Sere Salminen

Lohja

Seere Salminen perheineen hankki 1948 kesäpaikan Lohjanjärven Huhtsaaresta, johon rakennettiin 1949 Huhtholma-niminen huvila. Huvila toimi hänen virkistäytymis- ja lepopaikkanaan lähes kolmenkymmenen vuoden ajan.

Tuotanto

Serpin näytelmät syntyivät menneiden aikojen idylleistä, kuten Neljä naista (1942), Katupeilin takana (1947), Katariina, kaunis leski (1948) ja Isän vanha ja uusi (1953). Näytelmät ovat kaikki toimineet myös elokuvien käsikirjoituksina. Neljä naista oli Helsingin Kansanteatterin ensi-illassa helmikuussa 1939 ja Ilmari Unho ohjasi siitä Suomi-Filmi Oy:n elokuvan vuonna 1942. Katupeilin takana, alaotsikko Idylli menneiltä ajoilta, kuvaa vuoden 1892 kolmea maaliskuista päivää. Huolella kuvattu miljöö, 24-vuotias tohtorinna Liisi, hänen sisarensa Vappu ja moster Mella ovat keskeinen osa idylliä. Huvinäytelmän Herrat ovat herkkäuskoisia kantaesitys oli Helsingin Kansanteatterissa 12.8.1937 ja samasta käsikirjoituksesta tehty Oy Eloseppo Ab:n elokuva  valmistui 1939. Näyttämöllä professori Kristian Karpalaista esitti Kaarlo Angerkoski ja elokuvassa Arvi Tuomi. 

Työpari Tuttu Pariston, - Seere Salmisen ja Elsa Soinin, - tunnetuin työ on ollut radion sarjakuunnelmaklassikko Suomisen perhe jota kirjoittajapari teki vuosina 1938-1945. Suomalaisen perhesarjan edelläkävijä oli suosituin kuunnelmasarja sodan aikana ja sen jälkeen. Sarjasta valmistui Oy Suomen Filmiteollisuuden elokuvat. Ensimmäinen  Suomisen perhe sai ensi-iltansa maaliskuussa 1941. Sitä seurasivat  Suomisen Ollin tempaus, 1942, Suomisen taiteilijat, 1943, Suomisen Olli rakastuu, 1944 ja Suomisen Olli yllättää, 1945. Kun Suomisen perhe katosi 1958 radiosta, päätti T. J. Särkkä vielä kerran palata aiheeseen elokuvan muodossa ja vuonna 1959 sai ensi-iltansa viimeinen Suomis-elokuva Taas tapaamme Suomisen perheen.

Serpin laati myös käsikirjoituksen yhdessä Elsa Soinin ja Ilmari Unhon kanssa elokuvaan Poretta eli Keisarin uudet pisteet (1941)

Seere Salminen toimi myös suomentajana. Hänet tunnettiin ennen kaikkea W. Somerset Maughamin ja George Bernard Shaw´n käännöksistä. 1930-luvulla hän käänsi  myös viihdettä, mm Pearl S. Buckin teoksia.

Teokset

• Lontoo. Opas Lontoon-kävijöille, 1929
• Kiinassa kuukin on kummempi, 1935
• Herrat ovat herkkäuskoisia. 3-näytöksinen huvinäytelmä, 1937
• Sankaritar. Kaksinäytöksinen näytelmä, 1939
• Neljä naista. Näytelmä. Alkukohtaus ja neljä näytöstä, 1942
• Alkupaloja ja pikkulämmintä, 1943
• Elviira Suulasvuo ent. Pratström. Yksinpuheluja, 1945
• Taas tapaamme Suomisen perheen, 1945
• Tehkäämme iloinen ilta. Huumorin helmiä meiltä ja muualta, 1945
• Katupeilin takana. 3-näytöksinen idylli menneiltä ajoilta, 1947
• Markan mekin ansaitsemme...lasten revy, 1947
• Ole kuin kotonasi. Pakinoita, 1947
• Hiukan iloisempi ilme. Pakinoita, 1954
• Vielä tapaamme Suomisen perheen, 1958
• Lontoo opas Lontoon kävijöille. Näköispainos. Seere Sario, 2000

Tekstinäytteet

Miehet Pellolle! Pakinakokoelmasta Hieman iloisempi ilme, 1954

Tytöillä oli kutsut ja heillä oli hurjan hauskaa.

Eivät he tosin enää olleet leikkikouluikäisiä, hyvin kaukana siitä. Jos totta puhutaan, niin kaksi heistä oli jo isoäitiä, vaikka eivät siltä näyttäneet.

He olivat entisiä koulutovereita, jotka silloin tällöin kokoontuivat vanhoja muistojaan verestämään.

Mies yleensä ja aviomies eritoten on aivan mahdoton ilmiö tällaisissa tyttöseuroissa. Hän olisi kuin iso yksinäinen, lintaleen mennyt saapas korkeakantaisten sirojen kenkien joukossa. Useimmat miehet tämän tajuavatkin  ja pakenevat mahdollisimman kauas rouvansa kahvikutsujen ääreltä.

