Hanna Ekola

Lohja, Nummi-Pusula


Nykyisin Hanna Ekola on Vinkki-lehden päätoimittaja ja tekee toimitustyötä myös muissa julkaisuissa. Laulaminen on edelleen kuitenkin päätyö. Ensimmäinen hyppy kirjamaailmaan tapahtui jo vuonna 1989, jolloin hän toimitti Ruusutarhassa-nimisen runokokoelman. Alun perin saksalaisessa kirjassa on kaunis kuvitus, jota tukemaan hän sai etsiä suomalaisia runoja.

Toinen kirja ilmestyi vuonna 1995. Teos on nimeltään Napanuora, siinä tunnetut henkilöt kertovat omasta äitisuhteestaan. Kirja on tehty lehtijuttujen tyyliin, haastatteluina. Napanuoran alaotsikkona on Äidin eväät elämään. Kirjan takakannessa määritellään, miten meillä jokaisella on oma napanuoramme. Kyse on siteestä, joka yhdistää meidät äitiimme koko elämämme ajan. ”Tein kirjaa alkuvuodesta 1995, se oli tarkoitettu vuoden äitienpäiväkirjaksi. Sen kevään aikana puhuin oman äitini kanssa kaikesta siitä, mistä koskaan ennen ei oltu puhuttu, ja meille syntyi todella läheinen suhde. Viikkoa ennen kuin kirja ilmestyi, äitini sai sydäninfarktin, johon hän menehtyi seitsemän viikkoa myöhemmin. Kirja oli tilaustyö, josta tuli äärimmäisen tärkeä osa omaa elämääni. Ilman sitä moni asia olisi jäänyt kysymättä, sopimatta ja tekemättä.”

Vuonna 1996 Napanuora sai tavallaan jatkoa, kun teos Otan osaa ilmestyi. Kirja sisältää surutarinoita, jotka ovat samalla kertomuksia siitä, miten surusta voi selviytyä. Ne ovat tarinoita, joissa kuoleman koskettaessakin elämän värit hehkuvat surun ja toivon sävyissä. Hanna Ekolan omin sanoin ”kirja on syntynyt kyynelistä, joiden läpi on loistanut Valo”.

Otan osaa perustuu haastatteluihin, joissa eri tavoin läheisensä menettäneet ihmiset kertovat surun kosketuksesta ja kivusta, mutta myös selviytymisen pienistä askelista. ”Suru ja kuolema olivat päässeet yllättämään minut. Keväällä 1996 ymmärsin, että oli kulunut jo vuosi äitini kuolemasta, mutta en ollut vielä surussani lainkaan valmis. Aloin pohtia, miten muut ihmiset selviytyvät surusta. Halusin koota aiheesta kirjan. Samalla sain ikään kuin lisäajan surutyön tekemiselle.” Otan osaa -kirjasta on otettu jo kolmas painos. Sitä käytetään paljon esimerkiksi sururyhmissä. Suruun ja selviytymiseen liittyvät asiat eivät vanhene.

Vuosi 2004 merkitsi Hanna Ekolan ja Juha ”Lido” Salosen yhteistyön laajentumista kirjalliselle puolelle. Aviopari oli jo vuosia tehnyt yhdessä työtä musiikin saralla, mutta nyt voimavarojen yhdistyessä syntyi teos Valoa ja voimaa. Siinä yhdistyvät Hannan ajatelmat ja Lidon kuvat kokonaisuudeksi, jossa voi nähdä monta tasoa. Runot pysäyttävät pusulalaisen maiseman ja luonnon äärelle. Jälleen kerran päällimmäiseksi teemaksi nousee selviytyminen. Jo esipuheessa Hanna Ekola kirjoittaa: ”Usein hoitavin valo koetaan pimeän keskellä. Suurin voima nousee esille siellä, missä heikko ja pieni saa tilaa kasvaa ja luvan yrittää eteenpäin.”

”Edellisen kirjan jälkeen oli tullut pitkä tauko, johon mahtui paljon suruja. Ihmiset tulevat myös usein keikoilla kertomaan elämän tilanteestaan, mutta siinä ehditään usein vaihtaa vain pari sanaa. Ajattelin, että tällä tavalla voisin sanoa samalla kertaa useammalle. Jaksamisen teema oli varmasti pinnalla kirjaa tehdessä. Oli toukokuu ja olin irrottautunut kaikesta muusta. Menin aamuisin metsään, istuin kannolla ja annoin mielen tyhjentyä täydellisesti. Kotiin tultua sitten kirjoitin. Teksteistä ehkä kolmasosa päätyi kirjaan, loput odottavat vielä tulevaa.”

Työ oli kuin palapelin kokoamista. Joskus kuva oli ensin ja siihen syntyi teksti, joskus taa toisinpäin. Kuin palapelissä, osaset loksahtivat paikoilleen.

Vuonna 2005 Hanna Ekola palasi haastattelijan rooliin ja kokosi kirjan Sydämen lohduksi. Kyse on hartauskirjasta, joka on tarpeen sairauden, surun, yksinäisyyden ja muun kriisin keskellä. Ääneen pääsevät sairaalateologina toimineet, mutta mukana on myös omia tekstejä.

Hanna Ekola ei ollut ajatellut kirjoittajan uraa, mutta tuore ylioppilas palkittiin Kaarlo Sarkia Seuran palkinnolla parhaasta ylioppilasaineesta. Palkinnoksi hän sai Sarkian runoteoksen. ”Se oli jotain niin isoa. En ollut koskaan kuvitellut olevani kirjoittaja. Kirjoittajan työ on terapeuttista. Siinä saa antaa lukijalle, mutta hoitaa samalla itseään.

Malli kirjoittamiseen löytyy myös omasta äidistä. Seitsemän lapsen äiti haaveili aina kirjoittamisesta ja jollain ihmeellä hän ehtikin muun tekemisen ohessa kirjoittaa novelleja ja runoja. Hannan sisaren Saara Suvannon levyllä on jotain äidin tekemiä laulutekstejä. ”Asuimme maalla, syrjässä. Jo varhain äidille varmasti löytyi selviytymiskeinoksi luovuus, kirjoittaminen.”

Hanna Ekola ja hänen perheensä ovat vuodesta 1996 asuneet Pusulassa, aivan luonnon lähellä. Pusulaan he muuttivat Karkkilasta, jossa kului pari vuotta. Karkkilaan oli tultu pääkaupunkiseudulta. Elämässä yhdistyy kaksi työtä, kaksi suurta voimaa, kirjoittaminen ja musiikki.