Erkki AhonenKarkkila
Ahosen perhe muutti vuonna 1963 Vaskijärvelle, joka tuohon aikaan oli vielä osa Ul. Pyhäjärveä. Kansakoulunopettajana toiminut Erkki Ahonen oli saanut ensimmäisistä kirjoistaan hyvät arviot, mikä sai hänet ryhtymään päätoimiseksi kirjailijaksi. Vaskijärvelle perheen sai Ilmari Huitin talo, jonka Huitti oli testamentannut Aleksis Kiven Seuralle kirjailijakodiksi. Vuonna 1967 Ahoset muuttivat Haaviston tuntumaan entiselle Airolan koululle. Teokset
palkinnot
TekstinäytteetKatkelma teoksesta Kiviä vuoret: Eläimet asetettiin marssijärjestykseen. Kiihtyneet huutelevat miehet kiskoivat niitä ylös niiden makuupaikoilta ja ohjasivat ne muodostelmaan. Eläimet vastustivat ja tottelivat vain töykkimistä ja iskuja. Suurien kuormiensa alla ne näyttivät laihoilta ja uupuneilta. Oli vaikea uskoa niiden jaksavan taittaa taivalta puolta päivämatkaa. Sain ajettavakseni vanhan eläimen. Se makasi maassa jalkojensa varassa. Katsoin ihmetellen sen kuormaa. Säälin miehiä jotka olivat sen lastanneet. Sen kyljet olivat paksuuntuneet iskuista ja sen sieraimet olivat tuulien polttamat. Se ei huomannut minua kun puhuin sille. Käskin sen nousta ylös, tulemaan jonoon ja lähtemään moniviikkoiselle taivallukselle. Se ei välittänyt puheesta vaan jäi itsepäisesti asentoonsa. Näin ettei siitä ollut matkalle lähtijäksi ja menin puhumaan vanhalle kauppiaalle. Hän tuli eläimen luo, otti kepin ja löi sitä. Silloin se tunnusti kuormansa, nousi vaivalloisesti ja antautui talutettavakseni. Sen perään kiinnitettiin sitä seuraavat eläimet ja otimme paikkamme matkueessa. Ennen matkan alkamista karavaani ajettiin juottoaltaiden kautta. Eläimet särpivät sisuksensa täyteen ja miehet täyttivät vesileilinsä. Päivä oli täysivaloinen kun loputkin eläimet oli saatu valmiiksi ja liitetyksi ketjun viimeisiksi renkaiksi. Puoleen päivään mennessä eläimet olivat ottaneet matkavauhtinsa, tasaisen kestävän menon, ja kaupungin muurit olivat kadonneet taivaan rannan toiselle puolelle. Sinä päivänä, ja sitä seuraavina, en ollut opinhaluinen nuorukainen, olin kamelinajaja. Opin huutelemaan kuten toiset kamelinajajat. Aloin tuntea vastuulleni annetut eläimet. Osasin houkutella ne nousemaan leirisijaltaan, ja totuin lyömään armottomasti jos ne eivät totelleet. Tähystin maamerkkejä niin kuin ammattiveljeni. Puhelin leirinuotiolla heidän kanssaan eläimistä ja kunkin eläimen erikoisluonteesta. Taitoin leipää ja join veden heidän keskellään. En surrut huomista, joka oli samanlainen kuin juuri matkataipaleelle hukkunut päivä. Vartaloni alkoi hyväksyä alinomaisen eteenpäin pyrkimisen. Tulin sitkeäksi ja voimakkaaksi. Aloin tuntea eläimet. Ne kantoivat kuormaa teräviä vuoripolkuja ja aavikon upottavaa hiekkaa myöten. Näin että ne olivat tosin ymmärryksessä jäljessä ihmisestä, mutta häntä edellä raskaiden matkapäivien hyväksymisessä. Lähteet
