Raimo Bärman

Vihti

Ensimmäiset julkaisut: seikkailutarinoita ja eränovelleja

Raimo Bärmanin ensimmäiset kirjat julkaistiin 1960-luvulla. Raimo asui Annikki-vaimonsa kanssa siihen aikaan Kajaanissa. Raimo oli ryhtynyt iltaisin töiden jälkeen suunnittelemaan poikien seikkailukirjan kirjoittamista. Hän kirjoitteli vihkoon luonnoksen seikkailutarinasta. Annikki sai sen käsiinsä ja totesi, että siitä saattaisi tulla jotain. Pariskunta teki yhteistyönä käsikirjoituksen Salaperäinen savu vuosina 1962-63.

Bärmanit lähettivät käsikirjoituksen kustannusyhtiö Valistus Oy:lle, jossa teoksen hyväksyi julkaistavaksi maisteri Tauno Karilas. Kirja ilmestyi vuonna 1964 nimimerkillä R. A. Karhumies. Karilas ei pitänyt Bärmanien nimeä sopivana kirjailijanimenä, joten Raimo ja Annikki joutuivat kehittelemään Bärmanista nimimerkin Karhumies ja sen Karilas hyväksyi. Vuonna 1968 Bärmanit julkaisivat toisen, suurelta osin Annikin kirjoittaman Karhumies-kirjan Kuusi kadonnutta päivää.

Raimo Bärmanille nämä kaksi ensimmäistä kirjaa ovat edelleen hyvin rakkaita ja merkityksellisiä. Kirjat innoittivat jatkamaan kirjoittamista myöhemmin, vaikkei kirjoittaminen heti jatkunutkaan. Bärmanien lapset kasvoivat ja muu elämä vei kaiken ylimääräisen ajan ja kirjoittamiseen tuli tauko.

Seuraavan kerran Raimo Bärman ryhtyi kirjoittamaan julkaisu mielessään 1970-luvun lopulla. Hän kirjoitti luontoaiheisia Lappiin sijoittuvia novelleja ja lähetti kokoelman Weilin + Göösille. Vastaus oli myöntävä ja kokoelma julkaistiin vuonna 1980.

Raimo kirjoitti toisen Lappiin sijoittuvan eräaiheisen novellikokoelman ja lähetti sen samalle kustantajalle. Novellikokoelmassa oli vihjeitä Ruijasta. Silloinen kirjallinen johtaja Ville Repo totesi Bärmanille, että novellit julkaistaan, mutta seuraavan kirjan pitäisi kertoa kokonaan Ruijasta. Raimo ei tuntenut olevansa valmis kirjoittamaan täysimittaista Ruijan kirjaa, vaan loukkaantui hieman Revolle ja ihmetteli, että kuinka tällä tavalla voidaan määräillä seuraavaa aihetta kirjailijalle.

Bärmanin työsti kolmatta novellikokoelmaansa aiempia pidempään ja lähetti mielestään valmiin kokoelman kustantajalle, tällä kertaa Otavalle. Kirja hyväksyttiin joitain pieniä muutoksia lukuun ottamatta. Otava julkaisi Jossakin palaa nuotio -novellikokoelman vuonna 1984.

Edellä kerrottujen tapausten perusteella ei ole ihme, että Bärman sanoo kustannusmaailmasta saamiaan kokemuksia "ainakin mielenkiintoisiksi". Omaa nimeä on pitänyt muutella, koska se ei ole ollut tarpeeksi myyvä ja kirjojen sisältöä on yritetty määrätä kustantajan taholta.

Bärman kuvaa kirjoittamista kustantajalle kurinalaiseksi työksi, vaikka työn tekeekin kirjailija kotonaan. Bärmanien kokemukset kustantajien kanssa vaikuttivat osaltaan siihen, että pariskunta perusti 1980-luvun lopulla oman kustannusyhtiön, FinnEpoksen. Oma yritys on taannut Bärmaneille itsenäisyyden toteuttaa kirjallisia suunnitelmiaan juuri siten, kuin he ovat tahtoneet.

Kveenitrilogia kertoo suomalaisista Norjan Ruijassa

FinnEpoksen perustamisen jälkeen Raimo Bärman katsoi olevansa valmis jatkamaan Ruijasta kertovan kirjan kirjoittamista. Bärman kuvaa vuonna 1991 julkaistussa Kveenien rannat -romaanissa kveenien eli Ruijaan muuttaneiden suomalaisten elämää 1840-luvulla. Hän oli käsitellyt kveenejä jo vuotta aiemmin ilmestyneessä runokokoelmassa Kuusi pegasosta lumessa sunnuntaiaamuna.

Raimo Bärman syventyi vuosiksi kirjoittamaan kveeniaiheesta ja sen tuloksena syntyi vielä kaksi romaania: Vuonna 1994 julkaistu Jäämeren soutajia ja trilogian täydentävä Ruija kutsuu, joka ilmestyi vuonna 1996.

Innoituksensa Ruijan kuvaamiseen Raimo Bärman on saanut Samuli Paulaharjun kirjoituksista. Vaikuttavin teos on epäilemättä Ruijan suomalaisia vuodelta 1928. Myös Arvi Järventauksen Satu-Ruijan maa innoitti Bärmania kirjoittamaan kveeneistä.