Mutta joskus heidän on kotiinkin palattava. Tietäen, että tuollainen vilkkaasti jutteleva ja vallattomasti naurava naisellinen rupatteluroikka usein unohtaa ajankulun, varmistaa aviomies usein kotiinpääsymahdollisuutensa soittamalla kotiin, saadakseen tietää, onko reitti selvä.

Olinpa tuollaisessa tyttöseurassa äskettäin. Kello läheni 17 ja lähtöä oli tehty jo puolisen tuntia.

"Perhe odottaa nälkäisenä." "Pitäisi mennä ottamaan silakkalaatikko uunista." "Minulla on luukeitto isolakuvussa."

Tällaisia repliikkejä sinkoili, mutta lähdöstä ei vain tullut mitään.

Ja sitten äkkiä puhelin soi.

Aviomies soittaa - arvasimme.

Ja epähienosti haudanhiljaisiksi vaieten
kuuntelimme emäntämme keskustelua.

Se oli perin niukkasanaista, mutta me     kykenimme hyvin helposti sijoittamaan     aviomiehen repliikit sulkuihin.

Tämäntapainen oli keskustelu:

Emäntämme: Haloo...Hei.

(Aviomies: Vieläkö ne muijat ovat siellä?)

Emäntämme (valoisasti): Aivan niin, kyllä.

(Aviomies: Eivätkö ne jo vihdoinkin ala häipyä?)

Emäntämme: Kyllä minä melkein luulen.

(Aviomies: Minun pitäisi jo vähitellen päästä      syömään...)

Emäntämme (asiallisesti): Sehän on selvää.

(Aviomies: Voinko neljännestunnin kuluttua olla     kotona? Ovatko ne silloin poissa?)

Emäntämme (hieman epäröiden): Niin, tuota...kyllä kai.

(Aviomies: No, minä tulen sitten ja silloin pitää talon olla tyhjänä heistä.)

Emäntämme painoi kuulokkeen paikoilleen, keräten samalla rohkeutta katsoa vieraisiinsa tavanmukainen ystävällinen emännänilme kasvoillaan. Me purskahdimme yhteisnauruun.

- Se oli aviomies, eikö ollutkin? Ja nyt, tytöt,
nopeasti pihalle, että miesparka pääsee kotiin.

Ja huolimatta emäntämme laimeahkoista vastalauseista me vedimme päällyskengät jalkoihimme, väänsimme takit niskaamme, iskimme lakit päähämme ja meluten painuimme alas.

Ja nurkan takaa me näimme aviomiehen hiipivän kotiinsa.

Mutta muuan toinen rouva teki kerran kiltille ja vähän ujolle aviomiehelleen aika katalan tempun.

Hänelläkin oli eräänä iltana tyttökutsut. Hänen aviomiehensä on todellinen kotikissa, jota kauhistuttaa lähteä harhailemaan yksin pimeään iltaan. Mutta nyt ei auttanut. Hänen oli mentävä pois kotoa, koska ´tytöt´ kerran tulivat. Hän vain häiritsi tunnelmaa.

Aviomies päätti mennä elokuviin, jonne häntä muuten ei millään mahdilla tahtonut saada. Mutta nyt hänen oli uhrauduttava.

- Mutta muista, varoitteli hän vaimolleen lähtiessään, - että kello 21 se loppuu ja sitten tulen kotiin.

- Et saa tulla, ennen kuin olen antanut sinulle merkin, sanoi hänen vaimonsa. - Voithan kävellä yhdeksän jälkeen tulla vastapäisellä kadulla siksi, kunnes näet valon sammuneen tästä kadunpuoleisesta ikkunasta. Silloin on reitti selvä ja saat tulla.

No, aviomies meni elokuviin ja tuli sieltä takaisin. Valo paloi yhä kadunpuoleisessa huoneessa. Siellä ne naiset yhä istuivat. Hän aloitti pakkokävelynsä.

Mutta sisällä istuivat tytöt ja pitivät hauskaa. Äkkiä emäntä sanoi: - Haluatteko nähdä, kuinka minä ongin mieheni kotiin?

Hän sammutti valon kadunpuoleisesta ikkunasta ja naiset istuivat pimeässä jännittyneinä odottaen ja nauraa kihertäen.

Muutaman minuutin kuluttua aviomiehen avain vääntyi lukossa ja hän seisoi valaistussa eteisessä. Ja samalla syttyi huoneessakin valo palamaan ja lauma nauravia naisia tervehti häntä.

Mutta hän, mies raasu, häkeltyi niin, että painui keittiöön ja murjotti siellä, mietiskellen naisten petollisuutta.

Eikä leppynyt ennen kuin rouva oli luvannut paistaa hänelle perunoita ja avata sillipurkin.