Aili Konttinen

Vihti

Ensimmäiset kirjansa Me alakoululaiset ja Pelkkää juorua Aili Konttinen julkaisi vuonna 1936. Kaikkiaan hän julkaisi yli 30 teosta. Jo ensimmäisissä kirjoissa Konttinen esitteli ne kirjalliset perusaiheensa, jotka säilyivät läpi koko tuotannon: koululaisten elämän kuvaus niin kotona kuin koulussa ja eläintarinat, molemmat opettavaisilla neuvoilla höystettyinä.

Luontoa rakastaneelle Konttiselle luontokuvaukset olivat keskeisiä tarinankerronnan keinoja. Sodan myötä Konttinen sisällytti kirjojensa teemoiksi kotirintaman tapahtumia ja karjalaisten evakkojen kohtalon. Myös maalaiselämän ja työn ylistäminen toistui lähes poikkeuksetta Konttisen tuotannossa. Kaupunkielämä ei ollut vaihtoehto maalaiselämälle. Kaupunki oli ainoastaan paikka, jossa käytiin saamassa opillinen sivistys, mutta sen jälkeen palataan oikean elämän pariin maalle.

Suuri osa Aili Konttisen tuotannosta oli suunniteltu alakoulun lukutuntien ja ympäristöopin palvelukseen. Toinen merkittävä ryhmä muodostuu vanhemmille koululaisille suunnatuista nuortenromaaneista, joiden aiheet ovat vakavampia kuin alakoululaisille tarkoitetuissa kirjoissa. Konttinen kirjoitti myös varttuneemmille tytöille suunnattuja teiniromaaneja, kuten Iloinen, surullinen, hyvä kesä (1946), joka käsitteli sodan vammauttamien nuorten paluuta normaaliin elämään, ja Hymyile, Krisse (1948), jossa käsiteltiin maanluovutuskysymystä.

Koulun reiluin luokka oli ensimmäinen nuorille suunnatta koululaisromaani, ja sen Konttinen julkaisi vuonna 1940. Romaanissa kuvataan viipurilaisen koululuokan kevätlukukautta 1930-luvulla ja sitä on pidetty uudenlaisena nuorisoromaanina samana vuonna ilmestyneen Matti Hällin Jäät lähtevät romaanin ohella. Romaanin päähenkilö on herkkä ja taiteellinen Annikki, jonka täytyy valita koulutuksen ja sukutilan hoidon välillä.

Useat Aili Konttisen kirjat palkittiin. Esimerkiksi teokset Iloinen, surullinen, hyvä kesä, Kukko uljassulka, Koulun reiluin luokka ja Inkeri palasi Ruotsista palkittiin nuorisoromaanikilpailuissa. Viimeksi mainitulla kirjalla Konttinen voitti vuonna 1947 Topelius-palkinnon.

Lukuisia Konttisen kirjoja käännettiin eri kielille, mm. ruotsiksi, norjaksi, tanskaksi, saksaksi, ranskaksi, englanniksi, portugaliksi ja hollanniksi. Konttisen kirjoja julkaistiin myös Amerikassa. Hänen kirjoistaan on sanottu, että ne kilpailivat tasavertaisesti sellaisten kuuluisuuksien kuin Anni Swanin, Enid Blytonin ja Astrid Lindgrenin kirjojen kanssa. Monen asiantuntijan mielestä Konttinen nosti suomalaisen nuorisokirjallisuuden ulkomaisen tasolle.

Konttisen teokset olivat suosittuja usean vuosikymmenen ajan ja niitä hankittiin monien koulujen kirjastoihin. Toiset opettajat suosivat virkasisarensa kirjoittamia, opettavaisia kirjoja. Konttisen aktiiviaikana opettavaisuutta pidettiin lastenkirjallisuuden eräänä tärkeimpänä ominaisuutena. Monista Konttisen kirjoista otettiin uusintapainoksia.

Lukuisten nuorten kirjojen ohella Aili Konttinen kirjoitti Maaseudun tulevaisuus -lehteen neljännesvuosisadan ajan suosittuja pakinoita otsikolla "Kotona maalla".

Yhteenvetona voidaan todeta, että Aili Konttisen tuotanto piirtää laajan kaaren Suomen koulun kuten koko maan historiaa.
Suopelto-sarja ja sota-ajan kuvaus Konttisen tuotannossa

Aili Konttisen toisen maailmansodan aikana julkaisemissa kirjoissa päähenkilöt ovat ahkeria, reippaita, lahjakkaita ja musikaalisia. Konttinen pyrki tekemään päähenkilöistään lukijalle helposti lähestyttäviä, eräänlaisia samaistumismalleja. Vanhempien ja opettajien auktoriteettia ei aseteta kyseenalaiseksi, eikä kapinointia saatikka sotaväsymystä näistä kirjoista löydy.

