Pertti Laakkonen.
• Helsingin Sanomat 10.7.2002, ”Kirkollinen kuvanveistäjä oli skeptinen aforistikko”, Markku Envall.

Kuvien lähteet:

• Uuno Poikosen kuva ja teosten kansikuvat. WSOY.