KirjoittamisestaErkki Ahosen esikoisteos oli runokokoelma Hyppy, joka ilmestyi vuonna 1960. Seuraavana vuonna ilmestyi romaani Tänään ei paljon tapahdu. Teos sijoittuu Kiuruveden maisemiin. Erkki Ahosta on sanottu ainoaksi oikeaksi tieteiskirjailijaksi, ja hän onkin kirjoittanut kolme tieteisromaania, teokset Paikka nimeltä Plaston (1968), Tietokonelapsi (1972) ja Syvä matka (1976). Jo niitä ennen ilmestynyt Paperihanskat (1967) enteilee tulevaa suuntaa, sitä luonnehditaan matkaksi mielentilaan. Ahonen antoi heinäkuussa 1972 Karkkilan Tienoolle haastattelun, jossa hän totesi, että teoksesta Paperihanskat lähtien on tiedostaminen ollut hänen teostensa avainsana. Ahonen odotti haastattelun aikaan Tietokonelapsen vedoksia kustantajalta. Hän totesi, miten tuleva kirja jatkoi samaa perinnettä: ”Juuri tiedostamisen ja tajunnan ongelma on keskeisenä. Tuukka Kangasluoman mielestä olen päässyt tiedostamisen ajankulussa perille. Mitään uutta ei tämän jälkeen ole siitä enää kirjoitettavana.” Samassa haastattelussa Ahonen pohtii kirjoittamistapahtumaa ja sanoi uskovansa spontaaniin tekstiin, vaikka joutuikin kirjoittamaan kirjan alkupuolen useampaan kertaan. Toisaalta kirjassa on osia, jotka on kirjoitettu vain kerran. Ahonen miettii, miten kirjan alkupuolella sanomisen on oltava tarkkaan hiottua, että lukija pysyy otteessa. Loppupuolella asia nousee kantavaan rooliin. Karkkilan Tienoossa julkaistusta haastattelusta käy ilmi, että Tietokonelapsen kirjoittaminen oli pitkä ja raskas prosessi, jo itse haastattelulla on otsikkona Vaikea raskaus – tuloksena Tietokonelapsi. Kirjan kirjoittaminen vei puolitoista vuotta. Kesällä 1972 Ahonen totesi, miten kirja tuntui valmiilta jo vuosi sitten, mutta jotain puutui. ”Vasta nyt se tuntuu minusta tosiaan kirjalta. Nyt olen tyytyväinen sen tyyliin ja rakenteeseen.” Kirja tuli markkinoille syksyllä 1972. Vuonna 1965 ilmestynyt Kiviä vuoret on Ahosen pääteos. Kesällä 1972 hän pohdiskeli Tienoon haastattelussa kirjan saamaa kritiikkiä: ”Kirjan Kiviä vuoret kritiikistä olin katkera pitemmän aikaa, jotkut kriitikot teilasivat sen kokonaan. Puolisen vuotta meni asian nielemiseen. … Vuosikausia uskoin, että kirja tosiaan on heikko, mutta jokin aika sitten luin teoksen uudelleen. Rakenne pelaa edelleen oikein hyvin.” Karkkilassa vietetyt vuodet olivat Ahosen tuotteliainta aikaa. Ahonen ei tuotannossaan kangistunut kaavoihin, vaan kirjoitti hyvinkin monenlaista runosta tieteisromaaniin, päiväkirjasta näytelmään. Hän on julkaissut myös tietokirjallisuutta ja on mukana monissa antologioissa. Karkkilassa hän osallistui omalla tavallaan myös yhteiskunnalliseen keskusteluun. Karkkilan Tienoossa julkaistiin 28.3.1972 Erkki Ahosen kirjoittama runo Viisi mäntyä ja viidenkymmenen hehtaarin metsä, jonka alku seuraavassa: Sillä kalliomäellä on männyt pieniä, käkkäräisiä, Rupesin kirjoittamaan viisua metsän muistoksi. Ahonen on pysynyt uskollisena kustantajalleen. Gummerus on kustantanut kaikki hänen teoksensa. Ainoa poikkeus on vuonna 1983 ilmestynyt Runot, joka on omakustanne, vaikka kustantajaksi mainitaankin Isohärkä. Erkki Ahosen työtä on esitelty myös Kiuruveden kirjaston sivuilla osoitteessa www.kiuruvesi.fi
|
