Elias-kirjailijat

Mauri Koivisto syntyi Peräseinäjoella, Vihdissä hän asui neljän vuosikymmenen ajan. Talousneuvos Mauri Koivisto muutti Vihdistä Helsinkiin jo 1970- 80-lukujen taitteessa. Koivisto menestyi Vihdissä liikemiehenä: hän omisti Autokoulu M. Koiviston ja oli mukana matkatoimisto Toiviomatkojen toiminnassa. Autokoulu toimi myöhemmin nimellä Vihdin Liikenneopisto.

Työskennellessään Vihdissä Koivisto otti osaa moniin luottamustoimiin niin kunnan, seurakunnan kuin useiden järjestöjen riveissä. Parhaimmillaan Koivistolla oli 17 luottamustointa.

Eläkkeelle Koivisto siirtyi 1980-luvun loppupuolella. Hän myi autokoulunsa ja osuutensa matkatoimistosta ja ryhtyi viettämään aktiivisia eläkepäiviä kirjoittamisen parissa.

Tuotanto

Mauri Koiviston kirjailijanura alkoi 1980-luvun lopulla, kun hän siirtyi työelämästä eläkeläiseksi. Koivisto kirjoitti kahden vuoden aikana ripeällä tahdilla. Hän sai valmiiksi peräti neljä käsikirjoitusta vaihtelevista aiheista.

Esikoisromaanissaan Raha ja rakkaus Koivisto on sanonut yhdistelleensä kertomukseen niin tosiasioita kuin fiktiota. Hän ei kohdistanut teosta kuitenkaan kehenkään oikeaan ihmiseen. Hän on luonnehtinut kirjaa viihteeksi, hän ei nimittäin halunnut kirjoittaa elämän nurjista puolista, vaan asioista, jotka saavat ihmiset hyvälle tuulelle. Koivista halusi tarjota kirjallaan ihmisille illuusioita ja tunnelmia.

Koivisto kirjoitti kirjan nopeasti ja materiaalia syntyi jopa yli tarpeiden, kun käsikirjoituksesta tuli 600-sivuinen järkäle. Sivumäärää oli kuitenkin pakko karsia puoleen, vaikka kirjailija harmitteli sitä, että joutui hylkäämään monia mukavia tarinankäänteitä.

Esikoisteoksen kirjoittamisen helppoutta kuvaa se, että Koivisto kirjoitti esikoisteoksensa ensimmäiset sivut lentokoneessa, kun hän oli matkalla Teneriffalle. ”Tartuin kirjoituskoneeseen ja kun kone rullasi Teneriffalle oli 15 liuskaa romaanista syntynyt.” Teneriffan koneesta alkaa myös Raha ja rakkaus -romaanin päähenkilön tarina.

Kirja kertoo nuoresta yrittäjästä, joka ymmärtää Lapin kuivuneiden puiden, kelojen, liiketaloudellisen merkityksen ja perustaa mittavan keloja hyödyntävän yrityksen pohjoiseen. Menestyvä yritys aiheuttaa päähenkilölle myös ongelmia, jotka näkyvät hänen perhe-elämässään ja aiheuttavat kriisitilanteita. Koiviston tarkoituksena on kuvata miehen ja naisen erilaisia rooleja vauhdikkaan elämän keskellä.

Esikoisteoksen jälkeen Koiviston piti julkaista romaani Uusimaa, jonka käsikirjoitus hänellä oli valmiina jo 1990-luvun alussa. Uusimaa julkaistiin vuonna 1997.

Uusimaa -romaani sijoittuu 1900-luvun alkuun ja 30-luvun välimaastoon ja päättyy pulavuosiin. Koivisto kirjoittaa isänmaallista tarinaa: suomalaisuusaatetta ajavien ihmisten mielissä siintää itsenäinen Suomi. Kirjassa sukelletaan maalaisromantiikan keinoin Suomen kohtalon hetkiin Venäjän vallan loppuaikoina, sisällissodan tapahtumiin ja pulavuosiin.

Koivisto kirjoittaa teoksestaan seuraavasti: "Kirja on voimakasta henkilökuvausta alusta loppuun, kuvastaen roolihenkilöiden sielunmaisemaa. Henkilöt ovat puhtaasti keksittyjä, heille ei löydy todellisuudesta vastinetta. Romaani on eräiltä osin dokumentaarinen, sillä sen kuvaukset on sijoitettu ajan historiakehyksiin. Teoksessa heijastuu historian kulku ja siihen vaikuttaneet henkilöt. Historialliset tapahtumat ja vuosiluvut ovat sinänsä tarkistettavissa."

