Reino Luoto

Karkkila


Katkelma teoksesta Eerikki

Innokkaana lukumiehenä Eerikki oli ahkera Työväen Lainakirjaston käyttäjä. Omiin kirjoihinhan ei ollut varaa, eikä niitä ollut saatavissakaan. Eerikki oli vakituinen vieras Oskari Thomenin kirjastossa, jota pidettiin Hakalan kamarissa. Paikka oli sama, missä Sparf piti lapsille sunnuntaisin pyhäkoulua. Eerikin lukuhalut eivät vähentyneet, vaikka aikanaan kirjasto siirtyikin Hakalasta Nyhkälän kunnantuvan suojiin. Näidenkin matkojen aikana sattui kaikenlaisia kommelluksia.

Erään tällaisen käynnin aikana naapurukset, innokkaat kirjallisuuden ystävät, Adolf Ekström ja Eerikki sattuivat samaan matkaan. Luonnollisesti keskusteltiin kirjallisuudesta. Fagerkullaan oli juuri saatu katuvalot, ja miehet päättivät ottaa tästä uudistuksesta kaiken hyödyn. Istahtivat ojan pientareelle katulampun säteiden piiriin ja ryhtyivät tutkimaan mukana olevia kirjojaan. Ja tietenkin tapaamista juhlisti Ekströmin povessa ollut taskumatti. Aikanaan tuli aamu ja tavanomaiset työhön matkaajat.

- Mitäs se Eerikki niin hartaasti niitä ojanpientareita haravoittee? kysyi tuttu ohikulkija.
- Hajen klaseitain, ärähti Eerikki.

Täysin sopimaton kysymys ja vielä tähän aikaan vuorokaudesta. Mutta siksihän se tehtiinkin, kun tiedettiin, miten Eerikki siihen suhtautuu. Vaikea oli kysyjän poistua totisena.

Murhaava oli se katse, minkä Eerikki loi kysyjän jälkeen.

- Niin kuin toi Joopessonnin Vanttei ei sitä tiätäis, ettem mää täs mitääm trekooliitain haravoitte, mutisi Eerikki.

Iltainen kirjallisuusmatinea oli ollut niin voimallista laatua, että Eerikki oli hukannut silmälasinsa, joita nyt aamuhämärissä haravoineen etsi.

- Ei niistäkä o ku pelkkää harmii, manaili Eerikki ja harava kävi entistä kiivaammin.

Silmälasit olivat myöhemminkin moneen kertaan hukassa, mutta olivat Eerikille kuitenkin tuiki tärkeät kapistukset, joita ilman hänen puhdetöistään ja lukemisesta ei olisi tullut mitään.