Kirjallisuuteen tutustumisen lisäksi Raimo Bärman haastatteli pohjoisen matkoillaan lukuisia henkilöitä, joilla oli muistikuvia kveeneistä . Raimo sai arvokasta tietoa Varangissa asuneelta Osvald Harilalta ja vesisaarelaisilta Ida ja Alf Tuomaiselta. Harilan ja hänen kaltaistensa muistelukset ovat tarjonneet Bärmanille lukuisia aiheita kveenitrilogiaa varten.

Raimo Bärman tapasi matkoillaan mm. sellaisen miehen, jonka vanhempia Paulaharju oli haastatellut. Osan haastatteluista Bärman nauhoitti ja osasta kirjoitti muistiinpanoja. Monet haastateltavista tosin hieman jähmettyivät, eritoten silloin kun Raimo otti nauhurin esille.

Bärman on kuvannut trilogiassa kveenien arkielämää, mutta myös suurempia elämänmuutoksia. Suomalainen siirtolaisväestö oli alun perin maatalousväkeä, joiden oli kuitenkin opeteltava kalastajiksi. Sittemmin monet kalastajat siirtyivät Annijoelta Kaavuonon kuparikaivokseen, ja monet lähtivät puolestaan uudestaan siirtolaisiksi, tällä kertaa Pohjois-Amerikkaan.

Kveeniromaanien henkilöhahmojen piirteet ovat sekoituksia monen eri henkilön piirteistä. Bärman on laittanut moneen henkilöön paljon piirteitä itsestään. Kirjojen tapahtumat ovat suurelta osin mielikuvituksen tuotetta, mutta myös todellisesta kveenien elämästä on otettu paljon tietoja.

Muistelmakirja Linnoituksen takana ja tulevat kirjoitukset

Raimo Bärman kirjoittaa Linnoituksen takana -muistelmateoksessa lapsuusajoistaan. Kirjailija oli miettinyt aiempien kirjojensa tekovaiheessa muistelmateoksen kirjoittamista. "Muisti toi pieniä asioita esille, joita kirjasin ylös vihkoon, ja joista tein jonkinlaisen esirungon. Huomasin, että niistä saattaa rakentua kirja, järkeenkäypä kokoelma nuoruusvuosien muistoista", kirjailija sanoo.

Kirja koostuu lyhyistä kertomuksista, nuoruuden tuokiokuvista, joissa kuvataan millaista elämä oli 1930- ja 40-lukujen Lappeenrannassa. Bärman oli kolmena evakkovuotena monissa eri paikoissa ympäri Suomea, mutta niistä muistoista ei tullut tarinaa uuteen teokseen.

Raimon lapsuuden muistoissa pojat keksivät tehdä jos jonkinlaisia kolttosia ja tempauksia, joista he selviävät juoksemalla, hyvällä onnella tai puhumalla. Esimerkiksi sota-ajasta Pikisaaren hurjat selvisivät naarmuitta vaikka meno olikin vauhdikasta. Eräänkin kerran Raimo heitteli kavereineen suutariksi jääneitä pommeja kivilouhokseen ja toisella kertaa Raimo kiskoi räjähtämätöntä pommia pyrstöstä Pikisaaren sahan lähellä. Se ei onneksi räjähtänyt. Kirjan kerronta on vaivatonta ja kirjoittaja onnistuu välittämään lukijalleen lapsuuden muistojaan elävällä tavalla.

Vuoden 2006 syksyllä Raimo Bärman suunnitteli uutta teosta, joka kertoo tavallisista suomalaisista ihmisistä ja heidän elämästään. "Kirjassa on huumoria ja kummallisia sattumuksia", Bärman sanoo.

Bärman ei tiennyt vielä, syntyykö aiheesta romaani vai novellikokoelma. Tapahtumat sijoittuvat joka tapauksessa Keski-Suomen järviseudulle, missä maaseudun ihmiset elävät omaa kiireetöntä elämäänsä ja paikkakunnalle tulee kesämökkiläisiä kaupungista. Tästä syntyy tietysti jännitteitä, pikku kipinöintiä. Kaupunkilaiset ovat olevinaan parempaa väkeä, ovathan he ostaneet itselleen parhaat mökkipaikat. Bärman sanoo, että kaupunkilaiset ja maaseudun väki eivät ole jyrkästi vastakkain, mutta ristiriidoiltakaan ei voida välttyä.

Raimo Bärman sanoo asuneensa niin kaupungissa kuin maaseudulla. Nykyisin hän on huomannut, että asuu mieluummin maaseudulla ja liikkuu sieltä pakollisille asioille, esimerkiksi Helsinkiin – ja lähtee sieltä kiireesti pois. Bärmanin mielestä kaupunki on kiireinen, rasittava ja ihmiselle epämiellyttävä paikka asua.

Syksyllä 2009 Raimo Bärmän julkaisi uuden runoteoksen Rannalta rannalle, se on kirjailijan kolmas runoteos. Runoissa otetaan kantaa nykyhetken luontoon ja ilmiöihin, kuten norppaverkkokiistoihin. Huoli maapallon tulevaisuudesta näkyy teoksessa.

Bärmanin 17:s teos Luonnollisia tuokioita julkaistiin keväällä 2013.  Teoksessa on runoja luonnosta ja elämästä luonnon osana.

Eräkertomuksia sisältävä Lohta ja sananrieskaa ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 2015.

Viroksi Raimo Bärmanin erä-, luonto- ja kveeniaiheisia novelleja on julkaistu nimellä Salaärased kirikukellad.