Aukusti Oravala

Vihti

Alkunsa kirjallinen työ sai siitä, kun piispa Jaakko Gummerus antoi Oravalalle tehtäväksi kirjoittaa Paavo Ruotsalaisen elämäkerran sarjaan Suomen kirkon merkkimiehiä, joka ilmestyi vuonna 1913. Paavo Ruotsalaisen elämäntarina innosti Oravalaa kirjoittamaan herännäisjohtajasta kaunokirjallisen kuvauksen Erämaan profeetta. Oravala pyrki rakentamaan romaaninsa tieteellisten tekijöiden varaan, olkoonkin että kyseessä on kaunokirjallisuus. Vuonna 1916 julkaistua teosta on pidetty Oravalan pääteoksena. Teoksesta otettiin useampia painoksia ja se on käännetty monille kielille.

Erämaan profeetan kirjoittamisen jälkeen Oravala jatkoi merkittävien herännäisjohtajien elämätarinoiden kuvausta. Hän kirjoitti kolmesta henkilökohtaisesti tuntemastaan herännäisjohtajasta elämäkertatrilogian, joiden osat ovat historiallisia tutkielmia. Sarjan ensimmäinen osa käsittelee Mauno Rosendalin elämäkertaa ja teos julkaistiin vuonna 1922, toisessa osassa vuodelta 1929 perehdytään Vilhelmi Malmivaaran elämään ja viimeisessä, vuonna 1940 julkaistussa osassa, Juho Malkamäen elämänvaiheisiin.

Pastori Olavi Kares arvioi Rosendalin elämänkertateosta kaikilta osiltaan parhaaksi trilogian osista, kahta muuta vaivaa rakenteen katkelmallisuus ja hajanaisuus. Kaikkien kolmen osan henkilökuvausta Kares sen sijaan kehuu estoitta, sen Aukusti Oravala osasi tehdä vakuuttavasti. Oravala säilytti näissäkin teoksissa kaunokirjallisen vapauden, eikä käyttänyt lainkaan kiinteitä lähdemerkintöjä.

Historiallisten romaanien ja tutkielmien lisäksi Oravala kirjoitti lukuisia novellikokoelmia. Novellien aiheet ovat pitkälti samoja kuin romaanien, niissä kuvataan historiallisia tapauksia, välähdyksiä heränneen kansan vaiheista, oman elämänsä vaikuttavimpia muistoja ja heränneen papin kokemuksia. Novellien aihepiiri on suhteellisen kapea, joten samat tunnelmat, mielialat ja kuvat toistuvat teksteissä usein.

Aukusti Oravala kirjoitti kaunokirjallisuuden lisäksi sanomalehtiin. Hän oli mm. Maaseudun Tulevaisuuden avustaja aina vuodesta 1937 kuolemaansa saakka. Tyyliltään kirjoitukset olivat hartauskirjoituksia, joiden tyyliä on sanottu ”selkeiksi ja sisältörikkaiksi”. Länsi-Uusimaan päätomittajana hän toimi 1932-1934.