Carolus Rein

Lohja

Carolus Rein oli 5-vuotias kun hän teki ensimmäisen runonsa:

Vad ögat ser det hjärnan tänker

Vad hjärnan tänker, det talar mun.

Så själen uti människan blänker

och inte bara i livets stund.

Reinin lyyrinen kieli on suggestiivisuudessaan sekä helppoa että kiitollista lukijalle, mutta  melko vaikeaa kuvailla mitä hän todella haluaa sanoa. Ensimmäisissä kokoelmissa lukija ihmettelee sitä lyyristä sana- ja kuvatulvaa, joka ilmeisen vaivattomasti luo mielleyhtymiä ja saa aikaan erilaisten elementtien maagisrytmisen kokonaisuuden, kuten esim. kokoelmassa Dansens yta (1956):

Ebenholzsvarta pärla,

åldriga orgelsnö,

här i det vaggande bråddjupets timme,

här vid det skugglika rådjurets källa,

här i den dunlätta flyktens minut,

vilar du, lärd av ett levande berg att dansa,

vilar du, lärd av granarnas mönster att leva,

vältrande dig i de dansande granarnas mönster,

bunden i dödens triangel.

Tahallinen surrealistinen tarkoituksettomuus ja ristiriitaiset esitykset, sanatoistot ja äännevaihtelut osoittavat että teksti on tarkkaan punnittua. Toisaalta Reinin sana- ja kuvavarastot saattavat tulla täysin spontaanisti romantiikan suuresta aarreaitasta - tai roskalaatikosta. Jo lyhyellä lukemisella löytää  runoista hopeaa, purppuraa ja sineä, ajanjaksoja, avaruuksia ja torneja, tähtiä, liljoja, peuroja ja keihäitä, neitsyitä tai ruhtinaita, tai mytologisia olentoja, aina symboleina tai vertauskuvina. Sanatulvan hän kuitenkin usein murtaa odottamatta jollakin arkipäiväisellä kontrastilla, ja lukija putoaa maan pinnalle. Joskus soljuu romanttinen kieli samassa sävelkorkeudessa alusta loppuun ilman keskeytystä. (Seende, 1960)

Myöhemmin Reinin lyriikka täyttyi yhä enemmän kristillisistä ja uskonnollisista symboleista, kuten kokoelmassa Världen är endast du (1963). Kokoelmassa Det obesegrades röst (1967) kielellinen pauhu katkaistaan yhtäkkiä selkeään kuvaukseen ajan tapahtumista, kuten Kennedyn murhasta tai Neuvostoliiton painostuksesta.

Reinin runoudelle antaa hieman taustaa romaani Erinnyerna (1976), jossa  nuori runoilija nimeltään Erland Hisinger yrittää selvittää painostavia tunnesiteitä vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Se on kirja paosta: kertoja kääntyy katolisuuteen ja lähtee tiehensä, koska haluaa irtaantua perhesidonnaisuudesta. Kuitenkin aina kun lukija odottaa selitystä hänen käyttäytymiselleen hän tiedostamattomasti  luiskahtaa "kuolemanvaltakunnan porteille" tai "sielunvaellukseen" , eikä anna kuvaa itsestään.

Toinessa romaanissa Minus (1995)  Erland Hisinger jatkaa etsintäänsä. Entisen koulunsa Åbo Svenska Klassiska Lyceumin entisen opettajan Gustav Ekéusin opastamana hän tekee matkaa alitajuntaan ja  kohtaa menneitä henkilöitä elämänsä varrelta, myös kuolleita. Keskeiseksi hahmoksi kaukaisuudesta kohoaa sukulaispoika Minus.

Lukijalle, joka on perehtynyt uskonnollisiin tai uskonnollisfilosofisiin ajatusmalleihin, antavat Reinin teokset varmasti enemmän. Hänen kuvaamansa maailma on erilainen eri lukijalle: toiselle hänen maailmansa saattaa olla yhdenvertainen tavallisen ympäröivän maailman kanssa, kun taas joku toinen ei löydä mitään selvää yhteyttä runojen ja oman maailmansa kanssa.

Carolus Reinin kirjallinen esikuva on aina ollut ruotsalainen Carl Jonas Love Almqvist.