Seppo NiklanderVihti
Taskumämmiä, 2006:
"Harhailu mielen ja ulkoisen todellisuuden sokkeloissa, etsiminen, eksyminen ja kokeilu oli päättynyt. Fabiania ja tämän neuvoja kaikkine vaihtoehtoineen Arto muisteli kiitollisuudella, mutta se merkitsi hänelle mennyttä aikaa – tästä lähin hän oli selviävä ongelmistaan omin avuin. Maailmasta saattoi nyt kokea syyn ja seurauksen totuuden, eikä Onerva enää näyttäytynyt hänelle saavuttamattomana. Kamppailemalla hän oli voittanut itselleen tietyn vapauden mihin kukaan muu tuskin olisi pystynyt, olkoonkin se kaikkein epätoivoisin vapaus, vapaus tehdä mahdollinen mahdottomaksi – eikä kukaan saisi häntä siitä estää." |