Onni Halla

Vihti

Hallan kirjallinen tuotanto jäi verrattain vähäiseksi: vain viisi kirjoitettua kirjaa monen vuosikymmenen aikana. Kirjailijana Halla ei kuitenkaan halunnut muistuttaa ketään muuta, hän halusi olla oma itsensä.
Hallan varhainen tuotanto oli lähellä lyriikkaa, mutta kuten Mika Waltari, hänkin päätyi proosaan. Tulenkantajat vaativat romaanin uudistamista ja Onni Halla omaksui tämän päämäärän itselleen. Runojaan Halla julkaisi antologiassa ”Nuoret runoilijat”. Hän oli kirjoittaja, joka tarvitsi työrauhaa, eteni hitaasti, hioi loputtomasti tekstejään ja teki työtään yöllä.

Esikoiskirja Mustat loimet julkaistiin vuonna 1925. Kirja sai myönteisen vastaanoton, mutta suuri menestys jäi saavuttamatta. Seuraavaa Hallan kirjaa, joka oli Pentti Harjun nuoruus, saatiin odottaa peräti kaksikymmentä vuotta. Onni Hallan viimeinen romaani oli vuonna 1949 julkaistu Oudot virrat, jota kehuttiin jälleen vuolaasti. Jäätyään eläkkeelle opettajan virasta Halla kirjoitti vielä Vihdin kirjan, jonka Vihti-Seura tilasi häneltä.

Kirjojensa merkityksestä ja sanomasta Hallan on sanonut seuraavaa:

”Olen pyrkinyt mahdollisimman täydelliseen ihmiskuvaukseen omine keinoineni. Sen vuoksi olen lakkaamatta kysynyt, mikä on tuon ihmisen sisin olemus, mitä on tuon teon, noiden sanojen, eleiden ja käyttäytymisen takana, se näkymätön sielunliike, josta kaikki johtuu. Analysoin itseäni, analysoin ympärillä olevia ihmisiä etsien ihmisten totuutta. Apunani on ollut koko ympärillä oleva luonto, sekä kuollut että elävä, joka koko ajan myötäilee tuon sisimmän kuvauksen mukana. Itse asiassahan tässä elämässä vähäinen osa on sitä miltä se näyttää meidän silmissämme ja varsinkin kanssaihmistemme silmissä. Kaikkialla on kaksi todellisuutta, tämä jonka yleinen mielipide niin kerkeästi hyväksyy, ja se toinen, josta ei juuri mitään tiedetä.”
(Lähde: Saarenheimo, Eero, ”Onni Hallan ja Pentti Harjun nuoruus” (haastattelu), s. 125-146. Kirjailijat puhuvat: Tulenkantajat. Toim. Ritva Haavikko. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 327. SKS: Helsinki  1976.

Tulenkantaja-ystävät ylistivät Hallan esikoisromaania Mustat loimet

Romaanilla Mustat loimet Halla pyrki uudistamaan kansankuvausta, joka hänen mukaansa kynti tuolloin aallonpohjassa. Halla on sanonut ”yhdistäneensä kansankuvaukseen sisäisen ja ulkoisen elämänvirran toisiaan myötäileväksi kokonaisuudeksi, jota mahdollisimman persoonallinen ilmaisumuoto kannattaisi”.

Tulenkantaja-ystävien kirjoittamissa arvosteluissa teosta ylistettiin, mutta lukeva yleisö ei tuntenut sitä omakseen. Myynti jäi vähäiseksi: kirjan ensimmäistä painosta oli saatavilla vielä 1940-luvun lopulla, neljännesvuosisata sen julkaisemisen jälkeen.

Katkelma Olavi Paavolaisen kirjoittamasta arviosta:

"Jo Hallan esikoisteoksen nimessä paljastuvat tämän romaanin luonteenomaisimmat piirteet: alakuloinen tunnelma, lyyrillisyys ja artistisuus (...) Hän on tahtonut luoda maalaisympäristöön sijoitetun romaanin, mutta ilman sen tapaisen romaanin kolmea tavanomaista elämänehtoa: ympäristökuvausta, tyyppikuvausta ja toimintaa. Kaikki rakentuu tunnelmalle: hetken värinälle, mielentilalle, valaistukselle huoneessa ja ulkosalla. Ihmiset tuntevat ja toimivat vaistomaisesti. Pilviin vetäytyvä taivas, putoavat kellastuneet lehdet, jalanjäljet lattialla, kesäyön monet tuoksut – kaikki saavat aikaan sielussa salaperäisiä liikuntoja, jotka määräävät usein koko elämän suunnan"

(Lähde: Mauriala, Vesa, Uutta aikaa etsimässä Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvulla. Gaudeamus: Helsinki 2005).

