Raimo Bärman

Vihti

Jäämeri toi lainetta kalliorantaan. Rakkolevän ruskeus väritti louhuisen matalan kaistan alhaalla jyrkänteen juurella. Valkea lokki kaarsi mereltä kivillä istuvien miesten yli ja palasi sitten rantamatalikon kivelle istumaan.

Viikkojen yksinäisen vaelluksen väsyttämät miehet seurasivat lokin kaartelua ja kokivat sen kaikkeuden luojan heille antamana tervehdyksenä. Eläkää täällä…

Ääneti he katselivat vierasta ja jylhää, mutta samalla kaunista maata. Siitä puuttuivat metsät, talot ja ihmiset. He kokivat tulleensa alkumaahan missä kaikki oli aloitettava tyhjästä. Ja se olisi oleva heille uusi kotimaa. Monet kysymykset vaivasivat mieltä, mutta vain aika antaisi niihin vastauksia.

(Lähde: Bärman, Raimo, Kveenien rannat, (Jyväskylä: FinnEpos 1991). s. 22)

Kumea jymäys halkoi pimeää yötä kaupungin suunnalla. Se oli kuin ryssien pudottaman lentopommin ääni.

Noita ääniä kuultiin eräänä sotayönä kun pommit jyskyivät Pallon lahden jäällä Rikkihappotehtaan ja Pikisaaren välissä. Rikkihappotehtaaseen tarkoitetut pommit putosivat vähän sivuun.

Evakkoreissujen aikana muutama pommi osui Pikisaareen, eräs hevostallin viereen, jossa siitä näkyi vähän pyrstöä kun suutariksi jäi. Sahan miehet tekivät laudoista pommin ympärille aitauksen varoitukseksi ja siitä sen huomasin ja riensin pommin pyrstöä tutkimaan. Järkeilin pommia vaarattomaksi kun se ei maahansyöksyssäkään jysähtänyt ja yritin kiskoa pommia ylös, vaan turhaan. Kohta sahalta kuului hirveää huutoa, kiroiluja ja pari miestä tuli juosten häätämään minua pois.

(Lähde: Bärman, Raimo, Linnoituksen takana, (Nastola: FinnEpos / Magentum Oy 2006), s.172)