Marja Holli


Möhkö, Marja Leena Laaksonen

Karkkila


Jännitysromaanin Aika jättää alku:

– Onpa luonnollisen näköinen, tule katsomaan, Helena Puustinen huusi ystävälleen Siskolle. Sanat kaikuivat korkeassa tehdashallissa, joka vuosien saatossa oli saanut muuttua työpajasta näyttelytilaksi. Vasaroiden kalkkeen sijalla olivat nyt taulut ja veistokset, mutta yhä saattoi seinistä aistia. Menneiden vuosien hikisen työn.
   – …maan, maan, maan, kaikui hallissa.
   Helenaa hävetti. Nyt huomaisivat muut näyttelyvieraat, miten joku maallikko innostui näkemästään eikä ressukka edes ymmärtänyt, missä menee toden ja taiteen raja.
   Mutta yksi taideteoksista oli niin tutunnäköinen. Jokaista yksityiskohtaa myöten. Nuo muut näyttivät sentään paperimassalta, mutta tämän pinta oli – miten se sanoisi – kuin ihmisen ihoa. Jopa päällä olevat vaatteet olivat oikeaa tyyliä. Juuri tuollaisia vihreitä samettihousuja ja ruudullista paitaa kurssikeskuksen johtajalla oli tapana käyttää. Helena muisti sen hyvin, olihan hän työskennellyt toimistossa tilapäisenä kurssisihteerinä, vai väliaikaisenako se oli.