Annikki Bärman

Vihti

 (os. Kuukka, nimimerkit R. A. Karhumies ja Mario Kirsi)

• syntynyt 30.9.1930 Lappeella
• kirjoitti ylioppilaaksi Lappeenrannan tyttölyseosta 1952
• valmistui opettajaksi 1958 ja humanististen tieteiden kandidaatiksi 1970
• kansakoulunopettajana Enossa, Lauritsalassa, Taipalsaarella, Ruokolahdella, Kajaanissa ja Lahdessa 1953-68, englannin kielen aineopettajana Lahdessa 1968-78
• meni naimisiin Raimo Bärmanin kanssa 1954
• ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi 1980-luvun alussa

Elämä

Lapsuus ja kouluvuodet

Annikki Bärman (os. Kuukka) asui lapsuus- ja kouluvuodet Lappeenrannassa. Annikin ensimmäisiä kouluvuosia varjosti sota-aika, mistä hän muistaa kodin lähellä sijainneen lentokentän, pommitukset, sotilaat ja kotiin sijoitetut venäläiset sotavangit. Hän muistaa myös evakkomatkat, sillä sodan uhkaamasta Lappeenrannasta oli lähdettävä, vaikka kaupunkia ei missään vaiheessa menetettykään. Sota ja epävarmuus eivät kuitenkaan tuntuneet Annikista niin kauheilta, kun oli koti, joka tuntui turvalliselta ja hyvältä.

Sodan aikana käytiin koulussa, mutta Annikin muistikuvien mukaan opetus oli vähäistä. Hän sanookin oppineensa haaveilemaan kirjoittamisesta ja lukemaan kaikki tekstit, jotka sai käsiinsä. Annikki harrasti kirjoittamista yhdessä muiden naapuruston lasten kanssa. Heillä oli oma pieni lehti, johon kirjoiteltiin kaikenlaista pientä.

Ystäviensä kanssa Annikki järjesti kyläjuhlia, joissa lapset lauloivat, lausuivat runoja ja näyttelivät. Aluksi vieraat maksoivat vapaaehtoisen pääsymaksun, myöhemmin lapset saivat kerätä rahaa pääsylipuista oikein nimismiehen luvalla. Lapset ostivat esiintymisistä ansaitsemillaan rahoilla tietysti kirjoja ja perustivat niistä oman kirjaston, josta lukuisat lapset lainasivat kirjoja, aina naapurikylien lapsia myöden.

Annikin käydessä lukiota Lappeenrannan tyttölyseossa sota oli jo loppunut. Annikki oli edelleen kiinnostunut kirjoittamisesta, mutta opettajat sanoivat, että suomen kieltä ei kannata mennä yliopistoon lukemaan, jos haluaa kirjailijaksi ja hyväksi kirjoittajaksi. Annikki harrasti edelleen kulttuuria. Hän veti lukioaikanaan mm. nuorille kerhoa, jossa esitettiin näytelmiä ja järjestettiin juhlia. Annikki kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1952.

Opiskelua, opettajan työtä ja elämänmuutoksia

Seuraava suuri muutos Annikin elämässä oli Raimo Bärmanin tapaaminen ja avioituminen hänen kanssaan vuonna 1954. Jo silloin Annikki haaveili, että Raimosta ja hänestä tulisi taiteilijoita, jotka voisivat hylätä muut työt ja toteuttaa kutsumustaan. Annikki on sanonut, että hän oli tuolloin liian arka aloittaakseen ammattimaisen kirjoittamisen. Tämän vuoksi hän valitsi opettajan ammatin leipätyökseen. Hän innostui lasten parissa opettamisesta ja halusi olla mahdollisimman hyvä työssään.

Annikki Bärman opetti uransa alussa eri kouluissa vailla opettajan pätevyyttä. Sen jälkeen hän meni opiskelemaan kansakoulunopettajaksi Jyväskylän kasvatusopilliseen korkeakouluun, josta hän valmistui vuonna 1958. Pian poikansa syntymän jälkeen Annikki lähti opiskelemaan. Vauvaa hoitivat Raimo ja Annikin vanhemmat. Annikin valmistumisen jälkeen nuori pariskunta muutti vuonna 1960 Kajaaniin, jossa he asuivat vuoteen 1964. Annikki teki myös Kajaanin aikana opettajan töitä.