Ensimmäisen kirjan päähenkilö Marketta Suopelto on kaikkein pitkäikäisin Konttisen kirjojen henkilöistä. Suopelto-sarja käsittää kaikkiaan kuusi kirjaa, joiden kuluessa Suopelto kasvaa alakoululaisesta 13-vuotiaaksi. Ensimmäisissä kirjoissa kuvaillaan Marketan koulunkäyntiä ja elämää suurella maatilalla Jääskessä, Karjalan kannaksella, kunnes sota muuttaa kaiken.

Sota-ajan Suopelto-kirjoissa ei ole väistetty ikäviäkään tapahtumia: niissä kuvataan siirtolaisten evakuointia, kantaväen ynseyttä karjalaisia kohtaan, kodin tuhoamista, isän kaatumista. Kirjat sijoittuvat kotirintamalle, eikä sotatapahtumista kerrota. Pääpaino on asetettu kotirintaman ihmis- ja ajankuvaukseen. Kirjat ovat kuin dokumentteja sota-ajasta talkoineen, aseveljineen, puutteineen ja kenttäposteineen. Kaikista traagisista tapahtumista huolimatta kirjojen sanoma ei ole kuitenkaan synkkä. Konttinen pyrki aina säilyttämään elämänmyönteisen yleisilmeen kirjoissaan.

Konttisen sodan jälkeinen realistisempi tyyli

Sodan jälkeen julkaistuissa nuortenromaaneissa Konttinen kokeili uutta realistisempaa kerrontatapaa. Kirjojen äidit eivät ole enää kaiken kestäviä, tyyniä naisia, vaan heissä on todenmukaisia piirteitä. Esimerkiksi teoksessa Inkeri palasi Ruotsista päähenkilön äiti komentelee ja määräilee lapsiaan, eikä jaksa kiinnittää pukeutumiseensa huomiota. Lopulta alituisessa kiireessä elävä Inkerin äiti katkeroituu. Näissä kirjoissa lapsetkaan eivät ole aina mitään herranenkeleitä: he riitelevät, laistavat työnteosta eivätkä suhtaudu intohimoisesti koulunkäyntiin.

Inkeri palasi Ruotsista kertoo sodanjälkeisestä ajasta, jolloin kuusivuotias suomalaistyttö Inkeri Matinoja palaa ruotsalaisesta vaihtokodista omaan kotiinsa, joka aluksi vaikuttaa Inkeristä täysin oudolta paikalta. Inkeri suree ja ikävöi Ruotsin kotiaan, kunnes oma koti ja kotiväki viimein rupeavat tuntumaan tutuilta ja läheisiltä. Tällä kirjalla Aili Konttinen voitti ensimmäisen Nuorten Kirja ry:n jakaman Topelius-palkinnon vuonna 1947 ja muutenkin teos on tunnetuin Konttisen tuotannosta. Kirjan suosiosta kertoo sekin, että se on käännetty yhdeksälle eri kielelle. Konttinen kirjoitti vielä kaksi kirjaa, joissa Inkeri on päähenkilönä, Inkerin kesä (1949) ja Inkerin talvi (1950).

Aili Konttinen tarjoaa kirjoissaan hävitystä sodasta selviämiseksi suomalaisille reseptiä, jonka rakennusaineita ovat työ, koulutus ja rauhanomainen rinnakkaiselo. Hän pyrkii kansalliseen yhdentymiseen, ei niinkään luokkaerojen kuin heimoerojen suhteen. Karjalaiselle kirjailijalle oli tärkeää kuvata kirjoissaan Karjalan evakkojen ja kantaväen suhteita positiivisessa hengessä.

Opettajan oppikirjat

Nuortenkirjojen lisäksi Aili Konttinen oli toimittamassa lukuisia oppikirjoja. Todellinen painosmenestys oli Haavion, Konttisen ja Oksalan yhteistyönä toimittama Iloinen aapinen, josta otettiin vuonna 1981 23. painos. Suosio perustui kirjan pieneen kokoon, halpaan hintaan, perinteisyyteen ja kuvitukseen, jonka vallattomuuteen kustantajakin joutui puuttumaan. Myös oppikirja Iloinen lukukirja oli suosittu opettajien ja oppilaiden keskuudessa.

Aili Konttinen ja Martti Simojoki laativat yhteistyössä vuonna 1950 uskonnon oppikirjan Ystävä sä lapsien. Kirja oli tarkoitettu maalaiskansakouluille, joissa saatettiin opettaa kolmeakin luokka-astetta yhtä aikaa. Myös tästä kirjasta tuli pitkäikäinen ja se oli käytössä vielä 1960-luvun lopussa. Ystävä sä lapsien sisältää Vanhan ja Uuden testamentin keskeiset kertomukset, lapsia varten helposti tajuttavaan muotoon kirjoitettuna.