Leena Helo

Vihti

Leena Helolle kirjoittaminen on ollut aina itsestään selvää ja välttämätöntä. Ensimmäiset runonsa hän kirjoitti 14-vuotiaana. Leena on sanonut, että "Kirjoittaminen on minulle henki ja elämä. Se on ollut minulle yksi kanava korjata lapsuudessa särkynyt koti, se on minulle keino päästä surujen ja murheittein yli."

Leena Helo toteaa, että kirjoittajaksi synnytään, mutta kirjoittamisen luontumiseen tarvitaan harjoitusta ja kokemusta. Hänen tapansa kirjoittaa on kouliintunut lehtityötä tekemällä. Leena kuvaa kirjoittamistaan oman tien kulkemiseksi. Välillä tahtia hidastetaan ja joku kohta kuljetaan pariinkin otteeseen, mutta lopulta päästään perille.

Runoilija sanoo olevansa kirjoittajana kansantaiteilija, joka ei kaavoja kumarra. Hän ei ole oppinut kirjoittamaan korkeakouluja käymällä, vaan tekemällä, kokeilemalla ja virheistään oppimalla. Hän on uskonut harjoitteluun ja kirjoittanut kirjoittamasta päästyään.

Runojaan Leena on kutsunut joskus ”tiskausrunoiksi”, koska monet niistä ovat syntyneet vastenmielisiä kotiaskareita tehdessä. Hänen mielestään ”runoissa ei mielestäni tarvitse olla lallattavaa rytmiä ja säännöllisiä säkeistöjä”. Hänen mielestään runossa pitää tästä huolimatta olla tietty rytmi, joka ei saa rikkoutua. Hän on sanonut, että ”runoilijalla täytyy olla tarkka rytmikorva. Tuollaisen rytmikorvan saadakseni olen itse opiskellut tietämättäni lapsesta saakka.”

Helo on aina halunnut lukea kaikenlaista kirjallisuutta. Hän saa kirjoista uutta ajateltavaa ja uusia aiheita runoilleen. Näin hän on pystynyt välttämään rajoittuneisuuden ja yhteen tyylilajiin keskittymisen.