Jyväskylässä opiskelun ja Kajaanin vuosien jälkeen Annikki Bärman sai vakituisen opettajanviran Lahdesta, Mukkulan koulusta. Hän oli aluksi ala-asteen luokanopettaja, mutta sitten hän halusi erikoistua englanninopettajaksi. Syynä tähän oli se, ettei Annikki katsonut voivansa opettaa enää uskontoa mielipiteidensä takia. Hänen mielestään valtio ja kirkko pitäisi erottaa, eikä koulussa saisi erotella oppilaita erillisiin ryhmiin.

Seurasi raskas, mutta antoisa opiskeluaika. Annikki Bärman uhrasi kesä- ja talvilomansa englannin opiskeluun aluksi kesäyliopistossa ja myöhemmin Tampereen yliopistossa. Annikki opetti Lahdessa yhtä aikaa opiskellessaan ja sen tähden opintoihin meni lähes kymmenen vuotta.

Hän teki aluksi päivällä opettajan töitä, minkä jälkeen hän matkusti junalla Tampereelle opiskelemaan. Opettajan työn takia aamupäivien luennot jäivät käymättä ja ne Annikin piti korvata lukemalla itsekseen kirjatentteihin.

Annikki Bärman valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi vuonna 1970. Hänen pääaineensa oli englantilainen filologia. Sivuaineinaan hän luki mm. germaanista filologiaa, sosiologiaa, psykologiaa ja kasvatus-oppia. Tiedekunnan sihteeri oli kehottanut Annikkia jatkamaan opintoja, mutta työn ja perheen takia se ei ollut mahdollista. Annikki piti opiskelusta ja häntä harmitti, ettei voinut käytännön syiden takia jatkaa sitä.

Kirjailijanura ja kustannusyhtiön perustaminen

1970-luvun lopulla Annikki Bärman ei kokenut opettajan työtä enää mielekkääksi, hän kirjaimellisesti väsyi siihen. Lasten opettaminen oli tarjonnut paljon myönteisiä asioita, mutta Annikin mielestä oli tullut sopiva aika ryhtyä kirjailijaksi toden teolla. Annikki oli yhdessä Raimon kanssa kirjoittanut ja saanut julkaistuksi 1960- luvulla salanimellä kaksi nuorten seikkailukirjaa, mutta julkaisemiseen tähtäävä kirjoittaminen oli jäänyt siihen.

Bärmanit muuttivat Lahden kupeeseen Nastolaan. Annikki Bärman kirjoitti ja sai julkaistuksi ensimmäiset omat kirjansa 1980-luvulla. Saman vuosikymmenen lopulla Bärmanien mielessä kypsyi lopullinen päätös perustaa oma kustannusyhtiö. Yhtiön nimeksi valittiin FinnEpos Oy ja se perustettiin vuonna 1989. Kustannusyhtiö toi Bärmaneille lisää tekemistä ja työtä, joka ei ole loppunut kesken.

Omalla kustannusyhtiöllä Bärmanit ovat saavuttaneet vapautta kirjailijoina, mikä ei ollut muiden kustannusyhtiöiden kanssa toimiessa varmaa. Samalla Bärmanit ovat halunneet antaa mahdollisuuden sellaisille hyville kirjailijoille, joiden teokset saattaisivat jäädä muuten julkaisematta. Bärmanien mielestä vain paljon myyviin kirjailijoihin keskittyminen ei ole hyväksi suomalaiselle kirjallisuudelle. Heidän toinen poikansa Rami on ollut aikeissa jatkaa vanhempiensa jalanjäljissä, joten yhtiön tulevaisuus vaikuttaa hyvältä.

Bärmanien viimeisin muutto toi heidät Päijät-Hämeen maisemista Vihtiin ja Vihtijärvelle, mistä he ostivat vuonna 1998 kauniin Ainolan pihapiirin rakennuksineen. Bärmanit kertovat viihtyvänsä vallan mainiosti Vihtijärven kupeessa, mistä avautuvat henkeäsalpaavan kauniit näkymät järvelle.

