Harry TorvinenKarkkila 
Elämästä Harry Torvinen oli kolmivuotias, kun perhe muutti Rovaniemeltä Kemijärvelle 1960-luvun alussa. Isä työskenteli asemamiehenä, äiti piti asemabaaria ja perhe asui VR:n puurivitaloissa, joissa oli paljon lapsiperheitä. Lapsuudenmaisemaan kuuluivat veturitallit, joissa olivat vielä jäljellä hiilenlastauslaiturit ja hiilivaunut, sekä iso kääntösilta, jonka takaa avautui näkymä Kemijärvelle. ”Siellä oli usein iltaisin joku leikki tai peli menossa, sisällä lautapelejä, ulkona konkkaa, poliisia ja rosvoa tai törppöä, leikeissä oli aina mukana kymmeniä lapsia. Oli mahtava fiilis”, Harry Torvinen kertoo. Mieleen ovat jääneet lapsuuden kesäillat asemaperän maisemissa, vatsanpohjaa kipristänyt jännitys veturitallin törmän vattupensaissa piilossa, odottamassa löytääkö joku. Niistä kasvoi sisäinen maailma, johon Harry on yhä vahvasti sidoksissa. ”Lapsuuteni juuret ovat siellä veturitallin törmässä. Nyt minä rakennan omaa pihaani ja koen usein täällä samanlaista tunnelmaa”, hän naurahtaa. Perhe osti kolme vuotta sitten omakotitalon, jonka piha on jo ehtinyt kokea valtavan muutoksen. Lapsuuden kesät kuluivat Juotasjärven mummolassa kalastellen tai perheen kesämökillä Köyryjärven rannalla. Sinne sijoittuvat myös nuoruuden eräretket isän ja veljen kanssa. Kaikkia näitä lapsuuden maisemia Harry on käyttänyt kirjoituksissaan. Lukemaan hän oppi 5-vuotiaana, Aku Ankasta. ”Katsoin kuvia ja halusin tietää, mitä kuplissa luki. Äiti ei aina ehtinyt lukemaan, niinpä minä aloin arvailla ja vähitellen teksti avautui.” Koulunkäynti alkoi Kemijärvellä Särkelän koulussa ja kansakouluvuodet kuluivat nopeasti. Keskikoulussa Harry ei oikein viihtynyt. ”En vain jaksanut istua koulussa. Sen ajan kasvatusmetodit eivät sopineet luonteelleni, koin opetuksen virheitä korostavana, tylsänä ja nujertavana. Opettajat olivat usein etäisiä auktoriteetteja, jotka eivät sietäneet vastaansanomista. Poikkeuksiakin tietysti oli ja erityisesti yksi naisopettaja on jäänyt mieleeni läheisenä ja kannustavana. Sinä vuonna numeroni nousivatkin, mutta kun seuraavana vuonna opettaja vaihtui, lähtivät numerotkin taas laskuun”, Harry Torvinen kertoo. Isä kuoli, kun Harry oli 17-vuotias. ”Isän kuolema muutti kaiken. Isä oli ollut turvallinen, sellainen eränkävijä, ja sitten tuli sairauskohtaus ja äkkikuolema. Oli vuoden viimeisiä päiviä, ajelimme Kemijärven keskustan halki, taivaalla oli täysikuu. Tulimme ruumiishuonelta, ja tunsin vielä kädessäni, miten isän käsi oli ollut vielä vähän lämmin. Kun olin ollut lapsi, hän leikki kanssani ojentamalla lujan nyrkkinä ja sanomalla, että avaapa tuo. En onnistunut. Nyt kuolema oli avannut nyrkin, eikä isän käsi enää mennyt kiinni. Isän kuolemaa seurasi murrosvaihe, josta en meinannut selvitä.” Harry Torvinen jakaa kiitoksen vaimolleen, jonka tapasi tämän penkkareissa. ”Marja pelasti minut elämälle, sitten tuli Jumala ja pelasti elämän”, hän kertoo koruttomasti elämänsä suurista ratkaisuista. Harry ja Marja asuivat muutaman vuoden Ruotsissa, Karkkilaan he tulivat Lähetyksen kehitysavun kirpputorin hoitajiksi. 1990-luvulla Harry Torvinen meni Karkkilan Oppimiskeskukseen, ensin atk-alkeiskurssille, sitä seurasivat jatkokurssi ja atk-tukihenkilökoulutus. ”Opiskelu maistui ja tuntui mukavalta, että olin jälleen löytänyt oppimisen ilon”, kertoo Harry, joka jatkoi vielä datanomikoulutuksessa. ”Oli upeaa, kun sai todistuksen datanomin tutkinnosta.” Koulutuksen kautta avautui myös nykyinen työ Mikrologilla. |