Annikki Bärman

Vihti

Annikki Bärman kertoo saavansa kirjoitustensa aiheet eletystä elämästä ja kohtaamistaan ihmisistä. Hänelle tulee sellainen tunne jonkin sattumuksen tai tapahtuman yhteydessä, että tästä hän tulee vielä kirjoittamaan. Sen jälkeen aihe hautuu hänen mielessään, kunnes on sen aika, että siitä voisi kirjoittaa jotain. Annikki sanoo, että näin ei tietystikään käy kaikkien tapahtumien kohdalta, edes sellaisten, joista pitäisi kirjoittaa. Hänellä on valtavan paljon käyttämättömiä aiheita, joita hän on kirjannut ylös aikaisempina vuosikymmeninä. Niistä ei vain ole tullutkaan kirjoitettua, koska on tapahtunut jotain muuta tai aika ei ole riittänyt.

Yleensä Annikki Bärmanin kirjoitusprosessi käynnistyy fyysisen työn ohessa, esimerkiksi puutarhaa hoitaessa. Tehdessään pihatöitä hänelle tulee jokin muisto tapahtuneesta, josta hän on ajatellut kirjoittaa aiemmin. Ennen työhön ryhtymistä hänen pitää siivota vähintäänkin koko talo, sitten hän raahautuu koneen ääreen ja ryhtyy kirjoittamaan. Alku tuntuu yleensä vaikealta, mutta kun muutama lause on valmiina, hän huomaa, että kirjoitus alkaakin luistaa.

Kirjoittaessaan Bärman uppoutuu kokonaan työn alla olevan kirjan maailman ja hän elää tekstinsä kanssa koko kirjoitusprosessin ajan. Tältä osin Annikki vertaa itseään Mika Waltariin. Hän sanoo kulkevansa huoneissa joita ei ole, näkevänsä ihmisiä joita ei ole ja tuntevansa näiden ihmisten suvut kaukaiseen menneisyyteen.

Kirjoitusprosessin kuluessa Bärman saattaa herätä yöllä miettimään kirjoittamista ja sitä, miten tarinaa voisi viedä eteenpäin. Alitajunta säilyttää mietityn seuraavaa kirjoituskertaa varten. Hän sanoo tekevänsä tärkeimmän osan työstä alitajunnassaan, mikä on hänen vahvin puolensa kirjoittajana.

Saatuaan kirjan valmiiksi Annikki antaa tekstin hautua joitain viikkoja tai kuukausia, sitten hän pyrkii lukemaan tuotoksensa kuin se olisi hänelle entuudestaan tuntematon. Annikki sanoo tekevänsä aluksi ns. "henkisiä korjauksia", ja silloin hän keskustelee kirjoittamastaan myös muiden ihmisten kanssa. Vasta myöhemmin hän kirjoittaa mahdolliset korjaukset.

Jos jokin kohta tuntuu huonolta, Bärman merkitsee sen muistiin ja muuttaa sitä uudelleenkirjoitusvaiheessa. Joskus kokonainen käsikirjoituskin on lentänyt roskiin, kun teksti ei ole tuntunut uudelleenlukemisen jälkeen mielekkäältä. Kun kirja vaikuttaa Annikista valmiilta, se on osattava laskea pois käsistä tai muuten "leijona syö pentunsa".

Annikki Bärmanilla on vakiintunut työrytmi, hän kirjoittaa aina päivällä kaksi tai kolme tuntia kerrallaan. Illalla hän ei jaksa enää kirjoittaa. Kirjoitustuokioita hän sanoo elämänsä parhaiksi hetkiksi. Silloin hän tietää, miksi on ryhtynyt kirjailijaksi.

Annikki Bärman on kuvannut kirjoissaan todellisuudessa tapahtuneita asioita, mutta sekoittaa aina fiktiota mukaan. Monet kirjoituksista ovat käsitelleet arkoja aiheita, eikä suorasukaisuus ole ollut mahdollista, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli kirjoittaa esimerkiksi henkilöistä heidän oikeilla nimillään. Kirjailija on ottanut henkilöhahmoihinsa piirteitä sieltä täältä, mutta tiettyjä henkilöitä ja heidän piirteitä hän ei ole koskaan pystynyt poistamaan kirjoistaan, vaikka häntä on joskus kehotettu tekemään niin.

Syksyllä 2006 Annikki Bärman suunnitteli kirjoittavansa vielä ainakin yhden Mario Kirsi -dekkarin, minkä jälkeen hän aikoi kirjoittaa runoja. Dekkari Farmaks-juttu ilmestyikin vuonna 2010. Vuonna 2015 ilmestyi runokokoelma Hänelle joka tahtoo.