1990-luvulla Koivistolla oli viimeistelyä vaille valmiina käsikirjoitus, kaksiosaiseksi hahmoteltu satukirja, jota hän ei ole kuitenkaan julkaissut.

Teokset

Tekstinäytteet

Eskolla oli vielä kymmenisen minuuttia aikaa, ennen kuin auton oli määrä tulla häntä hakemaan. Hän seisoi ensin paikoillaan ulko-oven edessä kädessään pieni laukku, johon hän oli heittänyt pari ylimääräistä paitaa – tyhjennettyään sieltä ensin edellisen matkan aikana kertyneet pesuun menevät vaatteet. Alimmaisena laukussa oli toinen puku, jonka hän tiesi olevan silitystä vaille. Nyt hänelle ei ollut mitään merkitystä sillä, oliko puku ryppyinen vai ei. Hän oli niin harmistunut Karan soitosta ja siitä, että hänen oli lähdettävä. Kysymyksessä oli senlaatuinen kauppa, että – jos hän sen onnistuisi lyömään lukkoon – tilaisuutta ei voinut jättää käyttämättä.

Lähteet

Kirjoittamisesta

Liike-elämästä eläkkeelle siirtyminen tuntui Koivistosta aluksi oudolta ja hänestä tuntuikin kuin olisi pudonnut tyhjän päälle. Oltuaan eläkkeellä kaksi vuotta Koivisto huomasi, että kirjoittaminen olisi hyvä eläkepäivien harrastus. Hän oli pitänyt kirjoittamisesta jo lapsena: ”Runoilin ja kirjoitin koulupoikana, mutta sitten tulivat työn vuodet ja vuosikymmenet”, kirjailija on sanonut. Vaikka Koivisto menestyi liike-elämässä, hän on kokenut olevansa humanisti.

Innoituksen kirjoituksiinsa Koivisto on saanut luonnosta ja koko ihmiselämän kirjosta. ”Lauluntekijää mukaillen voisi sanoa, että jokainen ihminen on kirjan arvoinen”, kirjailija sanoo kirjoitustensa laajasta aihepiiristä. Kirjailijalla on sanonut omaavansa voimakkaan mielikuvituksen, jonka avulla hän on pystynyt helposti eläytymään asioihin ja ihmisiin.

Hän on saanut tarinoita ja henkilöhahmoja teksteihinsä ihmisiä tarkkailemalla ja heidän puheitaan kuuntelemalla. ”Torilla kävely, erilaisissa tilaisuuksissa käynti, bussimatkat, radio-ohjelmat – aitiopaikkoja on, kunhan pitää aistit valppaana”, Koivisto sanoo.

Koivisto on kirjoittanut teoksensa kiivaalla työtahdilla. Yhden kirjan valmiiksi kirjoittamiseen on mennyt keskimäärin kolme kuukautta. Koivisto luonnehti 1990-luvun alussa kirjoitusprosessiaan seuraavalla tavalla: ”Kun istun kirjoituskoneen ääreen on pää tyhjä. Varttitunnin kuluttua kumpuaa ensimmäinen lause paperille ja se on menoa. Mielikuvitus alkaa pulputa ja joskus ryöpsähtää 20 liuskaakin tekstiä yhtä kyytiä ulos minusta”.

Mauri Koivisto ei ole kokenut kirjoittamista vaikeaksi. Esikoisteos ja julkaisemattomat käsikirjoitukset syntyivät Koivistolta helposti. Hän ei ole kirjoittanut pakonomaisesti, vaan irrallisen rennosti.

Koivisto ei ole tehnyt ennakkosuunnitelmia kirjojensa rakenteesta. ”Kun lähden kirjoittamaan kirjaa, ei minulla ole aavistustakaan miten teos loppuu. Minulla ei ole esteitä ja annan mielikuvitukseni virrata ja kiidättää minua loppuun, joka itsellenikin on kysymysmerkki”, kirjailija on todennut kirjoittamisensa etenemisestä. Hän tuntee kuitenkin vastuunsa ja on kirjoittanut siten, että kuka tahansa pystyy lukemaan hänen kirjojaan. Hän on pyrkinyt kirjoittamaan kauniisti ja tarjoamaan hyvän elämyksen mahdollisimman monelle lukijalleen.