Leena HeloVihti
Leena Helo on julkaissut yhden runokirjan, Ei akalle vasaraa (1991). Runokirjan julkaiseminen sai alkunsa, kun Karprint Ky:n toimitusjohtaja Eero Ahola tarjoutui kustantamaan lehdessä julkaistut Helon pakinat. Leena ehdotti puolestaan runojensa julkaisua Aholalle, joka vastasi ehdotukseen myöntävästi tutustuttuaan runoihin.
Helon runot kuvaavat kirjoittajansa suhdetta rakentamiseen, niin fyysiseen kuin psyykkiseen. Leena aloittaa runoissaan rakentamisen haaveesta ja toiveesta ja tekee siitä ajatuksen, joka on toteuttamiskelpoinen ja mahdollisimman helposti ymmärrettävissä. Leena Helon runot ovat aiheiltaan monipuolisia ja tyyliltään realistisia.
Runoissa käsitellään niin kirjoittamisen ongelmallisuutta kuin elämän varjopuolia, kuten sairautta ja köyhyyttä, ja sitä millaista niiden kanssa on elää ja millaista päästä eroon. Helon runokieli ei ole kuitenkaan synkistelevää vaan elämänläheistä ja huumorilla kyllästettyä, elämän läheistä kerrontaa.
Runokokoelman julkaisua varten Helo sai apurahaa Veikko Hellen rahastolta ja Vihdin kulttuurilautakunnan Opetus- ja sivistysrahastolta. Kirjan kansikuvituksen teki vihtiläinen sarjakuvataiteilija Martti Sirola ja runojen teemakuvat Leenan veli, nuoriso-ohjaaja Allan Helo.
|