Lauri Viljanen kirjoitti Uudessa Aurassa helmikuussa 1926:

”Mustat loimet osoittaa tekijänsä kehittäneen itselleen erinomaisen joustavan, hienostuneen, sensualistisesti värähtelevän tyylin. Hänen omalaatuinen tekniikkansa ansaitsee huomiota. Ympäristökuvaus on hänellä näennäistä ja palvelee kokonaan sisäisiä tarkoituksia. Hän tekee tunteiden läikähtelyn havainnolliseksi kuvaamalla rinnakkaisesti sen ohella ympäröivän elämäntilanteen pehmeän esineellisesti, tuoksuin ja värein. Siten hänellä on usein hämmästyttävä kyky luoda henkilöidensä sisäiset tilat aivan kuin näkyvinä, aistimuslämpimästi läsnäolevina lukijan eteen.” 
 
(Lähde: Mauriala, Vesa, Uutta aikaa etsimässä Individualismi, moderni ja kulttuurikritiikki tulenkantajien elämässä 1920- ja 1930-luvulla. Gaudeamus: Helsinki 2005).

Esikoisromaanin julkaisemisen jälkeen jatkamisen olisi pitänyt olla helppoa, mutta Halla joutui toteamaan, kuten niin monet muutkin esikoisteoksensa julkaisseet, ettei kirjoittaminen enää luonnistunut. Itsekritiikki nosti vaatimukset liian korkealla. Halla sanoi myöhemmin joutuneensa esikoisromaanin jälkeen pitkäaikaiseen henkiseen kriisiin, jonka aikana mikään kirjoitus ei tuntunut tyydyttävältä. Myös opettajantyö Härkälässä vei aikaa kirjoittamiselta.

Pentti Harjun nuoruus – omaelämäkerrallinen romaani

Onni Halla palasi pitkän julkaisutauon jälkeen suomalaisen kirjallisuuden eturiviin romaanillaan Pentti Harjun nuoruus, joka julkaistiin vuonna 1946. Halla on kirjoittanut, että ”vasta sota, entisestä työstä, ympäristöstä ja kaikesta tutusta irroittautuminen sekä uudet näköalat, voimakkaat elämykset ja monien asioiden perinpohjainen järkkyminen yhdessä vaikuttivat sen, että pitkä koteloitumisen kauteni vihdoin loppui, ja ryhdyin jälleen oikein toden teolla kirjoittamaan”. Ei Pentti Harjun nuoruuskaan syntynyt kertaheitolla, kirjoittaminen vei kaksi vuotta tai oikeammin kahden vuoden yöt, koska opettajantoimensa takia Halla pystyi kirjoittamaan vain öisin.

Kirjassa kuvataan elämänjanoisen nuorukaisen Pentti Harjun ulkonaisesti yksinkertainen ja jopa tapaukseton tarina. Teoksessa kritisoidaan ankarasti sitä vanhoillista ilmapiiriä, joka helposti lamaannuttaa nuoren elämänhalun. Kirjallisuuskriitikot ylistivätkin romaanin sisäisiä ansioita: sen sommittelua, hienostunutta tyyliä ja ylipäänsä taiteellisuutta.

Pentti Harjun nuoruus on pitkälti Hallan omaelämäkerrallinen romaani. Teoksen tuoreeltaan arvostellut Lauri Viljanen epäili kuitenkin tätä. Viljasen mukaan ”Halla on liian suuressa määrin hienon myöhäisnaturalistisen koulutuksen saanut kertoja harjoittaakseen romaanissa kevyesti naamioitua itsensä purkamista kenen hyvänsä vasta-alkajan tapaan”. Halla on kuitenkin todennut, että esimerkiksi Pentti Harjun lapsuus- ja opiskeluvaiheista kertovat kohdat perustuvat täysin häneen omiin muistikuviinsa lapsuudesta ja Rauman seminaarin opiskeluajoista.

Oudot virrat – Hallan tunnetuin ja kiitellyin teos

Hallan viimeiseksi jäänyt romaani Oudot virrat julkaistiin jo vuonna 1949, yli kolmekymmentä vuotta ennen kirjailijan kuolemaa. Sotien jälkeen Halla oli tullut entistä vakuuttuneemmaksi psykologisen romaanin mahdollisuuksista ja juuri romaanissa Oudot virrat hän kehitteli ihmisen sielun liikkeiden kuvausta sellaisella tavalla, ettei häntä turhaan mainostettu ns. psykologisoivan romaanin edellä kävijäksi Suomessa.    

Kirjan aiheen Halla otti eräästä 1940-luvulla julkisuutta saaneesta henkirikoksesta, mutta tapaus toimii ainoastaan kerronnan ulkoisina puitteina. Kirjallisuuskriitikoiden mielestä Outojen virtojen varsinainen sanottava oli kokonaan Hallan oman luovan mielikuvituksen tuotetta.

Tarina on perusvireeltään synkkä ja siinä kuvataan syitä, jotka saavat mustasukkaisen ja epätasapainoisen päähenkilön lopulta tekemään henkirikoksen. Halla pyrki analysoimaan johdonmukaisen selkeästi päähenkilön mielenliikkeitä ja tekoja, sortumatta kuitenkin sensaatiohakuisuuteen kerrontaan. Suomi-Filmi teki myöhemmin kirjasta ”Olemme kaikki syyllisiä” -nimisen elokuvasovituksen.