Kirjallisuuden lisäksi Annikki Bärman harrastaa öljyvärimaalausta. Maalaaminen on tervetullutta vastapainoa kirjoittamiselle, sen avulla hän pystyy vapautumaan ja pääsemään irti kirjoittamisesta.

Kirjallisuudesta

Annikki Bärman on lukenut elämänsä aikana valtavan määrän kirjallisuutta. Kaikki tämä lukeneisuus on ohjannut myös hänen omaa kirjoittamistaan, niin tietoisella kuin tiedostamattomalla tavalla.

Mielikirjailijoita Annikin on vaikea nimetä, koska heitä on niin paljon. Eräät kirjailijat ja teokset ovat kuitenkin nousseet ylitse muiden ja niiden parissa Annikki sanoo kokeneensa jotain unohtumatonta.

Kouluaikoina Aleksis Kiven teokset eivät kiinnostaneet Annikkia, eikä hän pitänyt Kiven henkilökuvausta kovin elävänä vielä opettajana olleessaankaan. Myöhemmin hän on ymmärtänyt Kiven arvon ja pitää tämän tuotannosta kautta linjan. Toinen suomalainen kirjailija, joka on merkinnyt paljon Annikille, on Mika Waltari. Erityisesti Waltarin muistelmateos Kirjailijan muistelmia on lohduttanut Annikkia aina silloin, kun kirjailijanura on tuntunut raskaalta.

Yliopistossa Annikki Bärmanin pääaineena oli englantilainen filologia, minkä ansiosta hän tutustui angloamerikkalaiseen kirjallisuuteen. Runousopin luennoilla ja tenttejä varten hän luki Geoffrey Chaucerin ja John Keatsin klassista tuotantoa englanniksi. Amerikkalaisista kirjailijoista hän mieltyi Nathaniel Hawthorneen ja tämän Scarlett Letters -teokseen.

Englanninkielentaitoaan Bärman paransi ja säilytti lukemalla Agatha Christien kirjoja, joita perhe osti hänelle joululahjaksi. Annikista Christien kirjat tuntuivat rentouttavalta lukemiselta, johon saattoi uppoutua joulunpyhinä.

Sivuaineopintojen kautta hän tutustui saksalaiseen ja ruotsalaiseen kirjallisuuteen. Saksalaiset merkkiteokset, kuten Goethen Faust ja Schillerin runot, tulivat tutuiksi alkukielisinä versioina. Ruotsalaisista kirjailijoista hän pitää Harry Martinsonista, erityisesti hänen teoksestaan Kulkijan pilvilinnat.

Kaikesta lukemastaan Annikki ei voi sanoa pitäneensä, vaikka onkin lukenut kirjallisuutta laidasta laitaan. Hän sanoo olevansa lukemisen suhteen kuin sika syömisen suhteen: kaikkiruokainen, mutta tuskin sikakaan pitää kaikesta syömästään. Esimerkiksi Virginia Woolfin tai Jane Austenin teokset eivät ole juuri sykähdyttäneet, vaikka Annikki pitää niitä hyvin kirjoitettuina.

Muihin kirjailijoihin Annikki Bärman piti aktiivisimmin yhteyttä asuessaan Lahdessa. Silloin hän kuului miehensä Raimon kanssa Salpausselän kirjailijat ry:hyn, joka oli tuolloin alueen merkittävin kirjallinen yhdistys. Bärmanit kuulivat yhdistyksestä vasta muutettuaan Lahteen, ja osallistuminen lähti liikkeelle kirjoituskilpailusta, johon Annikki osallistui.

Annikki Bärman ei ole koskaan ollut kokouksista pitävä ihminen, mutta Salpausselän kirjailijoiden tapaamiset tuntuivat kiinnostavilta. Siellä hän tutustui moneen jännittävään kirjailijapersoonaan, kuten sotakirjoja kirjoittaneeseen Esa Anttalaan. Salpausselän kirjailijat järjestivät monenlaista kiinnostavaa toimintaa jäsenilleen, esimerkiksi erilaisia kursseja. Annikkikin osallistui kerran Outi Nyytäjän pitämälle näytelmäntekokurssille.