Elämän koko kuva ilmestyi 1960. Se kertoo siirtoväen kohtalosta, jota seurataan kymmenen vuoden ajan. Kirjassa ovat miehet toimivina päähenkilöinä, naiset passaavat heitä - kuten karjalaisnaiset ovat aina passanneet. Karjalaisiin yhdistetään myös iloisuus ja huumori, jota kirjassa viljellään. Menetetyn kotiseudun kaihoa ja ikävää Kähäri kuvaa myös kirjoissaan Viipurilaisen iltapäivä (1964) ja Otolliset vuodet (1979). Kesämaassa (1967) Kähäri kuvaa useita sukupolvia, henkilökuvat löytyvät omista tädeistä, enoista, isoisästä ja isoäidistä. Naisen asemasta keskusteltiin kiivaasti 60-luvulla, ja se antoi voimakkaan sysäyksen tarinalle. Kesämaassa nuoret naitetaan toisilleen, mutta päähenkilö Maija haluaa ripustautua mieheensä, häneltä puuttuu terve itsetunto.

Muistoksi Lohjan vuosilta Kähäri kirjoitti romaanin Otolliset vuodet. Se sijoittuu Lohjalle, mutta suku on Karjalasta kotoisin.

Aika on kuitenkin jo 60- ja 70-lukua, jolloin tytär ei ota enää äidistä mallia vaan "tanssii oman pillinsä mukaan". Päähenkilö on papin tytär jota on vaikea naittaa, on vielä lapsikin olemassa. Kirjan teemana on Lohjan kirkon urkuriita, eteen vai taakse, se kulkee läpi kirjan.

Karjalaan Kähäri palasi vielä teoksessaan Seppele Viipurille, joka ilmestyi 1988. Hän oli kirjoittanut 70-luvulla näytelmän Ranssipuoti Karjalan liitolle ja halusi jatkaa sen tarinaa romaaniksi. Hän keräsi tietoa kirjaa varten, mutta 70-luku ei ollut otollista aikaa vanhan muistelulle. Mutta kun ilmapiiri muuttui, oli työ helppoa. Kähäri käytti valmiiksi kokoamaansa aineistoa. Teoksella oli sosiaalinen tilaus. Kirjan nimi - kustantajan sanelema - istui jo 1980-luvun ilmapiiriin, Viipuri tuntui sananakin hellyttävältä. Romaani on laajaa epiikkaa, kirjailija käytti siinä vähän vuorosanoja ja epäsuoralla kerronnalla hän pystyi välttämään liian läheisiä asioita. Hän kuvasi Viipuria välirauhan aikaan, sota oli takana.

Kuitenkin Kähäri sanoi vuonna 1990: Kotiseutuni on Helsingin Munkkivuori.